Heippa kaikki!

En ajatellut aloittavani blogia koskaan, mutta taivuin tähän kuitenkin hienoisen pakon edessä. Enkä myöskään ajatellut, että tällaisen perustaminen vie todella paljon aikaa. Ensiksi piti etsiä, että mihin perustaa blogi, miten kirjoittaa ja kuviakin pitäisi vielä löytyä. Aloitin kirjoittamaan jo muutama päivä sitten, mutta tyhmänä en tallentanut tekstiä juuri kun olin saanut sen valmiiksi, joten nettihän tietenkin tilttasi ja luomukseni hävisi. Vieläkin motivaatiota etsiskellessä…

Kaikille tutuille ja tuntemattomille pakkasin siis kamani ja hevoseni traileriin hieman yli viikko sitten maanantaina ja lähdin ajamaan vuosaaren satamaa kohti. Minua paikan päälle oli tullut saattamaan äitini, isoisäni, veljeni ja neljä kaveriani. Itkuhan siinä meinasi tulla ja aurinkolasit oli pidettävä visusti päässä, kun piti mennä asioimaan check- in:iin. Pääsin nopeasti viimeiselle etapille ennen laivaan menoa, jossa saksalaismiehet huomasivat trailerini ja tulivat innoissaan puhumaan heppajuttuja saksaksi. Hyvähän se oli heti aloittaa matka sillä kielellä, mikä pitäisi oppia seuraavan vuoden aikana, mutta huomasin siinä sönköttäessäni, että tuskaahan siitä tulee. Sitten päästiin ajamaan laivansiltaa ylös, jossa minulle huikattiin, että peruutapas tuonne oikeaan kulmaan. Minähän siinä sitten peruuttelin ja aika mutkattomasti meni ilman kolhuja tai lommoja. Jotain olen siis oppinut, kun kaksi vuotta sitten samanlainen tilanne oli hieman monimutkaisempi.

Laivassa kaava oli hyvin yksinkertainen: ruoki hevonen, syö, nuku, ruoki hevonen, syö, katsele merta, ruoki hevonen. Wifikin oli vain kannella 11, joten piti elää vähän niinkuin maailmassa ilman nettiä. Pakko myöntää, että se oli ajoittain aika hankalaa. 

Travemündessä oltiin tiistaina klo 22 Suomen aikaa. Äkkiä kaikki valmiiksi ja navigaattori päälle, että osasin lähteä suunnistamaan määränpäähän. Ensimmäinen tie oli ainakin niin hirveässä kunnossa, että melkein kuulin, kuinka Maukka pomppi trailerissa ylös ja alas. Muuten matka sujui hyvin siihen asti, kunnes tuli tiesulku. Soitin sitten yöpaikkaani, että mihinkäs tässä nyt pitäisi sitten mennä. Pienen neuvottelun jälkeen käännyin ennen sulkua olevalle pienelle tielle, joka loppujen lopuksi pieneni erittäin kapeaksi ja kuoppaiseksi hiekkatieksi. Ympärillä oli pelkkää metsää ja missään en olisi voinut kääntyä, jos olisi ollut tarve. Meinasi itku taas tulla, mutta tällä kertaa paniikista. Muutaman kilometrin päästä tie onneksi muuttui hieman isommaksi ja saavuin risteykseen, jossa oli taas tiesulku siihen suuntaan, mihin navigaattori näytti. Puhelin käteen ja taas soittoa, että mitä nyt teen. Päätettiin kokeilla vasempaan, josta pääsin pieneen kylään. Tämä oli kuulemma oikea kylä, josta pääsisi oikealle tielle ja mikä vielä veisi tallille. Muutaman U-käännöksen ja tallille puhelujen jälkeen selvisin perille yli tunnin myöhässä. Maukka oli ollut jo melkein 35-tuntia kopissa, joten melkein juoksi ulos kun puomi avattiin. Minäkin pääsin sitten yöpaikkaani ja ei kyllä kestänyt kauaa, kun olin jo unten mailla.

Seuraavana päivänä kamat kasaan ja Maukka traileriin. Huusi kuin hullu vielä puoli tuntia, kun oltiin jo lähdetty (tajusi olevansa ori?) Osa teistä oli taas aivan karmeassa kunnossa ja liikennettää piisaa niin paljon koko ajan, että piti olla ihan eri tavalla hereillä kuin Suomessa. Kolmen tunnin jälkeen pääsin perille tallille ja Maukka pääsi isoon ja valoisaan karsinaan. Koko iltapäivä meni tallirutiineja sopiessa ja kamoja laitellessa. Yllättäen Maukka pääseekin ulos joka päivä ja vielä laitumelle(??), jota ei siis Suomessa kauhean usein tapahdu. Ruokintakin järjestyi niin, että saa kolme kertaa päivässä heinät ja väkirehut. Puitteet ovat muuten ihan hyvät. Maneesi on tosin aika pieni, mutta siellä on suhteellisen hyvä pohja. Maastojakin löytyy jonkin verran, joten eiköhän tulla selviämään täällä ihan hyvin. 

Illalla ajelin Hannoverin keskustaan etsimään omaa kämppääni. Ensivaikutelma oli hyvä. Huone oli iso, telkkari löytyi ja vaatekaappikin oli hyvän kokoinen! Sitten aloin katsoa tarkemmin kattoja ja nurkkia. Hämähäkin seittiä, lukkeja, hämähäkin seittiä, enemmän lukkeja, pölyä, paskaa, jonkun marsun/hamsterin kakkaa (siis oikeasti sellasia papanoita ympäri lattiaa.) Onneksi edellinen asukas mainitsi marsusta tai mikä ikinä sillä olikaan, koska muuten täällä olisi ollut hiiriä, joka olisi ollut vielä astetta pahempi. Ilta menikin siinä imuroidessa ja tapoin joka ikisen ötökän, minkä löysin. Keittiötä saatika kylppäriä ei kyllä oltu siivottu iha muutamaan vuoteen, mutta päätin jättää ne seuraaville päiville. Sitten huomasin illan mittaan myös, että vieressä oleva kirkko ilmoittaa itsestään joka helvetin (anteeksi) 15 minutti. Siis ding dong, ding dong, ding dong ja tasatunnein DING DONG DING DONG. Että varmasti kaikki huomaa, miten 15 minuuttia elämästäsi juuri katosi. Mutta eipä siinä, rauhoittumisen jälkeen pääsin vielä illemmalla kauppaan ja tein ruokaa. Kaipa se arki tästä sitten lähtee.

Ja joo, yritän ottaa hieman isomman kuvan tuohon blogiotsikon alle. Nyt se näyttää vähän hassulta.

Tschüs!