Huhhuh. Noniin. 

Satuin katsomaan Youtubesta 2015 Gilmoren tyttöjen 15. juhlavuoden tapaamisen, jossa koko näyttelijäkaarti keskusteli sarjasta ja sen merkityksestä melkein kaksi tuntia. Silloin sain ensimmäisen vihjeen siitä, että me saatettaisiin saada tätä lisää.

Perjantaina 25.11. olin katsomassa Harry Potter maailmaan sijoittuvaa ”Fantastic Beasts and Where to Find Them” ja sen jälkeen menin kotiin ja avasin Netflixin. 2016 on ollut monella tapaa maailmalle surkea vuosi, joten ymmärrän hyvin, että elokuva- ja tv-maailma koittaa parhaansa saada meidät unohtamaan millä vuosikymmenellä me eletään. Potter-elokuvia, Gilmoreita ja Star Warseja. En valita.

Paitsi vähän valitan. Tästä alkaa SPOILERS:

Uudet Gilmoret on pitänyt mua nyt kaksi päivää semmosessa tunnemyrskyssä, että ei mitään järkeä. Tunnistan reaktion vanhoista jaksoista, mutta tällä kertaa syynä ei ole mukaansa tempaava, nerokkaasti käsikirjoitettu jakso, johon uppoaa kuin se olisi todellisuutta. Tähän ei uppoa. Ja se herättää tunteita laidasta laitaan.

Uudet Gilmore-jaksot tai elokuvat, kuinka haluaakin sanoa, ovat sarjan luojan, Amy Sherman-Palladinon, monologi meille siitä, mitä kaikkea olemme missanneet. Gilmoren tytöistä kukaan ei uusien jaksojen aikana elä hetkessä, vaan menneisyys ja nostalgisuus vie vallan Stars Hollowsta. Gilmoren tyttöjen paras ominaisuus, arkiset tilanteet, jotka Lorelai ja Rory kohtaavat uskomattomilla keskustelutaidoillaan ja terävyydellään, ovat poissa.

Sen sijaan tarvitaan kokonaisen jakson verran päälleliimattua ideaa, että Lorelai ja Luke voisivat hankkia lapsen sijaissynnyttäjän avulla, jotta Paris Geller voidaan esitellä hedelmöitysklinikan johtajana (Miksi? Miksei Paris Geller ole valtaamassa jotain miesvaltaista kirurgista toimea? Tai mahdollisimman korkeaa tuomarin virkaa?). No, mitään lasta ei suhde kummankaan osapuolen suunnalta tunnu tarvitsevan ja koko suunnitelma hylätään puolella sanalla kun Paris on päässyt tarinaan tarpeeksi kiinni. Voisin kertoa vastaavan esimerkin niin monesta sarjan henkilöstä. Kenelläkään ei tunnu olevan tunnesidettä kehenkään, kaikki käyvät vaan esittäytymässä. Missä oli intohimo, millä Lane puhuu kaikesta mihin ryhtyy? Miksei Lorelaita tunnu hetkauttavan välirikko Roryn kanssa kirjaidean jälkeen? 

Ja silti, välillä näissäkin jaksoissa oli niitä pakahduttavia hetkiä. Roryn ja Loganin välillä tunneside oli kohdallaan ja näissä kohtauksissa olikin preesenssin tuntu, mikä muuten niin usein puuttui. Lorelain 13-vuotis syntymäpäivätarina sai itkemään vuolaasti. Emily Gilmoren sydäntä särkevä hakeminen arjen asioihin oli aitoa. Mutta silti sekin tuntui irralliselta. Kaikilla oli näissä uusissa jaksoissa oma agendansa, kun niin usein aiemmin Gilmoren tytöt tekivät asioita juuri toisiaan varten, hyvässä ja pahassa.

Sanoin kaverilleni trailerin perusteella ennen sarjan julkaisua, että eniten pelottaa miten nämä uudet jaksot on kuvattu. En muutenkaan pidä terävästä kuvasta, joka paljastaa kaiken taian mitä studioissa kuvatuissa kohtauksissa voi olla (vertaa alkuperäisten jaksojen pieni sumu (ah, en kestä itteeni)). Mutta terävyyden lisäksi kuvakulmat vaikuttivat jo trailerissa epägilmoremaisilta. Ja sitä ne mielestäni olivat itse sarjassakin, mikä edelleen loitonsi alkuperäisten ja näiden jaksojen välistä kuilua silmissäni. Näin vaan lokaatioita, en Stars Hollowta. Nyökyttelin tietävästi, kun tarkistin IMDb:stä, että uusilla jaksoilla oli eri kuvaaja kuin alkuperäisillä. Kuvaajalla oli myös tarve esitellä jo muutenkin vaan esittäytymään tulleet hahmot näyttävästi niin, että he tulevat kuvaan framen ulkopuolelta, usein jo dialogin ollessa käynnissä (Logan, Christopher…). Kuvaustapa loi lisää ennakkoarvattavuutta ja itsessään ennalta-arvattavaan käsikirjoitukseen. ”Uuden” hahmon esittelyn näki jo kaukaa lähes aina. 

Olisin halunnut sanoa niin paljon hyvää ja hetkittäin uskoinkin jaksojen parantuvan niiden edetessä, mutta kohdattava se on. Never meet your heroes. Pahin uhka klassikoille on niiden alkuperäiset tekijät, jotka haluavat päättää siitä, miten katsojat näkevät heidän luomuksiensa kehityksen. Rohkeita on ne, jotka uskaltaa let it go.

Ja ne viimeset sanat. Alan ymmärtää miksi Sherman-Palladino haluttiin savustaa ulos ennen sarjan päätöstä. Harsh, but true.

Kirjoita kommentti niin jutellaan tästä. Nyt on ihan sama fiilis kun Rorylla sen baletti-arvion jälkeen.