Koulutie kutsuu taas

Kalenteriini oli merkattu tälle päivälle eräs luento, jota olen vältellyt kohta neljä vuotta. Ensimmäisenä opiskeluvuonna reputin tuon itseäni yhtään kiinnostamattoman kurssin uusintatentinkin. Traumatisoiduin tuosta kurssista niin, että olen aina vain hypännyt sen yli jälkikäteenkin. Nytkin olisin saanut hyvän syyn jättäytyä taas kurssilta, sillä poikani on edelleen hiukan toipilas emmekä halua viedä häntä päiväkotiin ennen kuin hän on täysin tervehtynyt, mutta äitini astuikin kuvioihin. Niinpä aamu alkoi Rauman-mamin ja poitsun puistoreissulla (totutellaan hiljalleen taas ulkoiluun sairastelun jälkeen), ja minun oli väistämättömästi pakattava kimpsut ja kampsut ja lähdettävä yliopistolle.

Onneksi sentään joululoman jäljiltä oli niin kivoja kimpsuja ja kampsuja, että niitä oli kiva pakata. Harmi ettei itse luento ollut tuon neljän vuoden aikana muuttunut tippaakaan, ja sama on edessä jälleen huomenna. No, ehkä tällä kertaa vedän kurssin läpi, sillä ajankohta ei onneksi ole enää kasilta aamulla enkä minä juhlimisen jäljiltä väsynyt kuten ekana vuonna. 😉

Kotona vallitsi päikkärihiljaisuus, ja keitettiin äidin kanssa kahvit. Kuten hyvin tavallista, kahviseuraan liittyi yksi kappale harmaantuneita kääpiösnautsereita. Minua aina naurattaa tuon rakkaan otuksemme hellyydenkipeys, silityksiä, rapsutuksia ja läheisyyttä kun ei vaan voi saada tarpeeksi. Nytkin hän teki itselleen tilaa syliini, ja lopulta vaan köllötteli jalkojeni päällä juttujamme kuunnellen.

Yhtä rentoa olotilaa kuin Pete-karvakasalla teidänkin torstaihin! <3