Ne oliva vähä reissus!

Phuuh. Tiedättekö sen tunteen, kun kotiin on vielä tuntien matka ja mielessä on vain yksi asia: oma sänky. Sitä istuu junassa pää tyhjänä ajatuksista ja vatsa kipeänä nauramisesta (oikeesti, se parituntinen laivamatka kävi vatsalihastreenistä), tuijottaa junan ikkunasta pimeää maisemaa ja yht äkkiä kaikki raajat alkavat painaa ainakin viisikymmentä kiloa kappale, eikä uskalla laittaa silmiä kiinni, sillä heräisi sitten todennäköisesti päätepysäkiltä Rovaniemellä. Kahden aikaan olin kotona ja sukelsin peiton alle välittömästi.

1276975_10204292627224175_61795577941825795_o.jpg

Instagramin #mammattallinnassa kertoo kaiken (kröhöm, paitsi etten itse lisännyt ainuttakaan kuvaa koko reissun aikana). Yhdeksän bloggaajaystävän voimin valloitimme Tallinnasta muutaman asunnon, pari ravintolaa, yhden kauneushoitolan ja vanhan kaupungin kujia noin vuorokaudeksi. Tunnelma oli rento, aika kupliva ja paikoitellen juttujen taso kävi niin alhaalla, että toisaalta hävetti lähistöllä olevat monet korvaparit, mutta oli niin hauskaa, ettei oikein sitten kuitenkaan jaksanut stressata mitähän muut tuumaavat. 

1502782_10152443869314678_6667693642731880091_o.jpg

10497121_10152443869064678_5005884284363556294_o.jpg

Juuri nyt ei riitä virkeystaso sen suurempiin sanoihin, kuin että kiitos naiset. Ja että hitto miten onnekas olenkaan, kun olen tutustunut näihin tyyppeihin. 

 

Juttua tulossa varmasti lisää myöhemmin. Kiitos osasta kuvista phocahispidalle! 

 

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (13)
  1. Seuraavalla kerralla minäkin kyllä lähden mukaan! 🙂 Ihana reissu teillä kyllä!

    1. No ehdottomasti lähdet ensi kerralla mukaan! 🙂 Ihme, että saatiin näinkin iso porukka kasaan, sillä välillä aikataulujen sumpliminen isolla porukalla tuntuu aivan mahdottomalta puuhalta. 

  2. Kiitos ihanasta viikolopusta <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *