Lentoaskeleita jo vuoden verran!

Hups, huomasin että blogini 1-vuotissynttärit tulivat ja menivät perjantaina! Vaikka vielä torstaina kirjoitinkin tänne tulevista synttäreistä, niin itse merkkipäivänä unohdin koko homman. 

En ole kehdannut oikein koskaan täällä oman blogini puolella kertoa tästä nimivalinnastani, sillä se on vähän imelä. Mutta nyt whattehel, menkööt! Tulin sanomaan moi 26.7.2012 ihan älyttömässä onnellisuuspuuskassa. Minä olen pienestä asti nähnyt aina oikein ekstra onnellisena unia lentämisestä, ja tuolloin oli jo pitkään ollut pelkkien lentounien kausi. Askel askeleelta pompin ylemmäs, ja lopulta puiden ylle ja vielä ylöspäin. Tällaisessa olotilassa mietin nimeä blogilleni, ja ensimmäisenä mieleeni vain pompahti Lentoaskeleita. Pari kertaa olen harkinnut nimenvaihtoa, mutta sitten en raaskikaan. Onhan tämä jo aika rakas.

Ihanan Annan nappaamassa kuvassa odottelen lauantaina niitä ihan oikeita lentoaskeleita. Huikeita nuo vanhat jenkkikoneet! 

603045_10200841549775745_323949434_n-001.jpg

Eli onnea tälle pikkublogilleni, vapaahetkieni henkireiälle! <3 Ja kiitos kaikille jotka olette ihanasti kommentoineet ja myötäeläneet juttujani! <3

Ps. Palaan kysymyspostaukseen lähipäivinä!

 

 

Kommentit (9)
  1. Onnittelut 1-vuotiaalle blogille!

    Tunsin heti  blogisi alkutaipaleella suurta hengenheimolaisuutta, kun kirjoitit siitä miten olit saanut kyselyjä siitä, miksi teitte lapsen just silloin jne. Pystyin niin hyvin samaistumaan siihen tekstiin, kun ollaan saman ikäisiä ja olin saanu ihan samanlaisia kommenttejä silloin.

    1. Voi kiitos Jenn, ihana kommentti! <3 Tämä on juuri näitä blogin parhaita puolia löytää asioihin niitä hengenheimolaisuuksia, on jotenkin tosi helpottavaa tietää että muut on käynyt samoja juttuja läpi.

  2. Onnea blogille! Nimi on ihana, ei kannata vaihtaa. 🙂

    1. Kiitoksia vaan! 🙂 Näin on hyvä joo, eihän tämä olisi enää sama jos nimi olisi joku rouhea, iskevä ja cool tekele. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *