Päivän töpinät
Päiväkodin hoitajat epäilivät eilen, että tytöllä on streptokokki A virus, sillä kainaloihin oli ilmestenyt pari haussa näppylää ja likka valittanut kurkkukipua. Tällä kertaa ei sentään soitettu hakemaan kesken päivän pois hoidosta. No eihän siinä muu auttanut tänään, kun soittaa töihin, että tänään olen kotona sairaan lapsen kanssa.
Suuntasimme aamulla molempien taaperoiden kanssa terveyskeskuksen päivystykseen hakemaan lähetteen nieluviljelyyn tytölle. Nielu ja kurkku näyttivät terveiltä, mutta nieluviljelyn tuloksia saamme odottaa huomisaamuun. Meidän ihana kaksivuotias isäntä on ollut viime aikoina todella kiukkuinen, joten epäilin, että hänellä saattaisi olla korvatulehdus, ei ollut tällä kertaa. Eli kiukku menee puhtaasti uhman piikkiin.
Laboratorioon aula oli täynnä väkeä, hetken ehdin ajatella, että reissuun menee pari tuntia. Mielessäni ehdin jo kuvitella tunnin tai parin mittaista hermoja raastavaa jonotusta. Jokainen joka on jonottanut lasten kanssa tietää varmasti tämän tunteen, kun lapset kiipeilevät tylsistyneinä tuoleilla, juoksentelevat käytävillä ja painelevat kaikkia nappeja ja katkaisimia, joihin pienet kädet suinkin ylettävät. Onneksi laboratorioon oli lapsille oma vuoronumero ja odotusaika oli vain muutaman minuutin mittainen.
Laboratorion jälkeen kävimme kirjastossa lainaamassa luettavaa tulevien kotipäivien varalle sekä tietysti leikkimässä Tuhkimoa pienen hetken.
Päiväunien jälkeen lämpömittari näytti +10C, joten suuntasimme leikkipuistoon rakentelemaan hiekkakkuja ja purkamaan ylimääräistä energiaa :)