Mitä kävi rennolle morsiamelle?

Huh, nyt ottaisin mielelläni muutaman lisätunnin vuorokauteen. Ensinnäkin, on jotain julmaa pilaa että minulla on tärkeä tentti häiden jälkeisenä maanantaiaamuna. Mielessä pyörii hääjärjestelyt, kaikki yksityiskohdat, päivän kulku, askartelut, aikataulu, ostoslistat, pinterest-kollaasit, ajan vähyys ja suuri odotus.

Olen jatkuvasti jossain hyvin oudossa liikutuksen tilassa, esimerkiksi aloin tänään autossa itkeä kuunnellesani Samuli Putron ”Olet puolisoni nyt” -kappaletta, tunteet ovat aivan pinalla. Olen yleensäkin vähän herkkis, mutta nyt liikutun, ilahdun, masennun, nauran tai itken hiukan joka asiasta. 

Eilen kävimme papin kanssa päivän kulkua läpi vihkiseremonian kulkua, ja minulla alkoi valua kyyneleet siinä kohdassa kun pappi näytti paikan käytävältä jossa isäni luovuttaa minut miehelleni. Samoin kävi hänen haastatellessaan meitä ja kun kerroimme elämästämme ja arvoistamme. 

Niin ja minun pitää ilmeisesti lopettaa myös sen Pinterestin selailu, sillä näköjään myös toisten hääkuvien katsominen saa tämän morsiamen kyynelehtimään. Hei jotain rajaa jo, pliis!

Ehkä minulle on iskenyt häästressi kaikista lupailuistani huolimatta, tai ehkä tämä vaan kuuluu asiaan. Olen vain melko yllättynyt, sillä tähän mennessä en ole jännittänyt oikein lainkaan ja muutenkin suhtautunut hyvin rennosti häätouhuihin. Apua mitä jos minusta kuoriutuu vielä jenkkisarjojen monsteri-bridezilla, ja kohtelen ympärilläni olevia ihmisiä kaameasti kiljuen ”It`s my wedding!!”? :D

Ehkäpä kokeilen nyt kunnon yöunia. Toivottavasti esimerkiksi kukkakimpun valinta ei tunnu enää huomenna norsun kokoiselta murheelta.

Hyvää yötä kamut!

Ps. Ihana kuva lainattu Pinterestistä, niisk