Kesäblues

Täällä blogissakin on varmasti tullut moneen kertaan esille, että minä olen kesäihmisiä. Olen kaikkein onnellisimmillani kun syreenit kukkivat ja alamäkeen pyöräillessä tuuli iholla on lämmin, kun katson peilistä ja nenänvarressa on dorkat aurinkolasien rajat, pakastimessa on jäätelöä ja jalanpohjat ovat mustat paljain jaloin ulkona liikuskelusta. Siksi onkin tosi ristiriitaista, että joka ikinen vuosi tähän aikaan minuun iskee hirmuinen haikeus, kesäblues. En saa iltaisin unta ja lähden kahdeltatoista koiran kanssa kävelylle vain saadakseni ihmetellä sitä että ei tule kokonaan pimeää. Olen ahdistunut siitä, että joskus on muunlaista kuin tätä, että on olemassa muitakin kuukausia ja vuodenaikoja, jolloin tarvitsee villaisia vaatteita ja ihmiset pysyttelevät sisätiloissa. Tiedän, että tämä on täysin hölmöä, sillä nythän kuuluisi ihan vaan pelkästään laittaa tyytyväisenä vähän lisää aurinkorasvaa ja lähteä lenkille järven rantaan kuin tämä olisi täysin normaalia.

”Puhalluskukkia”

Vielä kummallisemmaksi asian tekee se, että tämä kesähaikeilu on kaikessa melankolisuudessaan yksi lempitunteistani ja jota kaipaan talvella. Jep, monimutkaista.

Onko siellä muita kesäbluesiin taipuvaisia?

Ps. Jos on, niin meidän lisäksi on myös Lana Del Rey ja Summertime Sadness.