Liian vanha äidiksi?

Tänään on syntymäpäiväni. Kaverit ja tuttavat silloin tällöin kyselevät, että mitä nyt täytänkään. Kun vastaan tähän kysymykseen, saan vastaukseksi ”Oletko jo niin vanha?”. Jep, kyllä olen. Ihmiset, jotka eivät tunne minua tai tiedä ikääni, luulevat minua reippaasti alle kolmekymppiseksi. En tiedä vaikuttaako tähän hyvät ryppyvoiteet vai liian lapsekas luonne. En kuitenkaan itse koe olevani vanha. En ole koskaan potenut ikäkriisiä ja miksi sellaista pitäisi edes tuntea? Kaikki me vanhenemme päivittäin. Sitä kun ei pysty mitenkään estämään. En myöskään haikaile ”nuoruuttani” tai haluaisi palata takaisin johonkin tiettyyn ikään. Ne asiat, joista murehdin liittyvät enemmänkin terveyteen, työelämään, läheisiin, koiriin ja talouteen. Olen joutunut kokemaan elämässäni paljon vastoinkäymisiä. Luulen vastoinkäymisten vaikuttavan myös siihen miksi ei sellaiset asiat, joihin en pysty vaikuttamaan, vaivaa minua.

Raskauden aikana ja sen jälkeen, olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Olen saanut ystäväpiiriini paljon uusia tuttavuuksia ja kavereita. Tapaan muutaman kerran viikossa kahden vauvaryhmän äitejä ja vauvoja. Ensimmäisessä ryhmässä olen nuorimmasta päästä ja toisessa ryhmässä olen toiseksi vanhin äiti. Tässä vauvaryhmässä, jossa olen vanhin äiti, on äitejä 20-vuotiaasta 40-vuoteen saakka ja suurin osa äideistä on muutaman vuoden alle 30. Kukaan heistä ei ole vaikuttanut ainakaan siltä, että he pitäisivät minua mitenkään vanhana äitinä. Kun tapasimme, ihmettelin hiljaa mielessäni, mikä kiire heillä on ollut perustaa perhe? En ajattele kuitenkaan niin, että he olisivat kiirehtineet asian kanssa, vaan mielessäni päällimmäisenä ajatuksena oli, että itse en ainakaan ole vanha äiti 😉 Toisessa ryhmässä tunnen olevani untuvikko. Tässä ryhmässä muilla äideillä on ollut samat ajatukset kuin minulla tai heillä raskautuminen on vienyt sen verran aikaa, että ovat tästä syystä vasta myöhemmin päätyneet äideiksi.

Minua ei koskaan ole kiinnostanut kenenkään ystävän tai läheisen perheenperustamissuunnitelmat eikä niin kuulukaan olla. Se asia ei kenellekään kuulu. Oikea aika on silloin, kun itsestä tuntuu hyvältä. En myöskään vieroksu asiaa, jos joku on päättänyt olla lapseton perhe. Se on ok myöskin. Olin itse pitkään sen kannalla, että en koskaan hankkisi lapsia. Mieleni kuitenkin muuttui.

Miksi päätin perustaa perheen vasta nyt? En ole koskaan potenut vauvakuumetta ja pitkään olin sitä mieltä, että elämääni ei sovi lapsi. Ja jos lapsi joskus siunaantuisi, pitäisi elämän olla kunnossa. Halusin, että olen suorittanut ammattitutkinnon, omistan oman talon, minulla on tarpeeksi säästöjä, olen päässyt tekemään ja matkustamaan maailmalla kyllästymiseen saakka (matkustamiseen en kuitenkaan ole vielä kyllästynyt), minulla on vakituinen työ, olen päässyt etenemään uralla ja olen siinä elämän tilanteessa, jossa minun on hyvä olla. Nämä olivat minun To do –listallani ennen kuin voisin edes miettiä perheen perustamista. Ainiin, ja että mies on tarpeeksi hyvä isäksi! En olisi selvinnyt arjesta ilman hyvää kumppania. Halusin lapselleni isän, joka haluaa viettää aikaa lapsensa kanssa ihan yhtä paljon kuin äitikin. Hän mahdollistaa sen, että jos päätän palata töihin vaikka 6 kuukauden jälkeen, hän on valmis jäämään kotiin lapsen kanssa. Hän on valmis viettämään lapsen kanssa aikaa, kun itse haluan omaa aikaani. Hän ei säpsähdä vauvaperheen arkea ja ongelmia, vaan on kypsä käsittelemään huonommatkin päivät. Ja niin hän on ollutkin hyvä isä. Hän on hoitanut ja tehnyt juuri niin kuin on luvannut. Hän on myös antanut minulle omaa aikaa silloin, kun olen sitä tarvinnut. Hän on edelleen valmis jäämään kotiin, jos päätänkin palata töihin aikaisemmin tai hän tukee minua, jos päätänkin lähteä vielä opiskelemaan.

Miksi siis päädyin äidiksi vasta nyt? Suurin osa näistä asioista ei olisi ollut kunnossa vielä 10 vuotta sitten. Elämäni on nyt balanssissa ja minun ei tarvitse murehtia näitä asioita. Voin keskittyä täysin perheeseeni ja olemaan läsnä. Olenko siis liian vanha äidiksi? En ole. Tämän piti juurikin mennä näin.

Synttäriterveisin,

-J

Kommentit (6)
  1. Talkoisiin silloin kuin itseä huvittaa
    23.3.2019, 14:57

    Olen tulossa eka kertaa äidiksi 35-vuotiaana ja tuntuu, että meitä on kuitenkin aika vähän. Äitiryhmissä lähes kaikki esikoista odottavista on nuorempia ja minun ikäiset muut odottajat ovat jo äitejä – heillä siis on jo yksi tai useampi lapsi ennestään.

    Olen tyytyväinen siihen, että ehdin jo hieman kyllästyä lapsettomaan elämääni, ehdin tehdä kaikki ne asiat, joista sinäkin kirjoitit (asiaan sitoutunut kumppani, matkustelu, ura, asunto, omat rahat jne). On erittäin luottavainen olo siihen, että kyllä elämä kantaa tämän muutoksen, koska edellytykset on kunnossa. Ei tarvitse välittää keskustelupalstalla sitä, miten on huoli rahojen riittävyydestä hoitovapaalla, tai miten on huoli siitä että mies ei osallistu, tai Hanoilla sitä, että kaverit hylkää kun kukaan muu ei ole vielä äiti. Ennen kaikkea olen iloinen, että olen saanut kehittää omaa identiteettinäni ja persoonaani ilman äitiyttä. Uskon, että tämä ehkäisee myös sitä kokemusta, että äitiyden iskiessä täysillä päälle, tuntee kadollensa äiti-identiteettiin ja menettäneensä oman itsensä kaiken sen alle. Vanhempana äidiksi tuleminen on mielestäni just hyvä valinta, ainakin minulle.

    1. Moikka!

      Tiedän tuon tunteen, kun vauvaryhmissä muut suurin piirtein samanikäiset ovat jo äitejä. Kuitenkaan en ole itse voinut ajatellakaan lasta yhtään aikaisemmin, koska en ollut valmis vielä sitoutumaan lapseen. Kuten tuossa kirjoitit, että kerkesit kyllästymään lapsettomaan elämään niin kävi myös minulle. Kaikki sellaiset asiat olin jo päässyt tekemään ja kokemaan, jotka olin halunnutkin tehdä. Mikään ei jäisi kaihertamaan myöhemmin mieltäni, kun ainakin ensimmäisen vuoden joutuu enimmäkseen olemaan kotona lapsen kanssa.

      Olen myös kerinnyt valmistautumaan useamman vuoden ja olen nähnyt ja kuullut muiden läheisten perhe/vauva-arkea. Minulle ei ole mikään tullut yllätyksenä vauva-arjessa. Pelkäsin ja odottelin koko ajan pahinta (mm. että vauva on koliikki, paljon itkuja ja raivareita, unettomia öitä jne). Yllätyin lopulta positiivisesti, kun kaikki onkin mennyt hyvin 🙂 Eikä minulle ole tullut mitään kriisejä minuuteni suhteen, olen jo sen verran vanha, että olen ehkä jo sinut itseni kanssa 😀

      Kiva, kun kirjoittelit omista tuntemuksistasi asiaan liittyen. Ihanaa odotusaikaa ja tsemppiä tulevaan vauva-arkeen! 🙂

  2. Moikka! Esikoiseni syntyi viime syksynä ja täytän kohta 37. Lapsi oli toiveissa jo paljon aiemmin. Ilmeisesti näin oli tarkoitettu. En todellakaan koe olevani liian vanha äidiksi! Ja onneksi mieheni on minua pari vuotta nuorempi 🙂 Ihanaa kevättä teidän perheelle!

    1. Moi! Eikä pidäkkään tuntea olevansa vanha 🙂 Minusta painetta tulee todella paljon mediasta, että lapset pitäisi hankkia parikymppisenä. Kukaan ei voi painostaa siihen minkä ikäisenä päättää perustaa perheen. Se tapahtuu silloin, kun itsestä tuntuu hyvältä.

      Kiitos ja ihanaa kevättä myös teille! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *