Antaa mennä

 

Olen tainnut joskus aiemminkin kirjoittaa siitä, kuinka lapsen kanssa taiteilu on joskus parasta nipotuslääkettä. Ihan muistutukseksi itselleni: seuraavaksi kun huomaan ladanneeni taas turhan paljon sellaisen älä/varo-vaihteen päälle, on aika nostaa esiin sormiväripurkit, pukea näön vuoksi essut ja levittää pari sanomalehteä alle, vaikka tasan tarkkaan tietää että kohta sitä ollaan sateenkaarenvärisiä, me ja keittiö. Upottaa sormet väripurkkeihin ja pyyhkäistä vahingossa hiuksia otsalta.

taiteilua_1_1.jpg

Lapsen kanssa puuhailussa on sellainenkin hyvä puoli, että sitä joutuu väkisin kyseenalaistamaan jostain itse oppimansa toimintanormit. Esimerkkinä tästä väripurkkikeissi: poika tahtoi maalata ilotulituksia ja ottaa väriä suoraan purkeista, mutta minä vaan vakuutin, että sitten ne värit sotkeentuvat niissä purkeissa, otetaan tästä värejä valmiiksi suttupaperille. Kuitenkaan vakiokysymykseen ”miksi” en osannutkaan oikein vastata, suojellakseni vähän jo kuivahtaneiden sormiväripurkkien jämiä vielä seuraavaan maalauskertaan? Niinpä me maalasimmekin aikamoisia ilotulituksia ja käytimme väripurkit sotkeentuneita pohjia myöten loppuun.

taiteilua_0.jpg

Myönnän välillä vältteleväni tällaisia sotkevia puuhia, ehdottavani vaikka piirtämistä maalaamisen sijaan. Kuitenkin poika nauttii maalaamisesta niin paljon, että aika tylsä minun pitää olla, jos kaivan kerta toisensa jälkeen ne värikynät esiin. Eli lisäys samaiseen muistutukseeni: ei siihen siivoamiseenkaan mene oikeasti varttia pidempään. Pojastakin oli niin hassua, kun laitoin hänet vaahtokylpyyn keskellä päivää (olisikohan vaikka uimalakki pätevä suojavaruste maalaushommiin? ;), että olisi halunnut soittaa kylvystä isille, kun se ei kuulemma uskoisi muuten.

Luulen, että toisinaan on suorastaan terveellistä laittaa se vaihde ”ei tarvitse varoa, tehdään vaan”- asentoon ja antaa mennä. Suosittelen muillekin, jotka huomaavat tahtomattaan joskus itsessään turhan nipoja piirteitä.

PS. Poika on mitä ilmeisimmin lopettamassa päiväunien nukkumisen. Auts.

Kommentit (11)
  1. Ihanat nuo teidän keittiön tuolit! Mistä tuollaisia saa? 🙂 Sinulla on mukava aidosta elämästä kertova blogi. Mukava lueskellä äitiysjuttuja kun itsekin olen raskaana, tosin ensimmäistä kertaa.

    1. Olipa mukava kommentti, mahdollisimman kremppaamatonta ja sujuvaa odotusaikaa sinne! 🙂 Ja kiitos, itsekin olen yhä aivan ihastunut noihin tuoleihin, taisivat siis olla hyvä ostos. Tuolit ovat Hans K:n Zigzag-mallistoa, omamme ollaan ostettu Kruunukalusteesta.

  2. Mulla on hampaat ihan murskana, kun koitan maalaushommissa hillitä itseni. Ja aah, mikä helpotus kun poika haluaa itsekin välillä siistiä kätensä! Ja on muuten kadehdittavan ihanat tuolit teillä!

    1. Hihi, eikö olekin yllättävän vaikeeta! 😉 Mutta, on jotenkin tosi vapauttavaa ottaa sellainen ”ei haittaa”-asenne vähän pakostakin, sotkeminen voi olla näköjään ihan terapeuttista. 

      Ja kiitos, tykkään kovasti itsekin niistä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *