Milanosta ja ennakkoluuloista
Viime viikonloppuna reissasin tapaamaan ystäviä Milanoon. Kyseiset tyypit olivat viime keväänä Erasmus-vaihdossa Tampereella, ja toimin toiselle heistä tuutorina sen ajan. Opastin heille käytännön asioita, kuten että miten tamperelainen roskahuolto toimii, missä kannattaa ottaa passikuvia sekä missä järjestyksessä yliopiston ruokalassa otetaan lounasta. Samalla siinä touhutessa kuitenkin tutustuin myös muutamaan huipputyyppiin, joita nykyään voin kutsua mun ystäviksi. Kv-tuutorina sain seurata heidän Erasmus-kokemustaan ihan lähietäisyydeltä, enkä voi väittää, ettei se olisi vaikuttanut omaan päätökseeni lähteä vaihtoon näin aikaisessa vaiheessa opintoja.
Milanon reissu koostui siis pitkälti kuulumisten vaihdosta ja iloisista kilistelyistä Aperol Spritzeillä. Sunnuntaina kerittiin myös vähän turisteilemaan ja kiertämään keskustan nähtävyyksiä: vaikka olen ollut Italiassa varmaan kymmeniä kertoja, Milanossa kävin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa.
Vähän noloa myöntää, mutta pitkälti en ole käynyt Milanossa siksi, että mielikuvani kaupungista on ollut aika todella negatiivinen. Ei Milanoon kannata mennä, se on vain likainen ja ruma teollisuuskaupunki, olen sanonut ystävilleni, jotka ovat pohtineet sopivaa matkakohdetta Italiassa. Vielä senkin jälkeen, kun joku on kertonut tykänneensä Milanosta, oon mutissut päässäni että no kyllähän mä tiedän paremmin, ei se Milano oikeesti kiva ole. Jotenkin huvittavaa vielä, että periaatteessa tälläisenä perus vihervassari-sosiaalitieteilijänä vastustan kaikenlaista stereotypian perusteella leimaamista. Ajatusmaailmaani on toki vaikuttanut se, että perheeseeni liittyi virallisesti viime kesänä yksi genovalainen, ja Genova ja Milano ovat tavallaan kuin Italian Turku ja Tampere: aina vähän vastakkain. Ihmetyttää vain, että miksi olen ottanut kotona heitetyt vitsit totena ja erityisesti ollut valmis kertomaan ne muille vielä vahvempana totuutena. Ehkä vähän lohduttaa se, että tarkemman tiedon puutteessa omiin ennakkoluuloihinsa uskominen on ihmiselle hyvinkin luontaista käytöstä.
Kun vihdoin sitten päädyin visiitille Milanoon, löysinkin oikein mielenkiintoisen suurkaupungin. Milano on kooltaan aivan käsittämätön iso ja asukkaita siellä onkin myös valtavan paljon. Se muistuttaa paljon Torinoa, melko lähellä olevaa piemontelaiskaupunkia josta tykkään hyvinkin paljon, mutta metropolimaisessa mahtavuudessaan tuo mieleen esimerkiksi Lontoon. Milanossa on toimiva liikenneverkko, sen keskusta on mahtipontinen ja hieno eikä historiallisista nähtävyyksistä varsinaisesti ole pulaa. Tutustuin myös yhteen ihanaan milanolaisperheeseen ja ystävieni useisiin hauskoihin koulukavereihin, ja näiden kokemusten perusteella väitän myös, että milanolaiset eivät ole niin kurjan kylmiä, kuin mitä heiltä olin olettanut. En missään nimessä kadu valintaani lähteä vaihtoon Urbinoon enkä ehkä edelleenkään suosittelisi Milanoa ensimmäiseksi kohteeksi Italiaan, mutta iloitsisin kyllä kenen tahansa puolesta, joka on päättänyt viettää lomansa siellä. Suurkaupunkien vilinässä, monipuolisuudessa ja jatkuvassa muutoksessa on jotain, mikä ei lakkaa kiehtomasta.
IN ITALIANO:
Qua vedete un po di foto che ho fatto la settimana scorsa: ho visitato Milano! Sono andata in Lombardia per incontrarmi con i vecchi amici, e mi sono divertita tanto con loro.
Era la mia prima volta là perché non mi è mai interessata la città così grande, sporca e industriale. Comunque dopo che sono andata a Milano ho capito che non avevo ragione. Dopo questo weekend penso che Milano sia una metropoli molto interessante: è veramente grandissima, ma là c’è anche tanto da fare. Non è neanche brutta: le quartieri che io ho visto erano molto piacevoli.
Sono ancora contenta ad andare in Urbino per il mio Erasmus e forse non consiglierei Milano come la prima destinazione in Italia, ma sono felice per chiunque che decide a trascorrere la sua vacanza là.