Vappu para(is)tiisissa

Vappuaatto kului samassa residenssissä kuin vuodenvaihdekin. Se on juhlapyhien ykköskohde, Heidin ja Kallen somasti ränsistynyt piparkakkuhuvila (proosallisemmin puutalo) Paraisilla.

Postilaatikossa lukee Gräddhuset. Kermala!

Vappuna Kermalassa ei kitattu kuohuvaa kermaa, vaan viintä. Valikoimaa piisasi, kun kaikki toivat pullon – paitsi me. Yksi oli luomua, yksi sisälsi käsinpoimittuja mansikoita, yksi oli muuten vaan hyvää…

Tuttuja kertyi paikalle kymmenisen; juuri sopivan kokoinen sakki. Iltaisessa vappuvalossa kaikki oli niin kaunista. Ihana, sosiaalinen lapsenikin viihtyi taas mainiosti. Voi kun tietäisin, mitä tai ketä jumalaa hänen persoonallisuus-mutaatiostaan kiittää. Vai oisko ihan luontoäiti?

Heidin ja Kallen koti keikkuu juuri niillä rajoilla, että olenko vilpittömän onnellinen ystävieni puolesta kun se saavat asua tällaisessa, vai vatuttaako minua suunnattomasti, etten itse osaa remontoida, kuopsuttaa puutarhassa ja muuttaa Melukylään. Toistaiseksi olen tuntenut kumpaakin.

Parainen on muutenkin sellainen para(is)tiisi. Samoilla kulmilla asuvat ystäväni ovat kaikki täydellisiä ihmisiä, jotka viettävät idyllistä, kadehdittavaa elämää. Uskon, että se liittyy jotenkin Paraisiin. Kyllä niitäkin Turussa ja Helsingissä vitutti ja angstitutti. Hyvä siis tietää, että Parainen on ratkaisu kaikkeen. Jos joskus tarvitsee paeta. Tiedoksi siis muillekin.