Kurkistus esiriipun taakse

Välillä blogin kirjoittaminen tarkoittaa samaa, kuin esiriipun takaa näyttämölle valikoitujen asioiden näyttämistä. En tarkoita, että bloggaaminen olisi kulissien pystyttämistä, mutta blogiin valikoituu välillä hyrskynmyrskyn keskeltä jokin selkeä hetki, esine, valokuva. Valikoitu kohtaus tarinasta. Esimerkiksi minä rajaan meiltä sisältä otetut kuvat aina niin, että kameran linssi osoittaa pois päin meidän keittiöstä, sillä inhoan sen kaapinovia. Kuten olen aiemminkin todennut, keskityn yleensä täällä blogissa niihin arjen kauniisiin juttuihin. Välillä toki täällä näkyy myös väsymystä tai stressiä, mutta olen vain luonteeltani sellainen että keskityn siihen elämän positiiviseen puoleen. Miksi tuijottaisin niitä rumia kaappeja, jos vain katsetta kääntämällä voin nähdä valoisan erkkerisyvennyksen, joka on lempparein kohta kodissamme?

Ajattelin ensin, että minulla ei ole tästä viikonlopusta oikein mitään kirjoitettavaa. Ei mitään sellaista esiriipun takaa sujautettavaa, sillä olen viettänyt koko viikonlopun akkuja lataillen verkkareissa tai toppapuvussa. Ei päivän asuja, kahvilareissuja, erityisiä oivalluksia (hah). Sitten mietin tämän ihan vaan kotialbumiin tarkoitetun kuvan nähdessäni, että whattehel. Tämmönenhän mää oon.

img_4405.jpg

Ja juuri nyt katson toisella silmällä Forrest Gumpia, jota katsellessa alan itkeä yleensä jo alkutekstien kohdalla. 

Verkkarit Puma, trikoopaita Gina Tricot. 😉

Toivottavasti kaikki muutkin akkujen lataamisen tarpeessa olleet ovat saaneet rentouduttua viikonloppuna.

Energiaa alkavaan viikkoonne,

pus!

 

Kommentit (14)
  1. Ihana vattöhe*l -oivallus! Ja taas ihana posti. 🙂 Voimia arkeesi!

    1. Hihih nämä autocorrectit on välillä hassuja. Mutta kiitos ihana, samoin sinne! <3

  2. Ööh, itkemisestä puheenollen:
    Mulla aukesi parin lihasjumin lisäksi vissiin muutama henkinen patouma eilisellä kehonhuoltotunnilla kun Sia:n I’m in here sai itkun aikaiseksi. Lähetän kuntokeskukselle palautetta ja käsken vaihtaa nimen sielunhoitotunniksi?

    1. Tuntui varmaan puhdistavalta! Mäkin olen joskus alkanut itkemään venyttelyiden aikana erään biisin kuullessani (en sentään onneksi ihan räkäitkua, mihin myös puhkean herkästi, vaan kyyneleitä muutaman vieritellyt). Sielunhoitoa parhaimmillaan!

      1. Ihanaa että näitä muitakin jumppaitkijöitä löytyy 😀 Oon pari kertaa ihan umpiväsyneenä alkanu itkemään loppuvenytyksien aikana jostain niinkin kliseisestä kappaleesta kuin Jos sä tahdot niin. Näköjään tarpeeksi väsyneenä Niagara aukeaa, vaikka jälkeenpäin onkin naurattanut, kuinka absurdissa tilanteessa sitä voikaan itkettää 🙂

        1. Mutta siis eikö olekin aika rentoutunut fiilis, kun on ensin rehkinyt jumpassa ja ottanut vielä itkutkin päälle? 😉

          1. No kyllä, kokonaisvaltaista kehon- ja mielenhuoltoa parhaimmillaan 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *