Hääaskartelua

Kesän aikana askartelimme yhdessä kaikenlaisia koristeita elokuisiin häihin. Tässä hiukan kuvallisia maistiaisia siitä, mitä kaikkea tehtiin. Upeat valokuvat on ottanut Kerttu Malinen.

IMG_4340.jpg

 

IMG_4352.jpg

Pöydissä olevat menut oli taiteltu origamin muotoon. Pienet tuikkulyhdyt saatiin ystävältä lainaksi, ja niiden toteutus oli yksinkertainen mutta hieno: pilttipurkkeihin liimattu pitsinauha sekä suuaukon koristelu juuttinarulla. Pohjalle laitettiin valkoista koristehiekkaa kuumentumisen ehkäisemiseksi. Askartelimme itse myös lisää tuikkukippoja isommista lasipurkeista samankaltaisella periaatteella, mutta oikean pitsin sijasta käytimme pitsiteippiä. Kivoja teippejä löytyi teippitarha.fi -osoitteesta, ja innostuimmekin teippaamaan myös pieniä, peltisiä säilykepurkkeja postimerkki-kuvioidulla teipillä.

 

IMG_4343.jpg

Pöytänumerot kiinnitettiin juutinarulla maljakoihin. Yhdessä askarreltiin myös serviettirenkaita pitsinauhasta kovettamalla. Kovettaminen tehtiin vesi-sokeri-liuoksella (1:1) ja kuivattamalla renkaat talouspaperirullien päällä. Renkaat kannattaa irroittaa puolikuivana, etteivät ne jymähdä kiinni hylsyyn.

 

IMG_4631.jpg

Samalla kovetustekniikalla askarreltiin myös pyöreistä pitsiliinoista koreja. Kovettaminen tehtiin ylösalaisin olevan kulhon päällä. Lisäksi juhlapaikan sisustuksessa käytettiin erikokoisia viirejä, joita tehtiin niittaamalla kuviopaperista leikattuja kolmioita juuttinaruun. Osaan viireistä leimattiin tekstit.

 

IMG_4632-2.jpg

 

IMG_4356.jpg

Pöydissä oleviin laseihin askarreltiin nimikylteiksi kuviopaperista linnut. Lintujen pysyminen laseissa vaati useamman prototyypin, jotta painopiste säilyi oikeana.

 

IMG_4797.jpg

Istumajärjestys kirjoitettiin nestemäisellä liitutaulukynällä vanhaan ikkunaan.

 

IMG_4820.jpg

Lyhtykokoelmassa oli erikokoisia ja näköisiä lyhtyjä – osa lasipurkeista itse askarreltuja.

Kauneus DIY

Suklaamuffinsseja ja sukkia – Leipomon taustaa

Leipomo sai alkunsa muutama vuosi sitten halusta tavata säännöllisesti hyviä ystäviä ja siinä samalla herkutella ja kerrata käsityötunneilla joskus opittua. Leipomo-nimi on pysynyt alusta asti mukana, ja vaikka nimi viittaakin ruuanlaittoon ja syömiseen, on tässä Leipomossa alusta asti myös askarreltu ja tehty monenlaisia muita käsitöitä. Tapaamisilla ei ole ollut (ainakaan vielä) mitään varsinaista teemaa, joten jokainen Leipomon jäsen on tehnyt sitä mikä juuri sillä hetkellä huvittaa: neulonut sukkia tai kaulaliinaa, taitellut origami-joutsenia – tai vaikka vain nauttinut kupposen hyvää kahvia. Leipomon iltapäivät kuluvat usein leppoisasti rupatelleen, ihania herkkuja syöden, neuloen ja askarteluideoita vaihdellen. 

Kokoontumiskertojen edetessä on tarjolla olevan ruuan määrä mystisesti koko ajan lisääntynyt. Nykyisin huomattava osa ajasta meneekin herkkujen viimeistelyyn, esillepanoon ja siihen kaikista parhaimpaan eli maisteluun! Leipomon kokoontumisesta ei siis muutamalla tunnilla enää selvitä, usein koko iltapäivä hurahtaa aivan huomaamatta ensin syödessä ja sitten vähän vielä väkertäessä. Askarteluideoita haetaan lehdistä, kirjoista ja blogeista – lisäksi vinkkejä ja ajatuksia vaihdetaan toki myös keskenään.

Tämä blogi tulee jakamaan Leipomo-tunnelmia kuvin ja sanoin aina kun on mahdollista. Leipomon vakiojäseniä on kuusi, joten päivittäjiä on useita ja näkökulmiakin siis yhtä monta. Pääpaino tulee pysymään askartelun, käsitöiden, ruuanlaiton ja leipomisen maailmassa. 

Jatkoa siis seuraa jonakin näistä aurinkoisista syyspäivistä!

kuva-2.JPG

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma DIY