Lomalla oppimaani
– Kaksi viikkoa on aivan liian vähän lomalle kotimaahan. Loma-aikaan pitää mahduttaa yli puolen vuoden rästiin jääneet jutut, juorut, kahvittelut, illanistujaiset, lapsivapaat aamu-unet (päivät alkavat ohjelman määrään nähden liian myöhään) ja lomailu. Kahdessa viikossa tuntuu jokaisen kanssa, että aika loppuu kesken.
– Amerikka ei lihota, suomalainen kahvipöydästä kahvipöytään-matkustelu lihottaa. Uskottelen itselleni, että osa vaa’an uusista lukemista on nestettä.
– Kirjan lukeminen ahmimalla on suurinta luksusta, mitä olen kaivannut elämääni. Luin Seija Ahavan Taivaalta tippuvat asiat lähes kirjaa käsistäni laskematta autossa parkkipaikalla, sängyssä yöllä muiden nukkuessa ja ulkona ”vahtien” tyttöni päiväunia. Luin ja luin, kunnes vastahakoisesti luovuin viimeisistä sivuista. Lukekaa tekin.
– Vain hullu pukeutuu valkoiseen lentomatkalle kahden pienen lapsen kanssa.
– On itsensä huijaamista katsoa vain yksi jakso yhtään mitään Netflix-sarjaa. Vähän samaa huttua, kuin ”otan vain yhden irtokarkin” tai ”yksi sipsi vaan”.
– En pelkää enää suomalaisia hämähäkkejä. En olisi uskonut milloinkaan pääseväni eroon tästä fobiastani, mutta näköjään viisisenttisten hämähäkkien raivokas Raidilla suihkuttaminen ja myrkkyhämähäkkien aktiivinen mielestä poissulkeminen ovat tehneet suomalaisista kahdeksanjalkaisista silmissäni ötököitä siinä missä muutkin. Hämähäkki, koppakuoriainen tai kastemato, yhdentekevää. Uskomatonta.
– En ole se siisti tyyppi, joka hyppää järveen pää edellä tai ui ollenkaan alle 25-asteisessa vedessä (jos ihan rehellisiä ollaan, niin sekin on kylmää). Olen sen sijaan se nynny, joka tukkii laiturin tikkaat vitkutellessaan kastautumista ja joko jättää kokonaan kastautumatta tai tekee suuren numeron siitä, kun lopulta pulahtaa veteen kahden uintivedon verran. Olen myös se, joka kehuskelee myöhemmin toisella mantereella, kuinka me suomalaiset kuljemme järven ja saunan väliä tuntikaupalla, joo ollaan tehty niin aina.
– Voin syödä ihan hullun määrän karkkia.
– Kannattaa tulla Suomeen asti vakiokampaajalle!
– Kulttuurishokin voi kohdata myös omassa kotimaassaan. Shokki nyt on tietysti turhan vahva sana, kulttuurihämmennys -tai ärsyyntyminen on lähempänä. Miksi julkisilla paikoilla on ihan ok esittää, että kanssaihmisiä ei ole olemassakaan? Miksi katsekontaktia tai tuntemattomalle puhumista vältellään viimeiseen asti? Miksi ei pyydetä anteeksi, jos osuu kyynerpäällä toisen käteen? Miksi me emme hymyile ohikulkijoille ja tervehdi vastaantulijoita? Minkä vuoksi jo viikon jälkeen Suomessa tämä ei enää hätkähdytä minua?
– Vaihdeautolla ajaminen vuosien tauon jälkeen ei ole välttämättä ihan sulavaa kyytiä. Varsinkaan neljäkymmentäseitsemänvuotiaalla.
– Elokuun tulon pystyy kertomaan ilman vilkaisuakaan kalenteriin. Tuuli muuttuu aavistuksen viileämmäksi ja kahisevammaksi, vihreän sävyt tummemmiksi ja joka puolella tuntuu elokuu. Lasken elokuun lähes omaksi vuodenajaksensa, kaikkein kauneimmaksi kahdestatoista kuukaudesta.
– On hämmentävää, kun ei ole aina itsekään varma, mitä tarkoittaa puhuessaan kodista.