Ihana lauantai – Teit meistä kauniin

Olipas mukava lauantai! Aamulla menin töihin ja olin siellä kahteen asti. Mua ei yhtään harmita mennä töihin, koska pidän työstäni ja työpaikka, missa oon, on tosi kiva! Lisäksi lauantait ovat lyhyempiä päiviä ja päivät päättyvät jo kahdelta. Näin opiskelujen aikana, käyn töissä aina joskus lauantaisin sekä tarvittaessa myös muulloin. Mutta vähemmän olen kuitenkin nyt opiskelujen aikana töissä, koska tarkoitus olisi vielä valmistuakin!:)

Töiden jälkeen menin suoraan salille ja olipahan mukavaa! Sain kunnolla yläkropan treenattua. Melko paljon oli vielä salilla porukkaa näin laúantaipäiväksi, mutta toki paljon vähemmän kuin arki-iltaisin. Harvemmin tulee käytyä ruuhka-aikoina salilla, ainakin nyt, kun on vielä tämä vapaus, että voi valita.:) Kirjoittelen pian lisää treenauksestani ja siitä, miten se on muuttunut tässä vuosien varrella.

Treenin jälkeen pyöräilin kotiin. Sitten hieman freesausta ja vaatteiden vaihtoa ja  olikin taas aika jatkaa matkaa. Lähdettiin miehen kanssa elokuviin katsomaan Teit meistä kauniin -elokuva. Näin vanhoina Apis -faneina haluttiin molemmat ehdottomasti nähdä tämä elokuva. Odotukset olivat kyllä korkealla.

87cd6634-c5a2-48ea-b3cb-3a918d9e0e43.jpg

e21c5a53-ea00-481c-a130-000f3c328af3_0.jpg6f155412-e704-4f3f-b1a8-2829dd866138_0.jpg

Eivätkä odotukset kyllä turhaan korkealla  tykättiin kyllä oikeesti tosi paljon! Varsinkin tuolloin nuorempana kuunneltiin Apulantaa erittäin paljon, käytiin keikoilla ja niin edelleen. Edelleenkin tykätään Apulannasta ja ollaan joillakin keikoilla käyty, mutta ehkä tämä tykkääminen ja fanitus on nyt hieman maltillisempaa, heh.:) 

Ainakin mun mielestä elokuvaa kannattaa mennä katsomaan, jos on elänyt lapsuuttaan tai nuoruuttaan tuolloin 90-luvulla, vaikka ei nyt varsinaisesti Apulannan suurin ystävä olisikaan ollut. Ainakin mun mies sanoi, että oli tosi mielenkiintoista, kun leffassa oli niin paljon sitä 90-luvun asiaa, esimerkiksi lamaa ja anarkiaa, joka silloin oli vallalla. Sanonko vielä uudestaan, että tykättiin siis tosi paljon!:)

63382f48-2cbd-4ed3-87f3-45becf988820.jpgLeffan jälkeen olikin ihanaa tulla kotiin ja vain olla muutama tunti. Katseltiin joitakin sarjoja, mitä oltiin nauhoitettu ja sitten saikin mennä nukkumaan.;)

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

-Laura

Muoti Oma elämä Leffat ja sarjat Päivän tyyli