Mäkihyppääjä-papupata

Meillä asuu nykyään papupata. Saamme herkeämätöntä selostusta ympäristöstämme ja huomautuksia jo ihan itsestäänselviksi luulemistamme asioista. Meidän pitää olla myös tarkkana mitä sanomme, sillä pienet korvat rekisteröivät kaiken. Sunnuntaina aamupalapöydässä puolihuolimattomasti heitetty ”Ulkona on kauheen kuraista, pitäiskö lähteä nyt aamupäivällä Hoploppiin” tarkoittaa että HOPPOPPIIN HOPPOPPIIN PALLOMELEEN siihen saakka, että istutaan kaikki rivissä siellä pallomeressä. Se ei siinä vaiheessa tarkoita missäään nimessä enää muita vaihtoehtoja tai edes niiden puntaroimista. 

Kapunkireissu tai lenkki koiran kanssa avautuu ihan uudella lailla, kun tutun ympäristön jokaista kohtaa mietitään ja tutkitaan. Jatkuvasti pitää olla valmiudessa selittämään asioita, tai vastaamaan kysymykseen miksi. 

Jos televisiosta tulee mäkihyppyä, niin sohvallemme kiipeää hetkessä pieni mäkihyppääjä keskittyneeseen kyykkyasentoon, ja ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan niin saan todistaa ilmaliitoa säkkituoliin. Televisiosta tulee jääkiekkoa, ja hetkessä tavallinen rytmikapula ja jalkapallo muuttuvatkin mailaksi ja kiekoksi. Satujen hahmot hyppäävät kirjojen sivuilta ympäri asuntoamme, ja sitten mietimme, mihin kettu repolainen tai maalarikissat ovat menneet. Ehkä sängyn alle tai sohvan taa, piiloon tai töihin. Pienessä punaisessa hellassa valmistuu vaikka mitä ruokia. Minulle tarjoillaan lihapullia, karamellejä, salaattia ja päärynöitä.

Lapsen kehitysvaiheita on aina hauska seurata, ja on ollut niitä ykköshetkiä kuten ensiaskeleet, ja sitten niitä vähän raskaampia kuten lapsen uhman kohtaaminen. Tämä kehittyvän mielikuvituksen, leikin ja puheen seuraaminen on kuitenkin ehkä hauskinta tähän asti. Päiviin mahtuu mitä hulluimpia tilanteita, eikä itsekään tule kuljettua yhtä laput silmillä kuin yleensä. Pääsee tutkimaan, remuamaan, rakentamaan, opastamaan, leikkimään ja hulluttelemaan. Sitä pipoakin on mahdoton pitää kovin kireällä.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 🙂