Juostuani kolme vuotta työni vuoksi ympäri maapalloa, kolmenkympin kliseisen rajapyykin lähestyessä päätin panna matkalaukun piiloon. Reissuelämän lopettamiseen vaikutti kuitenkin suurimmalta osaltaan mieheni mun. Olin viettänyt kaksi kesää Kreikassa ja aina syksyisin oli suunnattava työn perässä muille maille. Kolmannen kesän jälkeen tuntui jo liian vaikealta lähteä, joten siitä alkoi kahden itsepäisimmän olennon yhteiselo, suomalaisen naisen ja kreikkalaisen miehen.

Olen superonnekas saatuani vakituisen työpaikan kriisin runtelemassa Kreikassa. Elämänmuutos ja Suomessa lomailu on kuitenkin herättänyt uusia unelmia ja haaveita. Taitaa osasyynä olla myös ripaus kunnianhimoa ja lähtöä tehdään paremman elämänlaadun toivossa. Vaikka olen asunut usean vuoden poissa Suomesta, alkoi ikävä raastaa vasta nyt. Liekkö syynä tasaisen arkielämän alkaminen Kreikassa vai lähentelevä vauvakuume, mutta  ensi talvena tullaan etsimään autoa lumikinoksesta, palelemaan ja kiroamaan Suomen pimeää talvea. Huom! Minä en sitä yksin päättänyt vaikka siltä sattaa kuulostaakin. Mies sanoi, että molemmissa maassa asumista on kokeiltava, mistä olen hänelle valtavan kiitollinen.

Täytyy myöntää, että minun on ollut vaikea sopeutua arkeen Kreikassa. Kulttuurishokki ja yksinäisyys tulivat aivan puskista. Olin asunut Kreikassa jo aikaisemmin ja tunsin paljon saarella asuvia ihmisiä. Koska uusi työni ei ole enää niin hetkistä ja aikaa jäisi harrastuksille ja ystäville, yhtäkkiä huomaankin, etteivät entiset työkaverit olekaan enää saarella. En osannut varautua siihen, että kaipaisin niin kovasti ”omia ihmisiäni” ja työtä, jota parhaimpina päivinä rakastin ja huonoimpina päivinä vihasin. Minulla ei ollut ”normaalia arkea” ja sitä tuohon aikaan kaipasinkin hyvin paljon. Vaikka päivittäiset asiat mieheni kanssa sujuvat hienosti, tasaisen tylsän tappava toimistötyö huonolla palkalla palautti kyllä maailmanmatkaajan takaisin arkeen hyvin nopeasti. Ei pitäisi valittaa, sillä talouskriisin myllätessä vain harvalla on vakituinen, kokoaikainen työ.

Koska mieli on hieman maassa ajoittain, yritin etsiä blogeja tai asiallista keskustelua ulkosuomalaisten elämästä muilla mailla, monikulttuurisista parisuhteista ja myös kokemuksia puolison sopeutumisesta Suomeen. Mitään oikein hyvin natsaavaa en sieltä löytänyt, joten ajattelin että ehkä joku muukin kaipaisi hieman vertaistukea tähän monikulttuuriseen yhteiseloon.

Mieheni on kreikkalainen, joten pääasiassa olemme samoilla linjoilla elämää pienemmistä ja suuremmista asioista keskusteltaessa. Ne asiat, joista erimielisyyksiä syntyy, tulette luultavasti lukemaan blogista tulevaisuudessa enemmän tai vähemmän tulikivenkatkuisesti kirjoitettuna, mutta aina ripauksella rakkautta.