Irtoripset ja sporttirintsikat- vinkkejä cheerleadereille

Minulla on muutama cheerleadingia harrastava tuttava. Laji on vienyt heidät täysin mennessään, he harjoittelevat monta kertaa viikossa ja ovat aivan hemmetin kovassa kunnossa. Onhan kyseessä erittäin fyysinen, sekä voimaa, akrobatiaa, rytmitajua että ryhmätyötä vaativa joukkuelaji.

cheerleading.jpg

Monen muun mukana hämmästyin kovin lukiessani Washingtonin yliopiston cheerleading-ryhmän ohjeita joukkueeseen halajaville, sillä tuntemillani lajin harrastajilla on useinkin esimerkiksi hiukset ponnarilla. Minähän en itse lajijsta paljoakaan ymmärrä, joten voi olla, että olen ohittanut jotain olennaista, mikä liittää ”pronssisen rantahehkun” ja luomivärit tanssi –ja akrobatiataitoihin. Tällainen epäliikunnallinen maallikkokin toki ymmärtää sen, että tanssi- ja joukkuelajeissa esiintymisasulla –ja olemuksella on merkitystä, mutta että jo pyrkimisvaiheessa valintaan vaikuttaa vaikkapa tietyn koreografian osaamisen sijaan ”imarteleva luomiväri”  (ei kuitenkaan smokey eyes!) ja ihonväri, niin tämä tuli ihan uutena juttuna. Tässähän oppii aivan uusia asioita urheilusta. Kuten että cheerleadereilla ei ole suotavaa olla ”nudehuulia”.

Mikäli oma tyttöni haaveilee joskus cheerleadingista, niin onneksi tiedän nyt vaikkapa jumppa –tai tanssiharrastuksen sijaan alkaa heti pienestä pitäen kiinnittää huomiota  oikeanlaisen naiskuvan (ja kynsilakkasävyn) tavoitteluun. Tai sitten en.

(Ihan oikeasti, 2016-luvulla?)

Mitä mieltä olette?

 

Lentoaskeleita Facebook / Instagram / lentoaskeleita@gmail.com

 

Washingtonin yliopisto on jo poistanut kuvan Facebook-sivuiltaan, mutta kuva kiertää yhä netissä. Postauksen kuva lainattu täältä. 

Kommentit (13)
  1. Cheer tyttö
    2.5.2016, 16:03

    Monen vuoden kokemuksella lajista voin sanoa että sillä minkä näköinen olet tai miten meikkaat ja pukeudut ei ole minkään laita merkitystä. Vain sillä mitä osaat ja mitä haluat oppia.
    Hiukset ovat aina kiinni, korua tai pitkiä kynsiä ei saa olla ne ovat turvallisuus riski.
    Kuitenkin hiukset, vaatteet ja meikit sovitaan että kaikki ovat samanlaisen kisoissa sillä niissä joukkueen yhtenäisyys, yhdenaikaisuutta arvostellaan.
    Bloggaajana olisit voinut ottaa asioista selvää paremmin suomen mittakaavassa, sillä tämmöinen pilaa oikeasti vakavan urheilun mainetta. Emme ole ulkonäköön keskittyviä tanssityttöjä vaan kovan luokan urheilijoita.

    1. Moikka Cheer tyttö! Heti alkuun pahoittelen, että sinulle jäi tällainen maku tekstistäni. Juttuni on kirjoitettu täysin sarkastisesti, ajattelin sen aukeavan heti tuosta ensimmäisestä kappaleesta, jossa korostan lajin fyysisyyttä ja vaativuutta. Olen tästä jutusta aivan yhtä lailla loukkaantunut kuin sinä, vaikka en lajin harrastaja olekaan, sillä mielestäni tämä nimenomaan pilaa vaativan lajin mainetta ja sulloo naisia kapean muotin alle. Harmi, ettei tämä tullut jutusta tarpeeksi ilmi, kuvittelin kai tuohduksissani sarkasmini olevan sen verran paksua että se ei jää epäselväksi. En siis ole ihan tosissani säilyttämässä tätä malliksi tyttärelleni tulevaisuutta varten vaan nimen omaan korostan lajin tanssillisuus -ja akrobatiapuolta.

      1. Cheer tyttö
        2.5.2016, 16:42

        Kiitos vastauksestasi.
        Saatoin itse tuohtua sen verran etten sarkasmiasi huomannut. Itselle kun laji on rakas ja olen kuulut sitä paljon ettei se ole urheilua. Ja sitä että meitä verrataan näihin jenkkipalon tai jääkiekkopelin tanssityttöihin jotka eivät ole mitenkään sama asia.

        1. Ymmärrän oikein hyvin, että sinua ärsyttää. Hyvä jos nyt sarkasmin valossa tekstini näyttäytyy sinulle erilaisena! Onneksi et ole ärsytyksesi kanssa yksin, sillä kyseinen kuva on onneksi saanut aikaan hyvin voimakkaan vastareaktion ympäri maailmaa!! 

  2. Rosanna/Naiseudesta
    2.5.2016, 14:34

    Ahahahahaahahahaaa! Yhyhyyhyyhyyyhyy. Nauran ja itken samalla. Oikeasti: tekoripset ovat ok, mutta liian meikattu ei saa olla? Anna mun kaikki kestää. Onkohan samanlainen ulkonäköohjeistus tehty amerikkalaista jalkapalloa pelaaville pojille?

    Oikeastaanhan tässä ei ole edes cheerleadereista kysymys. Tämä kuva edustaa koko länsimaista kauneuskäsitystä. Ja sitä, että naisille kerrotaan, millainen hänen kuuluu olla. Ihan pimeää.

    Taidanpa tästä lähteä lakkaamaan kynteni ihan piruuttani ”häiritsevällä kynsilakkasävyllä”.

    1. ”Onkohan samanlainen ulkonäköohjeistus tehty amerikkalaista jalkapalloa pelaaville pojille?” Tämä!!! En voi vaan ymmärtää. Olet oikeassa, tässä on tiivistetty koko länsimainen kauneuskäsitys yhteen kuvaan. Toisaalta tämä on vaikka mainoksiin verrattuna suoran rehellinen, sanotaan ihan suoraan että vain tällainen naiskuva kelpaa. Surullista. 

      Taidan lähteä itsekin lakkaamaan oranssia kynsiin.

       
      1. Rosanna/Naiseudesta
        3.5.2016, 07:55

        Mun oli pakko tehdä tästä ”vastine”. Kiitos inspiraatiosta!

        http://naiseudesta.blogikoti.fi/talta-naisen-pitaa-nayttaa-x-2/

        1. Ihan loistava!! :DD <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *