Kun on perheensä olosuhteiden vanki, menee koko elämä ihmetellessä. Olet joko liian suuri tai liian edessä. Tunnet liikaa, muttet koskaan liian vähän. 

Perhesuhteet menevät solmuun, aika menee siinä että et näe metsää puilta. Tuijotat metsän reunassa maisemaa, muttet näe mitään. Näet puut, linnut ja mättäät, muttet tajua mitään. Tunnet vain kiven kengässäsi ja koko maailmasi alkaa rakentumaan sen kiven ympärille. Saat kutsun salaiseen seuraan jo syntymässä, joka seuraa sinua minne tahansa menet. Säälittävä hymysi vääntyy irvistykseen useammin kuin kerran ja sinulle lausutut sanat tuottavat kipua, mutta kukaan ei ole niin viisas että löisi. Olet joko liian suuri tai liian pieni. Tunnet liikaa muttet koskaan liian vähän. Sinulle sanoitetaan jo pienestä pitäen kaikki viat jotka omaat. Tiedostat seitsemän kesän iässä että pystyraita lihottaa. 

Opit jo lapsena keskittymään vääriin asioihin. Näet maailman ainoastaan kehosi kautta, joten korjaat sitä. Tuntosarvesi kasvavat ja selkääsi kasvaa piikkejä jotka kaikki näkevät jotka sinua vain uskaltavat katsoa. Työnnät maailmaa pois ulottuviltasi koska se maailma on perheesi sisällä. Sinä olet edessä, sinä kannat muiden synnit. Et pyytänyt syntyä, mutta jonkun on maksettava ja otettava vastuu kaikesta. Jossain vaiheessa yrität huutaa kipua ulos mutta se ei onnistu koska kaikkihan on aina kummasti kaaoksessa. Kukaan ei kuule. Ketään ei välitä. Taivas on sininen ja valkoinen ja kaikki aika velikultia mutta kuitenkin. 

Aika menee tarkkaillessa, koska sinulla ei ole omaa ääntä. Olet edelleen maailman paras kuuntelija koska et saa sanoja ulos. Olet kiltti tyttö, olet istutettu rooliisi. Haethan nyt jollekin lisää juotavaa? Saparosankari, rihmankiertäjä, äidin tyär. Se lapsuus menee teatteriesityksessä, aina on eturivin paikka auki koska tätähän sinä pyysit. Tätä olit vailla.

Omat haaveet, unelmat, toiveet tippuvat kyydistä. Pystyisit kaikkeen muttet samalla mihinkään. Opit suoriutumaan, olemaan pois tieltä. Koska aika menee teatteriesityksessä ja aina on eturivin paikka auki.