Hanakkaat kojootit
”Onko sillä kuuma?” ”Onko sillä nälkä?” ”Sattuuko sitä mahaan?”
Saksalaiset naiset, noin viidestäkymmenestä ikävuodesta ylöspäin, ovat kovin hanakoita puuttumaan etenkin siihen, jos näkevät itkevän lapsen vaunuissa. Silloin keräännytään vaunujen ympärille arpomaan, mikä lapsella saattaa olla hätänä. Ensimmäisen kerran, kun näin minulle kävi, olin raivoissani. Toisen kerran jälkeen olin ehkä vielä enemmän raivoissani. Nykyään osaan jo moiselle viitata kintaalla. Tai no, riippuu tilanteesta 😉
Olin viime syksynä eräänä arki-iltana ostamassa mieheni kanssa meille kenkiä häihimme. Mies oli miesten osastolla, minä naisten osastolla Pirpana vaunuissa. Siihen aikaan vielä, jos vaunut eivät liikkuneet, Pirpana ei niissä kovin kauan rauhallisena pysynyt. Saati vielä, jos hän näki vilauksen minusta, niin silloin alkoi huuto. Siispä olin laittanut Pirpanan vaunut niin, ettei hän näkisi minua. Sovitin kenkiä, ja vaunuissa alkoi olla jo vähän levotonta. Minua auttanut myyjä sanoi sitten minulle, että ”vauvahan haluaa nähdä äitinsä”. No, kuuliaana asiakkaana käänsin vaunut niin, että Pirpanalla oli suora näköyhteys minuun. Samantien alkoi huuto. Mietin vain itsekseni, että pitikin ottaa taas vieraalta ohjeita vastaan. Myös samantien, kun vaunuista kaikui huutoa, lähes kaikkien kaupassa olleiden vanhempien naispuolisten päät kääntyivät kohti vaunua kuin saaliin haistaneiden kojoottien. Sitten sain taas kuulla lisää ohjeita: ”Lapsella on varmasti liian kuuma” ja niin pois päin. Miten mielenkiintoista, että te täysin vieraat kojootit tunnette lapseni minua paremmin… on se jännä.
Pari viikkoa sitten, kun Saksassakin oli vähän kylmemmät ilmat, kävelin metsätietä kaupasta kotiin. Pirpanalla ei ollut hanskoja käsissä, koska kerrankin joi innostuneesti vettä pullosta (on muutoin vähän huono juomari) ja kotiin ei ollut enää pitkä matka. Normaalisti kylmillä ilmoilla Pirpana on puettu niin kuin suomalaiset lapset yleensä puetaan. Saksalaisia lapsia näkee usein kylmällä ilmalla ilman pipoa ja etenkin ilman hanskoja. Eli sen ainoan kerran, kun meidän Pirpanalla sormet vilkkuu paljaana, niin ohitseni kävellyt nainen kääntyy ympäri ja tulee ilmoittamaan minulle, että lapsen kädet ovat kylmät. Sarvi kasvoi taas otsastani, vaikka nainen sanoikin asiansa ihan ystävällisesti. Onhan se ihanaa, että lapsista huolehtii muutkin kuin vanhemmat, mutta tämä kovin helposti tapahtuva puuttuminen täysin vieraan ihmisen lapseen ja hänen lapsenhoitotaitojensa kyseenalaistaminen saa kyllä minut näkemään punaista. Ihan kuin me nuoret äidit olisimme vapaata riistaa vaihdevuosien kanssa kamppaileville mammoille. Siis näin ainakin täällä Saksassa.
Jotten nyt täysin mustamaalaa saksalaisia mammoja, niin onhan täällä paljon ihaniakin mummeleita, joiden sanomisista tulee vain hyvälle mielelle. Mutta jotenkin en osaa kuvitella, että Suomessa joutuisi kovin usein kuulemaan joitakin elämää viisaampia kommentteja, jos lapsi huutaa vaunuissa. Olisi kiva kuulla teiltä Suomessa asuvilta (ja miksei myöskin muissa maissa asuvilta äideiltä), että millainen ”puuttumiskulttuuri” siellä rehottaa.