Miniloma starttaa n-y-t, eli Lontootreffit!

Jee me pyyhkäistään parin tunnin päästä hetkeksi arkirumban aikataulujen hektisyys ja makuuni hieman turhan loskainen kevät taaksemme! 🙂 Tehdään ihan pikavisiitti miehen kanssa kaksin Lontooseen, tullaan jo perjantaina aamupäivällä takaisin. Mutta kuitenkin, saadaan pienen hetken verran viettää kahdenkeskistä aikaa, tutkia hiukan uutta kaupunkia, syödä ja nukkua hyvin. Luksusta. Ei tehty mitään suunnitelmia lyhyen oleskelumme vuoksi, tarkoitus on vain kuljeskella minne mieli tekee.

Sain Lontootreffit mieheltä synttärilahjaksi, ja ne tulee kyllä stressitason korkeuden puolesta aika hyvään saumaan. Pikkuinen lomamme on tosiaan minimittainen, sillä tämä on aiiivan maksimiaika jonka raaskin jättää pojan mummunsa eli mamin hoiviin.  😀 Tästä meinasi kehkeytyä minulle suorastaan uusi stressinpoikanen, mutta kun poitsun isovanhemmat astuivat asuntoomme kaappausreissullaan, poika suorastaan villiintyi innosta. Joten ihan hyvin ne varmasti pärjää (tämä on mantrani).

Nyt se tärkein eli matkakynsien lakkaus vielä, se onkin melkein ainoa matkavalmisteluni! 😀 Mies on jotain lippusia ja lappusia tulostellut, mutta minä en ole ehtinyt tehdä muuta kuin kaivaa passini esille (ja lakata nämä kynnet).

lomogram_2013-04-10_10-10-13-am_1.jpg

Toivottavasti täällä olisi tapahtunut perjantaihin  mennessä ihme ja meitä odottaisi lumeton ja loskaton kotikaupunki! 😀

 

Kommentit (4)
  1. Kiitos Papyli, oli kyllä tosi kiva minireissu! 🙂 Teki ihmeitä tälle stressipäälle. 

    Ella F Kiitos, oli kyllä ihana pieni karkumatka arjesta! Hihi pian onkin sitten minun vuoro vihertyä kun saan lueskella Berliinipostauksia blogistasi. 😉

     

  2. Voi ei, viherryn taas kateudesta… Viettäkää oikein supermahtavaa lomaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *