Viikonloppu uusiksi
Tänä viikonloppuna oli tarkoitus korkata saaristokausi. Juuri nyt latoisin kaasugrilliin chorizoja ja maissintähkiä tai lakaisisin Päivärinteen lattialta hiirenraatoja. Mutta tuli soitto. Työtarjous. En oikeastaan pidä yllätyksistä, mutta työssäni ne ovat useimmiten ihania ja innostavia. Niin tälläkin kertaa!
Kiertääkö lempityöparini ja kummipoikani äidin kanssa (ne ovat yksi ja sama henkilö) viikonlopun verran Suomea? Kyllä kiitos. Kuten olen Riian-reissun yhteydessä hehkuttanut, Kaisun kanssa työnteko sujuu kuin leikki (muttakyllämesiistehäänkovastitöitä). Reissun sisällöstä ei sovi hihkua detaljeita vielä, mutta matkaseurasta saan tietääkseni laverrella vaikka koko loppuyön.
Kuvassa Kaisu keikkuu aasin vetämänä Saharassa. (Oliko se aasi? Ei kai kamelitkaan sellasia kärryjä vedä?)
Kaisu ilmoitti jo, että hän on lähdössä ostamaan eväitä. Meitä eittämättä kestitetään matkamme ajan, mutta Kaisu tarttee aina iltaisin Polly-pussin ja jotain pullaa. Cokistakin se kuluttaa kuin — en edes tiedä, mikä tai kuka kuluttaisi cokista kuin hullu. Toisaalta aamiaisella se aina valittaa hedelmien puutetta, kun minä syön tyytyväisenä vitivalkoista leipää, croissanttia, munia ja pekonia, enkä haikaile minkään värikkään perään.
Kaisun mielestä yksi huone on kivampi kuin kaksi. Minä taas olen niin antisosiaalinen, että mieluummin kuolen kuin hengailen 24/7 edes ihanan ystävän kanssa. Niin se vain on. Ja varsinkin nyt, kun hipihiljaisuus ja levollinen makuuhuone ovat olleet täysin vieras konsepti jo miltei vuoden ajan.
Kuvassa Kaisu kuikuilee minariteetin suuntaan Siwan keitaalla. Anteeksi nyt vaan, mutta tää kuva on tosi hieno.
Muistaakseni Kaisu ajaa kuin mielipuoli, mutta niin tai näin: odotan huomista kohtaamista Tampereen rautatieasemalla ihan älyttömästi. Plikkain roadtrip is GO! Ja eiköhän jossakin nimeltä mainitsemattomassa maakunnassa huomenna näytä ja tunnu ihan tältä…
Ja mitä muuta tämä matka tarkoittaa? Sitä, että olen Sulosta erossa yli vuorokauden, ja kokonaisen yön. Ensimmäistä. Kertaa. Ikuna. Jos joku tulee pilaamaan yöuneni – olkoon se kiekuva kukko tai humaltunut hotellivieras – niin häirikön pää irtoaa. Suitsait. Thump.
Laukkuun läppäri (ärsyttävän salaperäisiä liveraportteja tiedossa!), pino aikakauslehtiä, villasukat ja rintapumppu.
Ja tämä tunne on minulle tärkeä ja aina yhtä arvokas: tuntuu kuin olisi lähdössä lomalle, kun on lähdössä töihin.