Ahdistaa, mammaloma -pliis älä lopu

Minä, vauva ja koira kärryttelimme eilen erään päiväkodin leikkipaikan ohi. Kello oli hieman yli neljä, puisto täynnä lapsia, leikkejä ja jälkikasvuaan noutavia vanhempia. Aivan aidan tuntumassa hiekan keskellä möngersi pienen pieni poika kurapuvussaan hiekkalapiota maistellen. Silloin se iski päin naamaani: enää kolme kuukautta, ja minun vauvani mönkii myös tuolla jossain isompien lapsien joukossa. Osaakohan silloin vielä kävelläkään. Itkuhan siinä tuli. Onneksi taivaalta tihutti vettä, ehkä kukaan ei huomannut.

En ole oikeastaan ennen tätä täysin sisäistänyt vielä, kuinka pieni yhdeksän (ja puolen) kuukauden ikäinen vielä on. En olisi ikinä voinut arvata, kuinka pahalta ajatus oman lapsen hoitoon laittamisesta tuntuukaan. Tammikuun seitsemäs häämöttää kalenterissa jotenkin niin irvokkaana että oksettaa. 

Tyhmyyksissäni eksyin vielä kaiken lisäksi keskustelupalstan ketjuun, jonka otsikko kuului kutakuinkin näin ”Onko teistäkin väärin, että jotkut äidit laittavat yhdeksän kuukauden ikäisiä VAUVOJA päiväkotiin?!”. Muut äidit vastailivat että juu juu, väärin on, ikinä en ikinä tekisi niin, äidin paikka on kotona lastensa kanssa ja lasten kotona äidin kanssa. Jokainen äiti, joka tahtoo toimia toisin, tehdä töitä tai opiskella, on itsekäs, arvoiltaan kova ja kylmä, ahne, eikä ansaitse lastaan. Suljin koneen kannen ja itkin.

Miksi ihmeessä nämä äidit tahtovat syyllistää toisia äitejä niin voimakkaasti? Olenko tosiaan itsekäs, kylmä ja ahne kun palaan tammikuussa yliopistolle? Ja miten nämä äidit ovat valmiita tuomitsemaan minut pahimmalla mahdollisella tavalla, etten ansaitse lastani?

Onneksi, onneksi vauva ei joudu olemaan pitkiä aikoja kerrallaan hoidossa. Pystyn järjestämään opintoni hyvin joustavasti, vauvan hoitopäivän pituudeksi tulee neljä tai maksimissaan kuusi tuntia päivässä, eikä joka päivä hoidolle ole tarvetta välttämättä ollenkaan. Opintoni ovat kuitenkin sen verran vielä keskeneräiset, että tahdon jatkaa niitä nyt enkä myöhemmin. 

Ilkeimmät sanoisivat varmaan, että olisiko kannattanut miettiä tätä ennen lapsen hankkimista (ai että kuinka vihaankaan tätä termiä). En vain voinut kuvitellakaan, kuinka pahalta pelkkä ajatus hoitoon viemisestä todellisuudessa tuntuu. En myöskään koe, että tällä on mitään tekemistä juuri opintojeni kanssa -ihan yhtä lailla työelämässä olevat voivat joutua taloudellisen tilanteen ajamina takaisin töihin. 

Voi muuten äiti raukkaa, joka meni mainitsemallani keskustelupalstalla sanomaan, että hän tahtoo jatkaa töitä ihan mielenterveytensä vuoksi, päästäkseen ”ihmisten ilmoille”. Palstan lynkkausmeininki tämän jälkeen oli melkoisen hirvittävää luettavaa.

Palstaa lukiessani (pidän näköjään itseni kiduttamisesta) tulin myös ajatelleeksi, kuinka kulttuurisidonnainen juttu tämä äitiyteen, uraan ja vapaa-aikaan liittyvä syyllistämisen ilmapiiri onkaan. Juttelin erään kaverini kanssa, jolla on paljon ranskalaisia äitituttavia, eikä siellä kuulemani perusteella ole ollenkaan samanlainen lynkkausmeininki. Päin vastoin, äitejä kannustetaan ottamaan omaa aikaa ja vauvat viedään hoitoon jo puolen vuoden iässä. Kukaan ei ole tuomitsemassa tämän vuoksi huonoksi äidiksi. Melko harvassa maassa myöskään on ihan näin pitkää äitiyslomaa kuin meillä, monet muutkin joutuvat ”pakon edessä” viemään lapsensa hoitoon jo ennen yhden vuoden ikää.

Oli kulttuurisidonnaista tai ei, ja ihan ilman tuolle palstalle eksymistäkin nyt vaan ahdistaa. Ahdistaa ihan silmittömästi. Eikö äitiysloma voisi jatkua ikuisesti, tai ainakin vielä vuoden?

