Leffakuu. Haifaa al-Mansour: Wadjda.
Kirjoitin tämän tekstin alunperin harjoituksena eräälle kurssille. Koska tekstiä ei tulla julkaisemaan muualla, laitan tämän tänne.
Tämän näin:
Elokuva: Wadjda
Ilmestymisvuosi: 2012
Ohjaus: Haifaa al-Mansour
Pääosissa: Waad Mohammed, Reem Abdullah, Abdulrahman al-Guhani
Elokuva esitettiin osana Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalia.
———————————————————————————————————————————————————————————–
Ensimmäinen saudiarabialaisen naisohjaajan tekemä elokuva Wadjda oli oiva valinta Rakkautta ja Anarkiaa – elokuvafestivaalin ohjelmistoon. Sen on paitsi raikas kuvaus saudiarabialaisen tytön elämästä, myös historiallinen: Tämä Haifaa al-Mansourin debyytti on ensimmäinen kokonaan Saudi-Arabiassa kuvattu elokuva.
11-vuotias Wadjda (Waad Mohammed) haaveilee omasta polkupyörästä, jotta voisi leikkiä samalla tavoin, kuin hyvä ystävänsä Abdullah (Abdulrahman al-Guhani). Esteenä on kuitenkin saudiarabialainen sääntö, joka kieltää pyöräilyn tytöiltä ja naisilta. Olosuhteista ja ympäristön tyrmäyksistä huolimatta Wadjda ei luovuta, vaan alkaa kerätä rahaa omaa pyörää varten. Samalla, kun Wadjda keskittyy pyöräprojektiinsa, hänen äitinsä (Reem Abdullah) yrittää pitää kiinni Wadjan isästä, joka on päättänyt ottaa toisen vaimon. Lopulta äiti ja tytär löytävät tuen toisistaan ja päättävät selvitä naisen roolia rajoittavien säännösten keskellä.
Al-Mansourin jälki on kaunista ja toiveikasta, mikä luo elokuvaan emansipatorisen sävyn. Se ei tyydy ainoastaan kuvaamaan ongelmia, vaan esittää naiset toimijoina, jotka voivat itse taistella asemansa eteen. Elokuva ei kuitenkaan sorru mustavalkoiseen ”hyvät naiset ja pahat miehet” – asetelmaan, vaan sen hahmot ovat persoonia, eivät vain sukupuolensa edustajia. Esimerkiksi Wadjdan koulun naisrehtori kuvataan ikävänä ja tekopyhänä, mutta Wadjdan ystäväpoika mukavana ja anteliaana. Elokuvan sankari ja helmi on kuitenkin riemastuttava Wadjdan hahmo, jonka inhimillisiin pyrkimyksiin ei voi olla samastumatta.
Wadjdaa esittävä Waad Mohammed sopii rooliinsa mainiosti. Hänen luontevan energistä ja rentoa esiintymistään on ilo katsella. Al-Mansour on onnistunut hyvin varhaisnuorten ohjaamisessa, sillä myös Wadjdan ystävää näyttelevä Abdulrahman al-Guhani on kameran edessä luonteva.
Wadjdan kaltaisten elokuvien näyttäminen Suomessa on kulttuuriteko, josta voi olla kiitollinen. Taiteen kautta välitetyt tarinat tuovat ihmisiä lähemmäs ja osoittavat kulttuurien läpi meidän samankaltaisuutemme. Kun Wadjda opettelee Koraani-tietoutta tietokonepelin avulla, kuuntelee poppia ja kaipaa vapautta, tai kun esiteini-ikäiset tytöt vertaavat itseään toisiin ja hihittävät ajatukselle kuukautisista, minä katsojana näen kankaalla itseni. Uskon tällaisten kokemusten olevan tärkeitä yhteisen ymmärtämisen kannalta.
Ja lisäksi, Wadjda on elokuva, josta tulee hyvä mieli.
