Nykyajan (ihanat) sushiäidit

Ihanaa äitienpäivän iltaa kaikki upeat äidit (tietysti erityisesti omani)!<3 En voi uskoa, että sain juhlia tätä päivää jo viidettä kertaa itse äitinä. Viime viikko tuntui vähän rankalta (poskihampaat x3) ja perjantai-illalla aloin olla jo tahtomattanikin aika kireällä tuulella. Tämä äiten hemmottelupäivä ei olisi voinut tulla parempaan väliin! Niin kertakaikkisen hemmoteltu ja rakastettu olo. 

lentoaskeleita_7.png

lentoaskeleita_8.png

Ihan muina sushivanhempina kävimme tänään myös lounastamassa. Lasten kanssa! (Emme tosin sushia tällä kertaa) Tein virheen avatessani Facebook-feedissäni pyörineen Iltalehden jutun kommenttiosion. Olette varmaan jo nähneet somessa kyseisen uutisen. Tiivistetysti: juttu kertoo äidin ja lapsen lounasreissusta sushibuffettiin, minkä tarjoilija keskeytti ilmoittamalla, ettei lapsi saa ruokailla itse tai harjoitella puikoilla syömistä. Kommenttiosiossa käytiin jälleen kiivasta ”keskustelua” siitä, kuuluuko lapsia ylipäätään viedä ravintoloihin muiden ruokarauhaa pilaamaan. Esimerkiksi eräs neljän lapsen äidiksi itsensä ilmoittanut nainen ihmetteli, eikö niitä lapsia voisi hoitaa kotona. Ravintolaan ehtisi kuulemma myöhemminkin? 

Juuri hetki sitten kirjoitin siitä, kuinka erilainen amerikkalainen lastenkulttuuri onkaan suomalaiseen verrattuna. Jutun jälkeen mietin, olinkohan liian jyrkkä, että ei Suomessa nyt ihan niin niin kielteisesti lapsiin suhtauduta, kuin ehkä annoin tekstissäni ymmärtää. Kuitenkin Iltalehden kommenttipalstalla moni ihan omalla nimellään oli sitä mieltä, että lasten kanssa ei ole soveliasta lähteä ravintolaan muita häiritsemään. Puhumattakaan siitä, että lapsen annettaisiin opetella syömään itse. Ne nykyajan äidit kun kuvittelevat, että heillä on oikeus tehdä kersojensa kanssa mitä vaan. No täällä yksi nykyajan äiti. Äiti, joka todellakin käy ulkona syömässä lastensa kanssa eikä muutenkaan jää kotiin ihmettelemään. Miksi minulla ei olisi siihen oikeutta? 

Hämmästelen kovasti, miksi äkkiä on ilmestynyt ”näitä nykyajan sushiäitejä” vastustava porukka.  En voi olla miettimättä, ovatko he samaa porukkaa, joiden mielestä naisten ja erityisesti tuoreiden äitien olisi parasta pysytellä kotona ja joita mm. imetys ällöttää kamalasti. Piilotetaanko yhteiskunnasta näkyviltä häiritsemästä kaikki muut, kuin täysi-ikäiset ihmiset (mielellään vielä terveet)? Häivytetään heidät lounaspöydistä ja katukuvasta koteihinsa tai hoitopaikkoihin? Onneksi ystäväpiirini muodostuu juuri näistä sushiäideistä, jotka matkustavat, käyvät ravintoloissa, museoissa ja erilaisissa tapahtumissa lastensa kanssa. Ja Iltalehden Johnille tiedoksi: he eivät muuten vähääkään syyllisty siitä, että joku argumentoi mersu profiilikuvanaan ”Kotona pitää opetella, ei ravintolassa! Tajutkaa äidit tämä!”. He ovat upeita ja fiksuja, opettavat lapsensa sanomaan kiitos eivätkä jaksaisi kohauttaa edes olkiaan tuollaisille kommenteille.

