Syksy
Syksy on todellakin täällä! Pidän syksystä, noin lokakuun loppuun asti. Sen jälkeen voisin kyllä lähteä johonkin, missä on lämmintä ja valoisaa,hih. Mutta syys- ja lokakuu ovat mielestäni ihania! Kaikki värit ja kirpeät, aurinkoiset ilmat. On ihanaa käydä lenkillä aamulla, kun ilma on raikas. Tänäänkin lähdin pienelle kävelylle aamulla ennen opiskelujen alkua. Yleensä suunnittelen liikunnat siten, että kovin myöhään illalla ei tarvitse liikkumaan lähteä. Katson aina viikon aikataulut ja suunnittelen sen mukaan, mitä liikuntaa milloinkin teen. Opiskelijaelämässä yksi parhaista asioista on tietynlainen vapaus! On mahtavaa, kun voi käydä lenkillä ja salilla aamulla tai keskellä päivää, jolloin esimerkiksi salilla ei ole juuri ketään. Tänään olin siis lenkillä aamulla ja kyllä muuten piristi! Vaikka ilma oli aika sumuinen, niin oli tosi mukavaa tehdä vajaa tunnin lenkki.
Nyt pitäisikin lähteä kohti yliopistoa. Asumme melko kaukana yliopistosta ( 8 kilometrin päässä) ja yleensä silloin, kun ei ole kaatosadetta, kovaa pakkasta tai lunta, pyöräilen kaikki matkat. Hyötyliikuntaa siis kertyy! Huono puoli tässä on se, että joudun lähtemään aika paljon aikaisemmin ja pitää suunnitella tosi tarkkaan, mitä ottaa mukaan. Tässä matkassa tulee yleensä poikkeuksetta hiki, joten vaihtovaatteet pitää olla matkassa. Pyöräilyreitti on kuitenkin tosi hieno, nimittäin Kuopion Saaristokatu. Siitä maisemasta tulee ihan mahtava fiilis!
Mutta nyt pitääkin lähteä matkaan, tällaisella fiiliksellä tänään.
Mahtavaa päivää kaikille!
Laura