Kurkistus esiriipun taakse

Välillä blogin kirjoittaminen tarkoittaa samaa, kuin esiriipun takaa näyttämölle valikoitujen asioiden näyttämistä. En tarkoita, että bloggaaminen olisi kulissien pystyttämistä, mutta blogiin valikoituu välillä hyrskynmyrskyn keskeltä jokin selkeä hetki, esine, valokuva. Valikoitu kohtaus tarinasta. Esimerkiksi minä rajaan meiltä sisältä otetut kuvat aina niin, että kameran linssi osoittaa pois päin meidän keittiöstä, sillä inhoan sen kaapinovia. Kuten olen aiemminkin todennut, keskityn yleensä täällä blogissa niihin arjen kauniisiin juttuihin. Välillä toki täällä näkyy myös väsymystä tai stressiä, mutta olen vain luonteeltani sellainen että keskityn siihen elämän positiiviseen puoleen. Miksi tuijottaisin niitä rumia kaappeja, jos vain katsetta kääntämällä voin nähdä valoisan erkkerisyvennyksen, joka on lempparein kohta kodissamme?

Ajattelin ensin, että minulla ei ole tästä viikonlopusta oikein mitään kirjoitettavaa. Ei mitään sellaista esiriipun takaa sujautettavaa, sillä olen viettänyt koko viikonlopun akkuja lataillen verkkareissa tai toppapuvussa. Ei päivän asuja, kahvilareissuja, erityisiä oivalluksia (hah). Sitten mietin tämän ihan vaan kotialbumiin tarkoitetun kuvan nähdessäni, että whattehel. Tämmönenhän mää oon.

Ja juuri nyt katson toisella silmällä Forrest Gumpia, jota katsellessa alan itkeä yleensä jo alkutekstien kohdalla. 

Verkkarit Puma, trikoopaita Gina Tricot. 😉

Toivottavasti kaikki muutkin akkujen lataamisen tarpeessa olleet ovat saaneet rentouduttua viikonloppuna.

Energiaa alkavaan viikkoonne,

pus!