Ahdistaa, mammaloma -pliis älä lopu
Minä, vauva ja koira kärryttelimme eilen erään päiväkodin leikkipaikan ohi. Kello oli hieman yli neljä, puisto täynnä lapsia, leikkejä ja jälkikasvuaan noutavia vanhempia. Aivan aidan tuntumassa hiekan keskellä möngersi pienen pieni poika kurapuvussaan hiekkalapiota maistellen. Silloin se iski päin naamaani: enää kolme kuukautta, ja minun vauvani mönkii myös tuolla jossain isompien lapsien joukossa. Osaakohan silloin vielä kävelläkään. Itkuhan siinä tuli. Onneksi taivaalta tihutti vettä, ehkä kukaan ei huomannut.
En ole oikeastaan ennen tätä täysin sisäistänyt vielä, kuinka pieni yhdeksän (ja puolen) kuukauden ikäinen vielä on. En olisi ikinä voinut arvata, kuinka pahalta ajatus oman lapsen hoitoon laittamisesta tuntuukaan. Tammikuun seitsemäs häämöttää kalenterissa jotenkin niin irvokkaana että oksettaa.
Tyhmyyksissäni eksyin vielä kaiken lisäksi keskustelupalstan ketjuun, jonka otsikko kuului kutakuinkin näin ”Onko teistäkin väärin, että jotkut äidit laittavat yhdeksän kuukauden ikäisiä VAUVOJA päiväkotiin?!”. Muut äidit vastailivat että juu juu, väärin on, ikinä en ikinä tekisi niin, äidin paikka on kotona lastensa kanssa ja lasten kotona äidin kanssa. Jokainen äiti, joka tahtoo toimia toisin, tehdä töitä tai opiskella, on itsekäs, arvoiltaan kova ja kylmä, ahne, eikä ansaitse lastaan. Suljin koneen kannen ja itkin.
Miksi ihmeessä nämä äidit tahtovat syyllistää toisia äitejä niin voimakkaasti? Olenko tosiaan itsekäs, kylmä ja ahne kun palaan tammikuussa yliopistolle? Ja miten nämä äidit ovat valmiita tuomitsemaan minut pahimmalla mahdollisella tavalla, etten ansaitse lastani?
Onneksi, onneksi vauva ei joudu olemaan pitkiä aikoja kerrallaan hoidossa. Pystyn järjestämään opintoni hyvin joustavasti, vauvan hoitopäivän pituudeksi tulee neljä tai maksimissaan kuusi tuntia päivässä, eikä joka päivä hoidolle ole tarvetta välttämättä ollenkaan. Opintoni ovat kuitenkin sen verran vielä keskeneräiset, että tahdon jatkaa niitä nyt enkä myöhemmin.
Ilkeimmät sanoisivat varmaan, että olisiko kannattanut miettiä tätä ennen lapsen hankkimista (ai että kuinka vihaankaan tätä termiä). En vain voinut kuvitellakaan, kuinka pahalta pelkkä ajatus hoitoon viemisestä todellisuudessa tuntuu. En myöskään koe, että tällä on mitään tekemistä juuri opintojeni kanssa -ihan yhtä lailla työelämässä olevat voivat joutua taloudellisen tilanteen ajamina takaisin töihin.
Voi muuten äiti raukkaa, joka meni mainitsemallani keskustelupalstalla sanomaan, että hän tahtoo jatkaa töitä ihan mielenterveytensä vuoksi, päästäkseen ”ihmisten ilmoille”. Palstan lynkkausmeininki tämän jälkeen oli melkoisen hirvittävää luettavaa.
Palstaa lukiessani (pidän näköjään itseni kiduttamisesta) tulin myös ajatelleeksi, kuinka kulttuurisidonnainen juttu tämä äitiyteen, uraan ja vapaa-aikaan liittyvä syyllistämisen ilmapiiri onkaan. Juttelin erään kaverini kanssa, jolla on paljon ranskalaisia äitituttavia, eikä siellä kuulemani perusteella ole ollenkaan samanlainen lynkkausmeininki. Päin vastoin, äitejä kannustetaan ottamaan omaa aikaa ja vauvat viedään hoitoon jo puolen vuoden iässä. Kukaan ei ole tuomitsemassa tämän vuoksi huonoksi äidiksi. Melko harvassa maassa myöskään on ihan näin pitkää äitiyslomaa kuin meillä, monet muutkin joutuvat ”pakon edessä” viemään lapsensa hoitoon jo ennen yhden vuoden ikää.
Oli kulttuurisidonnaista tai ei, ja ihan ilman tuolle palstalle eksymistäkin nyt vaan ahdistaa. Ahdistaa ihan silmittömästi. Eikö äitiysloma voisi jatkua ikuisesti, tai ainakin vielä vuoden?