Hulinaa ja hysteriaa

Tiettekö mitä! En enää stressaa. Lyhyt bridezillailu-kokeilujaksoni on vaihtunut tänään jonkinlaiseen hysteriaan. Saan aivan hervottomia nauruhepuleita tuon tuosta, ehkä seuraava askel kohti hulluutta? Totesin vaan to do-listaa (joka on jo jalostunut excel-taulukoksi, oh my) selatessani, että jos listalta löytyy mm. kukkapelloilla kuljeskelua ja sopivien auringonkukkien kelpuuttamista, karkkien haalimista buffettia varten, ystävän käsittelyssä ripsien tuunausta jonka lomassa nukahtamista ja kikattamista (olen aivan rakastunut näihin räpsyttimiin, jään joka vessareissulla nikkailemaan silmiäni peilin eteen), minun ja miehen nimikirjaimien kirjoittamista vielä 30kpl, kukkakauppa ja kampaamo -konsultaatioita ja kynsien taiteilua, niin tarkalleen ottaen mistä minä sitten oikein stressaan? Kaikki listan jutut kuulostavat kivoilta asioilta, joiden tekeminen on mukavaa. Että mistä minä sitten oikein bridezillaan?

En voi uskoa että elokuun päivät vähenevät hiljalleen, enkä olekaan enää kohta saman niminen kuin jo 24 vuotta. Vaan rouva U, kuulostaapa arvokkaalta! Uskomatonta, että se kalenterissa koko kevään mukana häämöttänyt kaukainen hääpäivä lähestyy hurjaa vauhtia, ja kohta on aika pukeutua tammikuussa löytämääni unelmien pitsipukuuni, olla morsian, vaimo. 

Blogissa on ollut vähän hiljaista viime päivinä, johtuu ehkä siitä että nukkumaanmenoni on lipsunut luvattoman myöhäiseksi. Eilen en saanut unta ja naputtelin tunnin verran postausta, jota lukiessani huomasin ettei siinä ollut päätä eikä häntää. Julkaise-napin sijaan läväytinkin läppärin kannen kiinni, ehkä ihan hyvä niin tällä kertaa. Yritin kirjoittaa siitä kuinka ihanaa oli saada kaasoni ja miehen bestman tyttärensä kanssa yökylään lauantaina, ja siitä kuinka suloista oli kuinka vessassa oli kahdet 22-koon kumpparit, ja pienet viikarit sanoivat kumpikin tyylillään pöö, eli pii ja paa. Lopulta hahmottelemassani tekstissä luki pii ja paa sekä jotain sanoja elämän muuttumisesta niiden välissä. 

Käyn kyllä kurkkimassa täällä teidän kuulumisianne vähän väliä (Lily-addikti mikä addikti), ja ajattelin kirjoitella huomisesta lähtien ainakin blogin facebook-sivulle pätkiä häähulinasta. Kuka tietää jos ehdin tännekin tulla moikkaamaan, olisi kivaa!

Hyvää yötä!

Ps. Minulle on iskenyt blogin suhteen banneri-kriisi. Tuo keikkukoon tuossa hetken, kunnes ehdin tarttua asiaan paremmin! Olisiko kellään hyviä ideoita bannerin suhteen?

 

Kommentit (16)
  1. Sitten itse tekstiin kommenttia vuorostaan: Mäkin olen pohtinut tuota omaa banneriani, muuttaisiko jotenkin yksinkertaisemmaksi. Itsellänikin stressiä ja kiirettä enemmän kuin ehtisi ja jaksaisi, joten jäänyt toistaiseksi omalle to do -listalle odottelemaan vuoroaan. Tykkään myöskin, että bannerissa olisi kuva silti toisaalta joku todella yksinkertainen ja simppeli olisi sittenkin parempi. Itselläni ko on vielä tuossa sivupalkeissa kuvia ja muuta härpäkettä blogia koristamassa. Ehkä huomena paneutuisin banneriin irrottaakseni hetkeksi ajatukset pois tästä kaikesta!

    Ja vitsit, niin se aika vaan rientää! Muistan ko lähemmäs vuosi sitten muutin Tampereelle, jouduin sieltä pois harmitellen ja jäin vain toivomaan sinne paluuta. Nyt se jo tapahtuu, vaikka tuntuu että juuri äsken palasin vasta takaisin tänne. Olenko ollut täällä takaisin jo melkein vuoden?

    1. Mä taisin kyllä nyt enemmän kommentoida kommentteja kuin itse tekstiä?

  2. Kirjoituksesta taas poiketen: meiliä sitten pukannut neitokaiselle!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *