Kesäblues

Täällä blogissakin on varmasti tullut moneen kertaan esille, että minä olen kesäihmisiä. Olen kaikkein onnellisimmillani kun syreenit kukkivat ja alamäkeen pyöräillessä tuuli iholla on lämmin, kun katson peilistä ja nenänvarressa on dorkat aurinkolasien rajat, pakastimessa on jäätelöä ja jalanpohjat ovat mustat paljain jaloin ulkona liikuskelusta. Siksi onkin tosi ristiriitaista, että joka ikinen vuosi tähän aikaan minuun iskee hirmuinen haikeus, kesäblues. En saa iltaisin unta ja lähden kahdeltatoista koiran kanssa kävelylle vain saadakseni ihmetellä sitä että ei tule kokonaan pimeää. Olen ahdistunut siitä, että joskus on muunlaista kuin tätä, että on olemassa muitakin kuukausia ja vuodenaikoja, jolloin tarvitsee villaisia vaatteita ja ihmiset pysyttelevät sisätiloissa. Tiedän, että tämä on täysin hölmöä, sillä nythän kuuluisi ihan vaan pelkästään laittaa tyytyväisenä vähän lisää aurinkorasvaa ja lähteä lenkille järven rantaan kuin tämä olisi täysin normaalia.

img_6750.jpg

”Puhalluskukkia”

Vielä kummallisemmaksi asian tekee se, että tämä kesähaikeilu on kaikessa melankolisuudessaan yksi lempitunteistani ja jota kaipaan talvella. Jep, monimutkaista.

Onko siellä muita kesäbluesiin taipuvaisia?

Ps. Jos on, niin meidän lisäksi on myös Lana Del Rey ja Summertime Sadness.

 

Kommentit (11)
  1. Kiva että linkkasit kirjoituksesi. 🙂 Se, että tätä kesäbluesia potee niin moni vielä jotenkin korostaa tämän tunteen haikeutta, kun tietää että tältä on tainnut tuntua jo monista monista aina, ja silläkin hetkellä kun itse potee bluesia niin moni muu jakaa tuon selittämättömän tunteen samaan aikaan.

  2. Voi ei, samanlaista etukäteen angstailua on täälläkin! Kaikki hyvä loppuu aikanaan joten pitäähän kesästä nauttia, mutta silti, jotenkin myös pieni haikeus herää kun tajuan, että seuraavaan kesään on taas monen monta kuukautta.. pitää vain nauttia täysillä. Muistan, että olin teini-ikäisenä kahvilassa töissä, ja olin aivan innoissani kun juhannuskemut ja kunnon uimarantakelit alkoivat lähestyä, ja silloin monet vanhemmat asiakkaat huomauttivat että ”juhannuksen jälkeen alkavat päivät taas lyhentyä..” eli toisin sanoen pimeys ja kylmyys alkavat tehdä tuloaan ja kesä alkaa loppua. AHDISTAVAA, että tuo fraasi on jäänyt kallooni kymmenen vuoden takaa 🙁 (ja hmm sorgen kun siirrät nuo sanat nyt virtuaalisesti eteenpäin)

    1. Tuo fraasi on kyllä niin masentava! Se on itseasiassa yksi appiukkoni lempisanonnoista näihin aikoihin ja minun on aina pakko väittää heti vastaan. 😀 Mutta en vain suostu uskomaan, että nyt mentäisiin sitten kohti pimeää. Kesä vain muuttuu erilaiseksi. Oikeesti kun tämä kesä on vaan niin upeaa, kun se elää ja muuttaa jatkuvasti muotoaan ja valoaan. 

      Jotenkin se lisää vielä tämän kesähaikeuden mielenkiintoisuutta, kun tuntuu että moni muukin kokee saman tunteen, jota on tosi vaikeaa pukea sanoiksi. Kaikessa melankolisuudessaan kaunista. Lohduttavaa kuulla, että meitä on muitakin. Ihanaa kesää sinulle! 

      <3

      1. Sinä olet kyllä yksi sellainen persoona, joka löytää positiivista valoa kaikesta! 🙂 Kiitos siis jaoit näkokulmasi, eli että pitäisi nimenomaan nauttia kesän alituisesta muuttumisesta. Kesässä on todellakin jotain melankolista – ihanaa aikaa, joka loppuu pian, kuten elämäkin – joten siitä pitää ottaa kaikki irti kun vielä voi.

        Olen itse tämän kesän töissä Briteissä, joten tässä hieman haikailen Suomen kesän perään.. mutta jos menisi sillä periaattella, että kesä se on täälläkin, vaikkakin erilainen. Hyvää kesää myös sinulle ja perheellesi 🙂

        1. Voi kiitos! 🙂 Tiedätkö mun alkoi niin tehdä mieli lukea F.E Sillanpään Nuorena nukkunutta heti kun luin tuon ensimmäisen kappaleesi kesä-elämä-vertauksen. 

          Oi ja siellä on tosiaan varmasti ihan omanlaisensa kesä! Nauti siitä erilaisuudesta ja kerää ihania kokemuksia. Jos Suomen kesää jonain hetkenä kaipaat, niin lue vaikkapa tuota Sillanpäätä. 🙂 Vietähän unohtumaton kesä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *