Kesälista

Jaahas. Tänään olen kävellyt ekaa kertaa paljain jaloin pihalla, haistellut sitä ihanaa nurmikonleikkauksen bensan ja ruohon yhdistelmää sekä käräyttänyt ruman painijanselkärajan jumppatopista niskaani (miten ihminen voikaan olla näin hölmö). Ja sehän meinaa vain sitä, että on taas kesälistan aika.

img_6413_0.jpg

1. Tahdon laittaa ruokaa ulkona aina kun se on mahdollista, sekä opetella tekemään jotain hyviä ja terveellisiä grilliherkkuja. 

2. Aion hankkia polkupyörääni oman istuimen poitsulle, sillä me sitten huristellaan kirjastoon, rannalle, jätskille ja kirppiksille.

3. Tahdon käydä ainakin yhdessä ulkomusiikkitapahtumassa, tanssia jossain huitulamekossa ja juoda kylmää valkkaria.

4. Teen joka sadepäivä sämpylöitä tai piirakkaa, ja kutsun sitten kavereita syömään ne.

5. Vien poikani merelle, ja opetan ettei maailmasta löydy upeampaa asiaa.

6. Opettelen juoksemaan.

7. Jokaisena aurinkoisena ja lämpimänä aamuna meillä syödään aamiainen ulkona, piste.

8. Lähden mieheni kanssa treffeille Turkuun.

9. Käytän sitä aurinkorasvaa…

10. Otan kameran aina mukaan laukkuun jos vain suinkin mahtuu ja opettelen kameran toimintoja.

img_6428.jpg

Toivon siis paljon hyvää ruokaa, perheen kanssa yhdessäoloa, rentoja aikatauluja, ystäviä ja aurinkoisia päiviä. Vietän kesän kotona poikani kanssa, joten tällä päätöksellä ei shoppailla ylenpalttisesti, oteta äkkilähtöjä tai reissata montaa hotelliyötä, mutta se ei haittaa yhtään. Eiköhän kaikki tärkein ole tässä kasassa.

Miltä teidän kesälistat näyttää? 🙂

Ps. Meillä on ollut melkoinen viikonloppu, huh. Siihen on mahtunut yhdet taloyhtiön pihatalkoot, piipahdus Minumuotikirppiksellä, yksi äkillinen vatsatauti (joka iski juuri kun ystäväperhe oli istuutunut pöytämme ääreen), parantuneella poppoolla sunnuntaina lisää pihahommia ja lopulta rauhallinen grillailuilta naapurissa.

Kommentit (24)
  1. Mietin, mitä kaikkea haluaisin tehdä kesälomallani Suomessa, ja muistin tämän jutun 🙂 Täällä siis minun listani!

  2. Kivaa että päätit tarttua ja kiitos kun linkkasit oman listasi- niin tykkään lukea näitä! 🙂 (tulee edes vähän kesäinen olo tämän ihmeen talven keskellä)

    1. Ei mitään! Hauska haaste niin oli pakko tarttua 😉

      Terv. Entinen kodama

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *