Lintumobile

 

Eilen kokoonnuimme pitkästä aikaa syyskiireiden keskellä. Pitopöydässä oli tällä kertaa karjalanpiirakoita ja munavoita, leipäjuustoa ja vadelmahilloa, omena-kanelitorttuja sekä kuohuviiniä ja kihlajaiskakkua. Ihana, nauruntäyteinen ilta!

Lintumobile (jota aloiteltiin jo ensimmäisessä postauksessa) valmistui vihdoin ystävän vauvaa varten. Linnut leikattiin erivärisistä, kuviollisista papereista ja koristeet kaiverrettiin askarteluveitsellä. Mobilen tekoon tarvittiin lisäksi valkoista ompelulankaa ja kaksi puista tikkua, josta linnut ripustettiin roikkumaan.

Kamerat jäivät lomatunnelmissa kotiin, tässä muutama suuntaa-antava otos mobilesta kännykkäkamera-versioina!

image.jpg

image.jpg

 

 

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe DIY

Savusiikaa ja yllätysjälkkäriä

Tällä kertaa Leipomomme oli koolla hieman pienemmän joukon voimin. Yleensä olemme koordinoineet etukäteen kaikkien tuomiset, mutta nyt mentiin täysin fiilispohjalta ja saimmekin sattumoisin pöytään kalateemaa lohileipien ja savusiikaleipien myötä. Leipien kylkiäiseksi teimme porkkana-avokadosalaattia ja jälkiruokana herkuttelimme toscakakkua erilaisin lisukkein. Ajattelimme julkaista blogissa myös reseptejä erilaisten askarteluohjeiden lisäksi, ja tässäpä niistä siis ensimmäiset. Näistä savusiikaleipien resepti on peräisin Sini Visan ”Kinuskikissa leipoo” -kirjasta.

 

blogi 004.JPG

 

blogi 002.JPG

Porkkana-avokadosalaatti

porkkanaa
avokadoa
salaatinlehtiä
kurkkua
isoja valkoisia papuja
pippuria
suolaa
oliiviöljyä

 

 

blogi 010.JPG

Savusiikaleivät

saaristolaisleipää
majoneesia
punasipulia
savusiikaa
ruohosipulia

 

Lohileivät

saaristolaisleipää
maustamatonta tuorejuustoa
pilkottua suolakurkkua
silputtua punasipulia
kylmäsavulohta
tilliä

 

blogi 025.JPG

 

blogi 028.JPG

Yllätysjälkiruokana oli toscakakkua lisukkein, jotka käden käänteessä loihdittiin isäntäväen kaapeista: vaniljajäätelöä, paistettua persikkaa ja suolapähkinä-kinuskikastiketta.

Koti Ruoka ja juoma DIY