Askeleittain kohti normaalia

Syy taannoiseen blogitaukooni ja oikeastaan koko elämäni seisahtamiseen johtui aivan kamalasta raskauspahoinvoinnista. Melkein kaksi kuukautta vietin sängyn pohjalla (tai parempana päivänä siirryin makaamaan sohvalle) ja jatkuvasti oksentaen. Koko maailma tuntui pysähtyvän, sillä en kyennyt mihinkään. Seinät tuntuivat kaatuvan päälle vielä fyysisen pahan olon lisäksi, sekä tunsin itseni huonoksi äidiksi ja puolisoksi, koska minusta ei oikein ollut yhtään läsnäolijaksi. Kerran jouduin ensiapuun tiputukseen ja siellä pötkötellessäni mietin niitä monia kohtalotovereitani, joilla vielä pahimmillaan tuo kammottava olo kestää koko odotusajan. Huh, sympatiaa noille naisille, vitsi olette kovia tyyppejä.

Neuvolantädin lupaukset 12 viikon kohdalla koittavasta helpotuksesta pitivät kohdallani paikkansa ja nyt tässä on menty jo muutama viikko paljon parempivointisena. Minun kohdallani se pahin pahoinvointi oli oikeastaan ohi jo noin kymppiviikon kohdalla, joten voin kai sanoa olevani onnekas päästessäni suhteessa aika vähällä. 

img_7545.jpg

Viikonloppuna teinkin nyt ennätyksen ja kävelin molempina päivinä tunnin rauhallisen lenkin koirani ja äitini seurassa kuulaassa syyssäässä. Melkoista edistystä siihen nähden, että kolme viikkoa sitten uuvuin jo vartin kävelystä. 

img_7544.jpg

Sinistä taivasta, sekä keltaisia ja punaisia puita katsellessani en voinut muuta kuin olla aivan tajuttoman onnellinen. Onnellinen siitä, että jaksoin laittaa lenkkareita toisen eteen, että pystyn kulkemaan lehtien peittämiä polkuja ja hengittämään ilmaa syvään ilman tippaakaan kuvotuksen tunnetta. 

img_7542.jpg

Olen niin innoissani siitä, että voin tehdä poikani kanssa muutakin kuin tuijottaa Muumeja ja istua illalla mieheni viereen sohvalle katsomaan elokuvaa. Ja vitsi, mikä tunne onkaan liikkua taas oman kodin ulkopuolella, nähdä kaupunkia ja kavereita. Ai ja aika tärkeänä juttuna: jaksan taas opiskella ilman totaalista loppuunpalamista. 

img_7539.jpg

Kyllä tämä tästä siis, pikku hiljaa ja jo vähän suurempaakin vauhtia. Välillä ehti iskeä epäusko, että voiko se pieni selvitä tällaisesta myllytyksestä ja saada ravinteita kasvamiseen, mutta niin se taitaa olla ihan todella, että vain äidin omat vitamiinivarastot ovat ne mitkä vähenevät.

img_7560.jpg

Nyt onkin aika syödä terveellisesti ja paikata niitä ravinnevarastoja ja kuunnella huolellisesti mitä kropalla on sanottavana. Juuri nyt se kaipaa levon lisäksi ilmeisesti paljon satsumia ja Polar ja Ritari-juustoja. 😀

Onko siellä muita, jotka olette myös kärsineet pahasta raskauspahoinvoinnista? Nyt saa avautua ja täältä kyllä irtoaa kaikki empatiat teidän osaksenne! Ja vielä ihan erityisesti kiinnostaisi kuulla, kuinka olette aloittaneet heikon kunnon jälkeen liikkumisen uudelleen raskausaikana?

Kiitos vielä edellisen postauksen onnitteluihin, olin täällä ihan onnesta sykkyrällä siitä, kuinka moni onkaan iloinen meidän puolestamme! <3

Kommentit (9)
  1. Ohhoh! Kylläpä tässä onkin paikkakuntakohtaisia eroja, eikä kovin positiivisia sellaisia. Täällä pikkupitäjässä minut passitettiin heti tiputukseen, kun sanoin, että minua huimaa kävellessä, vesikään ei pysy sisällä ja olen niin heikkona, etten meinaa päästä portaita ylös. Lähetteessä taisi kyllä olla mainittuna, että painoni on tippunut, mutta ei se ollut todellakaan ollut kenellekään mikään ”pääsykriteeri” (nopeasti muuten laskin, että Helsingin seudulla en olisi päässyt ilmeisesti tiputukseen, sillä painoni oli laskenut vain kuusi prosenttia, jos laskin oikein.) Pahoinvointilääkkeitäkin tajottiin tuolloin heti, vaikka niistä kieltäydyinkin.

    Nyt kun sulla on kuitenkin yksityisen kautta lähete, niin suosittelen sinne menemistä, harkitse ainakin. Ei ole tietenkään kovin mukavaa touhua, mutta auttaa ihan totta kroppaa keräämään voimia, joita se tuon rääkin jälkeen todella tarvitsisi.

    Huh, olen ihan pöyristynyt tuosta neuvolatoiminnasta siellä!

  2. En oikeesti tiedä mitä sanoa, mua harmittaa nimittäin niin älyttömän paljon sun puolesta, ettei pahoinvointisi ole vieläkään hellittänyt. 🙁 Tuon täytyy noin pitkäkestoisena olla aivan kammottavaa. Mulla oli fyysisen huonon olon lisäksi myös pää koetuksella näinkin lyhyellä ajalla, niin en voi kyllä kuvitellakaan kuinka raskasta tuon täytyy olla. Hitsi, kunpa lääketiede keksisi tuohon turvallisen ja toimivan ratkaisun nyt heti paikalla. 

    Sanattomaksi vetää myös, että joku on todella voinut kyseenalaistaa koko pahoinvointisi?! Muut neuvojat tarkoittavat varmasti hyvää, mutta ymmärrän kyllä harmituksen, kun kaikkea on kokeiltu eikä mikään auta. 🙁 Ja lohdutan sinua: ei ne parin tunnin välein syödyt ateriat helpotakaan tai mitkään vitamiinit tai muutkaan. Joillain ehkä, mutta ei kaikilla, ei auttanut minullakaan. 

    Oletko harkinnut sitä tiputuksessa lepäämistä? Mulla auttoi se jonkin verran pahimpana aikana (vaikkakin lyhytkestoisesti) saamaan hetkeksi kropan vahvistettua, sai hetken hengähtää oksentelusta ja kaikesta, sai edes vähän kerättyä voimia. 

    En voi muuta toivoa, kuin koko sydämestäni sulle hyvävointista loppuodotusta. <3 Onneksi tuo särähti myös omaan korvaasi, että tekisit jotain väärin, sillä tiedäthän itsekin, ettei siitä todellakaan ole kyse. Ole armollinen itsellesi. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *