LA LA LAND
La la land (2016) on Damien Chazellen toinen huikea ohjaustyö peräkkäin (ensimmäinen on Whiplash (2014)).
Muutaman viikon sulattelun jälkeen heräsi yksi ajatus La la landin tarkoituksesta. Siispä SPOILER-varoitus.
La la landin loppua on tutkittu mm. oheisessa BryceMakesFilms-käyttäjän Youtube-videossa. BryceMakesFilms summaa lopun montaasin olevan enemmän kunnianosoitus vanhoille Hollywood-elokuville ja sille miten ne päättyivät: onnellisesti. Toiset taas (esimerkiksi videon kommenteissa) arvioivat lopun olevan näkymä siihen, että Sebastianin osalta unelmat eivät olisi toteutuneet, jos suhde olisi selvinnyt.
Kiinnitin huomiota elokuvan aloittavaan musiikkikohtaukseen erityisesti sen castingin osalta. Kohtauksen useat ”päähenkilöt” olivat kaikista mahdollisista etnisistä ryhmistä, laulamassa siis unelmastaan Hollywoodissa. Elokuvan päähenkilöt ovat kuitenkin kaikki perinteisesti valkoisia. En tiedä onko liikaa tulkittu, mutta ottamatta pois muilta tulkinnoilta, näin lopun montaasin myös eräänlaisena muistutuksena. Nimittäin siitä, että olisivat Mia ja Sebastian tehneet minkä tahansa päätöksen, heille ovet olivat silti auki menestykseen ennemmin tai myöhemmin. Kuten elokuvassa käy hyvin ilmi, molemmat henkilöhahmot ovat erittäin kunnianhimoisia työnsä suhteen ja tekevät paljon hommia päästäkseen uralla eteenpäin. Kyse ei siis mielestäni ole siitä, että he saisivat kaiken vain etnisyytensä vuoksi, mutta kylläkin siitä, että se avaa ovia.
Voi olla, että tulkitsen liikaa, mutta haluan uskoa, että kyseessä oli elokuvaan upotettu hienovarainen viesti, eikä vain casting-ihmisten huono-omatunto all white-pääosista.
Mitä mieltä? Kiinnititkö huomiota asiaan?