Vähemmän nipo

Vuoden viimeisessä postauksessa kirjoitin, että vuonna 2014 tahdon nipottaa vähemmän. En ole luonteeltani mikään niponipo, ja itse asiassa oma suurpiirteinen luonteeni saa meillä kotona toisen osapuolen välillä hermostumaan. Olen kuitenkin niin pinttynyt toisinaan omiin ajattelu -ja toimintatapoihini, että jouluna huomasin sortuneeni ihan sellaiseen älä/varo -linjaan. Huomasin päästeleväni lauseita, kuten ”ei sitten enää toista karkkia” (hei come on, oli joulu!), ”sitä ei sitten syödä ilman ruokalappua”, ”jaa et vaihtanut hänelle vaatteita” ja marmatin että no nyt menee sitten unirytmit sekaisin ja ja ja.  Laitoin aamulla salaa pojan vaatteet sängylle valmiiksi, että ne olisivat juuri sellaiset minun valitsemani. Olen pitänyt itseäni rentona, mutta eipä tuo kovin rennolta kuulosta. Rajojen asettaminen on toki ihan toinen juttu, mutta niin on nipotuskin.

Tänään huomasin että mieheni ja poikani olivat aloittaneet sponttaanin sormiväritaiteilun. Ensimmäiset ajatukseni olivat: Marimekon paidassa, ilman suoja-alustaa tai essua, suoraan purkista! Sitten pysähdyin. Kuinka mälsä olenkaan, jos menen kesken taiteilun riisumaan paidan pojan päältä ja tunkemaan sanomalehtiä papereiden alle. Repäisin itsellenikin palan ruutupaperia (me ei olla vähään aikaan edes sormiväreilty, sillä minun ajatuksissani se ei ole ollut mahdollista kun sormiväripaperi on ollut loppu) ja upotin sormeni väripurkkiin.

Punaisia ja vihreitä paakkuja hiuksissa on ihan jees aloittaa vähemmän nipo eli hauskempi elämä.