Ja ulkona kesäyö
En oikein osannut pukea sanoiksi tai selittää kesäbluesiani, syitä siihen tai ottaa kiinni siitä, miltä se tuntuu. Tänään muistin, että Pariisin kevät teki sen jo, ei minun tarvitsekaan, koska tuossa laulussahan on jo kaikki. Sitä paitsi tällaisia lyriikoita ei varmastikaan kirjoitettaisi, ellei olisi muitakin syreeneistä ja juhannusruusuista pakahtuvia, jotka eivät osaa oikein nukkua ja miettivät maailman puhki aamuyöllä.
”Istuin hämärässä
alkoi hetki joka tuntui kuin ei se loppuisi milloinkaan
Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi
älä pelkää maailmaa
Istuimme hetken yhdessä ja
Avaruus katsoi meitä
Ja ulkona kesäyö
satoi kasvoille kyyneleitä
Ja ulkona kesäyö
satoi kasvoille kyyneleitä
On yö kirkkaampi päivää
valopisteet taivaalla likuvat aamuun
Olen unohtanut mistä tähän kuljin
Verhoudun unohduksen kaapuun
Vaan muistan ilmalaivueita
Taivaanrantaan lentäneitä –”
Pariisin Kevät- Kesäyö
Kuvat ovat Instagram-räpsäisyjä iltakävelyltä. Miksi tällainen aika ei voisi muka jatkua vaan, kun voi heittää uikkareiden päälle vanhan pellavamekon sillä ajatuksella, että jos rannassa tulee sellainen olo että uskaltaisi heittää talviturkin. Sitten vaan voi kävellä veteen ja huomata, että sehän on ihan lämmintä. Viime kesänä uskaltauduinkin veteen vasta elokuun lopulla, eli selvää edistystä etten sanoisi.
Voisinpa kirjoittaa tähän lopppuun, että nyt kävelen paljain jaloin takapihalle juomaan vielä lasin viiniä ja katselemaan tätä kesäiltaa, mutta oikeesti minulla on tässä tenttikirjoja ja teepannu sekä huomenna kaksi kesätenttiä.
<3:R