Meidän hetki

Kuljettiin koiran kanssa illalla ihan kahdestaan metsässä, lapsuusmaisemissani. Ilman juttuseuraa, taustamusiikkia, tavoitettavissa oloa, hälyä. Näytin koiralle mihin rakensin majoja, missä pelasin kirkonrottaa kavereiden kanssa ja missä kasiluokkalainen (mukamas)kovisminä veti poskareita tupakasta, ja käveltiin samaa polkua mitä juoksin monet monet kerrat kahdeksanvuotiaasta kunnes täytin seitsemäntoista ja muutettiin muualle.

Pyysin siltä vähän anteeksi sitä, että eletään niin kiireisesti, rapsutellaan liian vähän ja lenkkeillään liikaa samoja tylsiä lenkkejä. Lupasin sille että lähdetään kotonakin tutkimaan metsiä taas. Se näytti niin ymmärtäväiseltä että melkein itkettää. 

<3

Ei minulla oikeastaan ole muuta sanottavaa tänään, kelluskelen ihmeellisessä melankoliassani silloin tällöin. Ehkä lapsuusmaisemilla on toisinaan sellainen vaikutus, en tiedä.

Kahvipöytientäyteistä äitienpäiväviikonloppua toivotellen,

Rosanna