Viimeinen päivä Perugiassa

ultimo1.jpg

ultimo2.jpg

ultimo3.jpg

ultimo4.jpg

Keskiviikkona vietin viimeisen päiväni Perugiassa. Pakko myöntää, että se ei ollut mikään erityisen nätti päivä, vettä tihkutti vähän väliä ja aurinko taisi näyttäytyä vain muutaman minuutin ajan. Päivästä jääneet muistot ovat kuitenkin kauniit: jaoimme lounaan yliopiston ruokalassa, vaeltelimme ympäri kaupunkia ja napsittiin kuvia väsyneistä naamoistamme. Kävimme syömässä valtavat, ylimakeat tiramisut kahvilassa, jonka katossa oli ihana vihertävä fresco ja sen jälkeen podimme sokeriövereiden jälkeistä pahaa oloa kirkon portailla. Ehkä emme olleet päässeet kolmen viikon aikana niin läheisiksi, että ilmassa olisi ollut erityistä haikeutta, sen sijaan iloitsin vaan siitä, yhdessäolo tuntui rennolta ja hauskalta. Tavallinen päivä kavereiden kanssa, mitä luksusta se onkaan!

ultimo5.JPG

Illaksi olin sopinut tapaamisen kahden muun erasmus-opiskelijan kanssa. Toinen heistä jää Perugiaan puoleksi vuodeksi, toinen siirtyy viikon päästä Padovaan. Olin tehnyt vähän tripadvisor-tutkimusta siitä, minne kannattaisi mennä syömään, mutta loppujen lopuksi olikin ihan huikeaa tuuria, että löydettiin kaikkien kaupungin ravintoloista sellainen helmi kuin Il Vicolo. Henkilökunta oli niin ystävällistä, että jo ennen minkään ruoka-annoksen saapumista toistelimme sitä, kuinka paljon heti tykästyimme kyseiseen paikkaan. Olimme tilanneet alkupalaksi jaettavan tagliere miston, lautasen täynnä erilaisia paikallisia juustoja ja kinkkuja. Yllätyksemme sen taglieren lisäksi pöytäämme kannettiin myös valtava kukkurallinen pasta carbonaraa, jota emme tietenkään olleet tilanneet, ja tätä yritimme tarjoilijalle vakuuttaa. Onneksemme ohi kulki kuitenkin myös paikan omistaja, joka nopeasti selitti tilanteen: hänen mielestään emme voineet poistua paikalta maistamatta annosta, josta ravintola on kaupungissa on tunnettu, joten hän oli sitten päättänyt tarjota sen meille ilmaiseksi. En valittanut; se todella oli paras pasta carbonara, jota oon ikinä syönyt!

Tämän seurauksena päädyttiin sitten vetämään aikamoiset pastaöverit; pääruuaksi olin tilannut penne alla norcianan, kermaisen pasta-annoksen salsiccia-makkaralla. Kun isojen pasta-annoksien päälle lisää vielä pari lasillista viiniä, yhdessä jaetun marjaisan panna cottan ja yllättävän pienen laskun, oli aika itsestään selvää, että me lähes kierittiin onnellisena ulos.

ultimo6.JPGultimo7.JPG

Matkustamisen sanotaan kasvattavan ihmistä, enkä sitä yhtään lähde kiistämään. Omalla kokemuksellani kuitenkin sanoisin, että ei mua ainakaan ole kasvattanut niinkään kauniit maisemat, hyvä ruoka tai hieno arkkitehtuuri, vaikka niistä nautinkin mielelläni. Se, mikä muuttaa ihmistä, on toisten ihmisten kohtaaminen. Kaikkien kanssa ei tule ystävystyttyä, ja kohtaaminen voi olla lyhytkin, mutta toisaalta: lyhyt tapaaminen ei millään vähennä sitä arvoa, mikä merkitys kohtaamisella voi olla yksilölle. Jokainen tapaamani ihminen on opettanut jotain; usein ihan vain puhumalla asioista, jotka ovat hänelle aivan arkipäiväisiä. En voi tietää, milloin tulen näkemään täällä tapaamani ihmiset uudelleen vai tuleeko sitä toista kertaa  toisaalta ikinä: voin vain olla kiitollinen jokaisesta yhdessä jaetusta hetkestä ja jokaisesta naururypystä, jonka he jättävät kasvoilleni.

ultimo8.JPG

IN ITALIANO: Mercoledì era il mio ultimo giorno a Perugia. Devo dire che il giorno non era bellissimo: pioveva ogni tanto, tirava un vento forte e abbiamo visto il sole forse per due minuti. Comunque i miei ricordi di quel giorno sono bellissimi: abbiamo pranzato insieme con gli amici, abbiamo camminato nella città senza direzione e abbiamo fatto tante foto di noi stessi. Abbiamo mangiato grandi porzioni di tiramisù in una pasticceria molto vecchia, ed erano buonissimi! Sebbene sapessi che quello era l’ultimo giorno che abbiamo passato insieme, non mi sentivo triste: ero solo felice per la possibilità di trascorrere del tempo con le persone che mi piacciono, senza sentirsi in imbarazzo. Non abbiamo fatto niente di speciale, ma un giorno “normale” con gli amici é un grande lusso quando si viaggia da solo.

Per cena avevo un appuntamento con due altri amici, che sono anche studenti Erasmus; una sta a Perugia per metà anno e l’altro parte per Padova tra una settimana. Ho provato a cercare su TripAdvisor una buona trattoria, e siamo stati molto fortunati a trovare una perla come Il Vicolo. Il personale era così gentile che ci siamo subito sentiti come essere arrivati a casa! Per un antipasto abbiamo ordinato un tagliere misto con prodotti umbri, quindi eravamo molto sorpresi quando la cameriera ci ha anche portato un grande piatto di pasta alla carbonara. Per fortuna è arrivato anche un altro cameriere, che ci ha spiegato che quel posto è famoso per la sua carbonara e quando nessuno di noi la ha ordinata, lui ci voleva offrirla gratis! Non mi sono lamentata: quella carbonara era senza dubbio la più buona che ho mai mangiato. Dopo gli “antipasti” abbiamo mangiato alche altri grandi piatti di pasta (per me penne alla norciana, che buono!) e abbiamo diviso una gustosa panna cotta con frutti di bosco e inoltre abbiamo bevuto qualche bicchiere di vino rosso, allora siamo usciti dalla trattoria felici e pienissimi.

Dicono che durante il viaggio si impara tanto, e su questo sono d’accordo. Per la mia esperienza i bei paesaggi, il cibo buono o la bella architettura non sono le cose che insegnano tanto della vita (sebbene anche quelli mi piacciano tanto). In realtà sono gli incontri con altre persone. Ogni persona che si incontra, anche se non si diventa amici strettissimi e l’incontro può essere anche corto, può significare molto per qualcuno. Penso che ognuno che ho incontrato durante i miei viaggi mi abbia insegnato qualcosa: spesso solo parlando di cose prosaiche, raccontando com’è la vita normale nel suo paese. Adesso non posso sapere quando ci vedremo di nuovo con queste persone o se ci sarà mai un secondo incontro: posso solo essere grata per ogni risata e ogni momento che ho potuto dividere con loro.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *