Toinen mahdollisuus ruotsinlaivoille
Minä en ole oikein risteilyihmisiä. Tai ei mitään pehmentävää ”en ole oikein”, vaan että en ole. Yleisesti laivat tupakankatkuisine kokolattiamattoineen ja rypistyneine tax free- mainoksineen, puhumattakaan aamu kymmeneltä lonkerotarjouspackia käytävällä halaavista humalaisista, ahdistavat minua aika lailla. Liikaa sammuneita karaokenlaulajia, lihapullienkäryä, läikkyneitä juomia, hajuvesikokeiluja ja eritteitä. Reilu vuosi sitten kokeilimme lähteä laivalle kiva minireissu lapsen kanssa– periaatteella ja vannoin, että ei enää. No, pyörsin kuitenkin puheeni ja lähdimme sunnuntai-iltana monien kehumalle Viking Gracelle.
Suunnitelma oli sama: viettää kivaa aikaa perheen kesken, antaa pientä vaihtelua pojallemme, syödä hyvin, leikkiä pallomeressä jne. Eräs hyvin risteilykriittinen ystäväni kertoi ilahtuneena Gracen olleen ”oikeesti ihan ok” ja niinpä päätin luottaa hänen sanaansa ja uskaltautua reissuun. Koska minä en saa nyt esimerkiksi kävellä pitkiä matkoja tai muuten rasittaa itseäni, emme poikenneet edes Tukholmaan (vaikka aamulla katselinkin kaihoisasti tuota ihanaa kaupunkia hytin ikkunasta), vaan agendana oli ihan vaan touhuilla pojan ehdoilla kaikkea pientä mukavaa niin, että voin oikaista tarvittaessa hyttiin pötköttämään.
Ja arvatkaapa mitä? Minäkin voin positiivisesti yllättyneenä sanoa, että reissu oli ihan oikeesti kiva.
Tällä kertaa olimme etukäteisfiksuja ja varasimme parivuoteellisen hytin. Oli paljon kivempaa nukkua kaikki samassa sängyssä, kuin siellä täällä kerrossängyn pedeillä. (Sitten kun pääsimme nukkumaan, poika oli niin fiiliksissä laivasta, että vielä melkein yhden aikaan hän nappasi piilottamamme pähkinäpussin, juoksi se kädessä karkuun ja isin kantaessa häntä takaisin sänkyyn hän totesi olevansa ”hyvin pettynyt tähän touhuun”. 😀 ). Nyt saimme myös nukkua täydessä hiljaisuudessa, käytäviltä ei kuulunut melua, eikä edes ravintoloiden musiikki kantautunut ollenkaan kerrokseemme.
Tämä kuva hölmöstä ilmeestäni huolimatta siksi, että a) minäkin pääsen vitsailemaan latteäiti-juttuja, heh heh ja b) se on ainoa kuva, jossa näkyy vähän laivan sisustusta, joka erottui mielestäni muista Turku-Tukholma-väliä seilaavista sisaristaan oikein edukseen
Ja arvatkaapa mitä vielä? En nähnyt laivalla ainuttakaan kunnolla humaltunutta tyyppiä! Nyt oli kivaa kulkea lapsen kanssa, kun ei tarvinnut selittää kertaakaan, miksi tuo setä kaatui tai miksi täti nukkuu käytävällä. Liikkeellä olikin jonkin verran juuri lapsiperheitä ja lapset oli mielestäni huomioitu oikein kivasti Gracella. Oli kaikenlaista ohjelmaa, sekä siistejä ja tilavia leikkihuoneita kaksi kappaletta. Pari kertaa poika pääsi moikkaamaan Ville Viikinkiä, joka nousi poitsun ehdottomaksi suosikiksi. Huomasin, että teini-ikäisillekin oli varattu oma konsolipeli/hengailutila, tosi hienoa!
Parasta minireissussa oli se, kuinka hauskaa pojalla oli. Hän oli niin täpinöissään kaikesta, että ihan sydän suli. Myös pojan isovanhemmat olivat lähteneet laivareissulle, mikä tarkoitti pojalle tietysti vielä oikein tuplahauskuutta. Tänään aamulla hänen ensimmäinen kysymyksensä olikin, että voidaanko lähteä jo takaisin laivalle. Voisin sanoa, että risteilykammoni on nyt purettu, tai ainakaan se ei ulotu tuohon Viking Graceen. Harmi, että olin vähän huono bloggaaja enkä kantanut juurikaan kameraa mukanani (tai oikeastaan koko käsilaukkua ollenkaan, jännä kuinka pientenkin juttujen kantaminen tuntuu heti tässä vatsassa), mutta toivottavasti iloinen fiilis välittyi.
Minkälaisia risteilykokemuksia teillä on? Jos siellä on muita epäileväisesti hommaan suhtautuvia, niin suosittelen antamaan Gracelle mahdollisuuden!