VTF = vohvelitaikinafail

 

”Mä haastan MeNaiset oikeuteen tästä reseptistä!” kivahti nimeltä mainitsematon Laura (d’oh!) mummolan keittiössä vatkatessaan helleaamuna vohvelitaikinaa. Taikina näytti jotenkin omituisen juoksevalta. Paistaminen alkoi. Ensimmäinen vohveli oli tirisevän rasvainen ja kieltämättä rapsakka, mutta tavattoman ohut. Jotain millin paksuinen. Mikä tässä mättää! Ehkä tää on vaan ekan vohvelin kirous. Ensimmäinen menee aina pieleen jii än ee.

Ei, kyllä toinenkin on omituinen. Mutta minä paistan. Minä perkele soikoon paistan. Vohveleita on pino, mutta ne näyttävät yhä koostuvan lähinnä voista. Olen reseptiuskovainen. En ala sooloilemaan. Mutta nyt on pakko sirotella salaa joukkoon vähän lisää jauhoja.

Viimeisen kohdalla tajuan. Tuplasin raaka-aineet, jotta saataisiin kymmenelle vieraalle mussutettavaa. Tuplasin suolan, sokerin, voin, munat, maidon… Mutta en jauhoja. No niin.

Sou not, vohvelit kasattiin pinoksi — ei keikailevan korkeaksi, pulleaksi pinoksi, vaan lättänäksi, säälittäväksi keoksi.

Väliin siveltiin hövelisti mascarponea, joka maustettiin luomusitruunan raastetulla kuorella ja sokerihyppysellisellä. Ruokakuntaa yritettiin hämätä koristelemalla vohvelikakku kirsikoilla. Taisi onnistua, koska kukaan ei äitynyt moittimaan.

 

Tässä tuo kirottu ohje perinteiselle voffelitaikinalle:

 

3 dl maitoa

1 suuri luomumuna

2.5 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

ripaus suolaa

50 g sulatettua voita

 

Sotke kaikki perusteellisesti keskenään. Jos tahdot hifistellä, siivilöi jauhot ja mitä lie. Mutta mitä ikinä teet, mikäli tuplaat määrät (ja sinuna tekisin niin – ohjeella ei valmistu hervotonta määrää vohveleita, ja hervoton määrä on olennaista vohvelikesteillä), älä unohda tuplata jauhoja. Sinua on varoitettu.