 

Kommentit (16)
  1. Ihan mahtavaa että eksyit kommentoimaan! Minusta on nyt ollut tosi hienoa lukea täältä myös tätä ammattilaisnäkökulmaa, joka muuten olisi jäänyt puntaroinnissamme uupumaan. Kiitos kun jaksoit listata noita plussia ja miinuksia, laitan oikeesti nämä kaikki korvan taa. Kootaan juuri miehen kanssa paperille näitä hyviä/huonoja puolia, joten molemmista hoitomuodoista niin tuli aika osuvaan aikaan tämä sinun kommenttisi.  Ollaan jo kahteen päiväkotiin laitettu hakemus, asutaan Tampereella ja täällä on ilmeisesti aikamoiset jonot kaikkiin hoitopaikkoihin.

    Kiitos myös tsemppaavasta palautteesta, tulin tosi hyvälle mielelle! Toivottavasti poikkeat uudelleenkin lueskelemaan näitä jaarituksiani. 😉

  2. Haluaisin vierailevana lukijana huudella pari vinkkiä/kommenttia. Mihin ratkaisuun päädytkään, suosittelisin lämpimästi, että laittaisit päivähoitohakemuksen jo nyt vetämään. En tiedä millä paikkakunnalla asutte, mutta monessa paikkaa hoitopaikat ovat tiukassa ja jonoihin kannattaa ilmoittautua jo ajoissa. 🙂

    Itse lienen aika puolueellinen pohtimaan pph:n ja päiväkodin eroja, sillä olen töissä päiväkodissa (alle 3v ryhmässä). MUTTA, mainitsen vain muutaman seikan, lukija itse päättäköön onko se hyvä vai huono pointti (mutta eihän näitäkään tarvitse oikeasti arvottaa vai mitä?)
    – perhepäivähoitaja on lastensa kanssa (yleensä 4 lasta, eri ikäisiä) koko ajan yksin
    – pienten, alle 3v päivähoitoryhmässä on keskimäärin 12 lasta, yksi lastentarhanopettaja ja kaksi lstenhoitajaa (+ muu mahdollinen avustava hlö esim työllistetty niin kuin meillä)
    – jos pph sairastuu/lomailee, varahoitopaikka on jossakin päiväkodissa (näin ainakin meidän kaupungissa, jossain muualla saattavat jakaa lapset joillekin toisille pphoitajille=enemmän lapsia taas yhdellä aikuisella)
    – päiväkodissa aikuisia on enemmän, jolloin myös vaihtuvuutta on enemmän + ryhmässä vierailee sijaisia, opiskelijoita…

    Molemmista löytyy sekä hyviä että huonoja puolia, enkä mitenkään tarkoita mollata kumpaakaan hoitovaihtoehtoa tai arvostella vanhempia hoitopaikan valinnan suhteen. Jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa ja heidän ratkaisunsa ovat oikeita juuri heille.

    Lienee selvää, että lapsen paras paikka on kotona. MUTTA jos ja kun vanhempi ei voi olla enää kotona, on selvää, että lapsi tarvitsee hoitopaikan. Tätä vartenhan päivähoitojärjestelmä on kehitetty. Kuitenkin, Suomessa päivähoito (oli sitten pph tai pk) ja varhaiskasvatus on laadukasta ja nämä mediassa pelotellut teippausjutut ovat aivan ääritapauksia.

    Summa summarum, kuulostaa erittäin hienolta, että pystyt järjestämään päiväsi noin lyhyiksi ja ette välttämättä edes tarvitse hoitoa viitenä päivänä viikossa (tällöin myös hoitomaksu on pienempi kun päiviä on vähemmän). Sitä ei tietenkään käy kiistäminen, etteikö alku olisi rankkaa, mutta ”kyllä se siitä”:) Työntekijänä voin sanoa, että aamuitkut monesti loppuvat siinä vaiheessa kun vanhemman auton perävalot näkyvät. Saattaahan niitä ikäväitkuja tulla päivän mittaan, mutta aina lapsi lohdutetaan, syli on aina tarjolla! Itse laitan itkuaamuina monesti vanhemmalle vielä viestin perään, että miten aamupäivä on sujunut ja kaikki on hyvin, näin vanhemman ei tarvitse miettiä työpäivää, mitenkä lapsi oikein pärjää. Tai voithan sinä itsekin soittaa tai viestittää ja kysyä päivästä:)

    Mihin hoitovaihtoehtoon ikinä päädyttekään, uskoisin että moni asia on vain järjestelykysymys. Käykää tutustumassa hoitopaikkaan, mielellään useampaan kertaan. Kysy asioista ja käytänteistä, esitä rohkeasti teidän toiveenne ja tarpeenne. Ole huoleti, voit jättää pienokaisesi hyvillä mielin hoitoon:) Tsemppiä!:)

    ps. Kiitos hyvästä blogista! Kirjoitat mielenkiintoisesti ja asiallisesti hyviä juttuja:) tällainen raskautta suunnitteleva löytää paljon vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin (esim nuo jutut kropan muutoksista olivat tosi hyviä! Vierailen ehdottomasti uudelleen!:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *