Lämpöisiä talviunia

Kävin tiistaina kyselemässä Stockmannilta Ticket to Heavenin lämpömakuupusseja rattaisiin. Kerrankin oli tuuria mukana vaikka makuupussit olivatkin tuolloin loppuneet, nimittäin juuri nämä ovat nyt marraskuun kanta-asiakastarjouksessa parikymppiä halvemmalla! Niinpä kipitimme vauvan kanssa varaamaan hänelle oman untuvapussukan talvipakkasten varalle (isompi koko mustasta oli loppu, joten kivat myyjät tilasivat meille oman).

img_6840_1107_712_orig.jpg

Vauvan talvipukeutuminen on tuottanut minulle viimeaikoina päänvaivaa. Miten pukea seitsemän kuukauden ikäinen rattaisiin pakkasella juuri sopivasti, niin ettei tulisi kuuma eikä kylmä, eikä tuloksena olisi raajat tönköiksi puettu kerrassaan harmistunut pikkumies?

Päätin matkia vauvan serkkupoikaa, joka uinaili viime talvena tyytyväisenä rattaissaan Ticketin lämpömakuupussissa vain pari vaatekertaa (esim. fleeceasu tai villahaalari) yllään. Pussin saa kovilla pakkasilla kiristettyä kasvojen ympärille niin, että vauva on melkein kokonaan untuvaan kääriytyneenä. Makuupussin pohjasta saa puhkaistua rattaiden remmien menevät aukot. Jos eksymme talvella kauppoille tai kahviloihin, on ihan huippukätevää vain sujauttaa makuupussi auki, eikä tarvitse riisua talvihaalaria, hanskoja ja muita juttuja. 

Tämä ostos säästää meidät vielä vähäksi aikaa talvihaalarihankinnalta, pussukka ja tarpeeksi lämpöinen välikausivaatetus riittävät hyvin tammikuuhun asti. Tai näin ainakin nyt kuvittelen. 😉 Silloin onkin sitten aika paneutua laadukkaisiin ulkovaatteisiin, kun vauva aloittaa päivähoidon. Joulun jälkeen alkaa sopivasti talvivaatteiden alennusmyynnitkin! Olenko ainoa, josta tuntuu että vauvojen vähänkään laadukkaammat talvihaalarit ovat ”melko” tyyriitä?

(kuva)

Kommentit (6)
  1. Sehän ratkaisisi hoitopaikkaongelman (ja pelastaisi mun sydämen edessä olevalta särkymiseltä) kerralla, kannatetaan! <3

  2. Ou nou aika menee niiin nopeesti, meneekö pikkumies jo tarhaan tammikuussa :/ Mä voisin tulla teille Au pairiksi ens kevääksi ku en tiiä onko mulla ees koulua ku tuun takasin täältä <33

    <3:P

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *