Step by Step

Pirpana otti eilen ensimmäiset askeleet ilman tukea!

Se oli huisia! Ensiaskelistahan on aina touhotettu, ja joskus olen miettinyt, että onko se touhotus nyt ihan oikeissa mittasuhteissa, mutta kyllä siinä melkein tippa tuli linssiin, kun äidin oma käärö,  jota ensimmäiset puoli vuotta on vain kantanut sylissään, toiset puoli vuotta katsellut sen ryömimisiä ja konttaamisia, seisoi ja käveli nyt omilla jaloillaan. Maailma, täältä minä nyt tulen, kävellen!

Olen jo jonkin aikaa haaveillut siitä, kun Pirpana osaa itse kävellä. Läheiseen leikkipuistoon lähteminen olisi niin paljon helpompaa, kun ei tarvitsisi sen takia kantaa vaunuja alakertaan. Oh, kuulen jo korvissani huminan: elämä on hivenen helpottumassa!

Ja kaikille tuleville äideille, jotka asuvat hissittömässä kerrostalossa ja joilla on parveke, jossa aikovat nukuttaa vauvaa: hankkikaa parvekevaunut! (Jos siis voitte säilyttää niitä kunnon vaunuja jossain alakerrassa) Olisin säästänyt niin paljon hermoja ja hikeä, jos olisin hankkinut jostakin käytetyt edulliset parvekevaunut. Ehkä vielä hankinkin, vaikka jo mietin, että ne olisi pitänyt jo hankkia ajat sitten, nyt on enää turha.

Mutta tämä äiti ottaa nyt imurin käteen ja alkaa huitoa sillä pitkin asuntoa. Epämääräisiä asioita lattiat täynnä 😉 Letkeää torstaita toivotan kaikille!