lentoaskeleita_9.png

Tiedättekö, kun joskus totaalisen epäonnistuneen asiakaspalvelutilanteen jälkeen päässä alkaa pyöriä sellainen ”ei ei ei näin” (ainakin jokaisella entisellä asiakaspalvelijalla!) ja sen jälkeen kuin pikakelauksella versio siitä, kuinka tilanteen olisi voinut hoitaa niin eri tavoin ja jättää täysin eri fiiliksen asiakkaille? Kyseisen jutun luettuani mieleeni tuli välittömästi noin kuukauden takainen reissumme aasialaiseen ravintolaan Charlotessa. Porukkaamme kuului neljä aikuista, kaksi neljävuotiasta ja yksivuotias. Heti ensimmäisenä tarjoilija kysyi, haluaisiko lapset opetella syömään puikoilla. Hän toi pojille harjoituspuikot ja kädestä pitäien näytti, kuinka puikoilla syödään. Lasten ilmeet olivat suorastaan liikuttavan keskittyneet, kun he harjoittelivat oikeaa otetta ja yrittivät napata katkarapuja puikkoihinsa. Kun meinasin noukkia lattialle tipahtaneet ruuanpalat, tarjoilija kiirehti sanomaan, että hei anna olla, he kyllä siivoavat kun lähdetään, lisäsi vielä lempeästi hymyillen you got your hands full (silti toki lähtiessä nappasin tippuneet ruuat pois). Ruoka kokattiin suoraan edessämme ja kokki loihti lapsille ylimääräisen tulishown. (Siihen lasten huomioimiseen ei nyt edes mitään tulishowta tarvita, vaan sen voi tehdä niin monin pienin eri tavoin). Henkilökunta kävi välillä juttelemassa lapsille ja kysyi heiltä itseltään esimerkiksi, tahtoisivatko he lisää juotavaa. Niin kuin muiltakin asiakkailta. Lopputulos: menemme varmana uudelleen kyseiseen ravintolaan ja suosittelemme sitä ystävillemmekin. Kuten tämänpäiväiseenkin paikkaan.

untitled_design_8.png

Missä sitten lapset oppisivat sosiaalista kanssakäymistä, tapakulttuuria ja käyttäytymään ravintolassa, elleivät vanhempien mukana kulkiessaan?

(Kuvien taustalta muuten huomaa, että me emme olleet ihan ainoa ravintolaan uskaltautunut lapsiperhe 😉

Lentoaskeleita Facebook / Instagram / lentoaskeleita@gmail.com

Kommentit (33)
  1. Jos jotain ihan erityisesti kaipaan Meksikossa asumastamme ajasta niin sitä kuinka lapset pystyi ottamaan mukaan melkeinpä jokapaikkaan ja kuinka lapset huomiotiin missä vain! Pettymys oli suuri Suomeen muutomme jälkeen, kun tajusin kuinka erilaista elämä täällä on lasten kanssa.. Lapset eivät todellakaan ole tervetulleita minne tahanasa; katsotaan pitkin nenävartta kun paukahdat paikalle lastesi kanssa; ravintoiloita, joissa sekä kunnon ruoka että leikkipaikka saa todella hakea… Sosiaalinen elämä väkisinkin rajoittuu, kun perheet lapsineen aidataan leikkipuistoihin. Vähän kärjistetysti (ehkä?), mutta kahdessa näin erilaisessa kulttuurissa asuminen kyllä osoitti konkreettisesti, että kyllä Suomessa se sosiaalinen elämä väkisin vain hipuu lasten saamisen jälkeen :/ 

    1. Tosi mielenkiintoista kuulla meksikolaisesta lapsikulttuurista! Olenkin ymmärtänyt, että siellä päin ollaan todella lapsirakkaita. 

      (Mietinkin juuri eräänä päivänä, että mitäköhän sille Ainutlaatuinen yhdistelmä -blogin Kirsikkaiselle mahtaa kuulua. En tiedä mistä mahdoit tulla mieleeni, mutta hauskaa, että sitten meneekin vain hetki ja tulet tänne kommentoimaan! 🙂 Ihanaa kevättä teille!)

      1. Hauska sattuma! Harvoja blogeja enää seuraankaan, mutta muutamaa on ihana lueskella työmatkoilla ja sun on niistä yksi 🙂 

        Mulle kuuluu oikein hyvää kuuluu, ei mitään suurempia muutoksia toistaiseksi, vaikka esim. juuri  mantereen tai maan vaihto onkin meidän perheessä aktiivinen teema ;D Yksi syistä on juurikin tää mihin tämä sunkin kirjoitus liittyy.. Ehkä myös 6 asteen lämpötila keskikesällä, me ankeat ja nuivakat suomalaiset (mieheni sanoin) jne jne. 😉

        Multa tosiaan jäikin lopulta kokonaan tekemättä jopa se viimeinen ”en ehdi enää blogata” -postaus, kun työhaasteet vei mennessään 😉 

         

  2. Kaksipiippuinen asia. Omia lapsiaan sitä toki neuvoo ja käskee ravintolassa kuinka käyttäydytään oikein ja mitä ei saa tehdä. Mutta ne perheet, jotka tulevat vaikka viereiseen pöytään lastensa kanssa ja antavat lasten pomppia seinän takana olevassa loossissa ja huudella meidän loossiimme, ruokailun ollessa kesken, ärsyttää ainakin minua todella paljon. Mutta ei tuokaan ole lasten syytä. Eivät he voi millään tietää kuinka ko. paikoissa tulisi toimia, jos aikuiset eivät heitä neuvoisi. Joten itse aikuisten tulisi kiinnittää huomiota lapsiinsa, neuvoa ja keksiä heille tekemistä. Ei antaa heidän juoksennella pitkin poikin ja häiritä toisten ihmisten ruokailua ketkä ovat sinne tulleet rentoutumaan. 

    Mitä tulee tarjoilijoihin. Suomessa amerikkalistyylisen kaltainen palvelu ravintolassa ei ole yleistä, enemmänkin se on harvinaisuus. Täällä ruoka tuodaan pöytään, korkeintaan kerran kysytään miltä maistuu, ja seuraavaksi lautaset haetaan pois. Ainakaan omalle kohdalleni ei ole kyllä täällä osunut yltiöisen positiivista kokemusta mitä tulee tarjoilija-lapsi kommunikointiin. Enemmänkin kommunikointi tapahtuu meidän kauttamme. ”Syököhän hän vielä? Mitäköhän hän haluaisi juoda? Haluaisikohan hän jälkiruokaa?” Ole hyvä ja kysy lapseltani, joka varmasti osaa kysymykseesi vastata. 

    1. Ilman muuta vanhempien piittaamattomuus on huonoa käytöstä, sehän on selvä! Mielestäni tässä keskustelussa olisi kuitenkin syytä olla oletuksena, että suurin osa ihmisistä lähtee sinne ravintolaan sillä ajatuksella lastensa kanssa, että yritetään pitää käytöstavoista kiinni. Huonokäytöksisiä ihmisiä kun löytyy jokaisesta ihmisryhmästä.

      Tuosta suomalaisen tarjoilukulttuurin kuvauksestasi mulle tuli vain mieleen, että mistähän tämä kankeus johtuu. Totta kai on poikkeuksia. Nillä pienillä jutuilla ja lasten huomioimisella olisi vaan kuitenkin niin suuri positiivinen vaikutus ravintolalle, että miksiköhän niihin ei panosteta enemmän. 

      1. Totta. 

        Suomessa ei vain ole koskaan panostettu tuohon sosiaaliseen kanssa käymiseen ruokalijoiden kanssa, ei edes lastenkaan. Sitä miksi ei, en tiedä. Piileekö syy siihen meidän kulttuurille ominaisella tavalla olla hiljaa ja pysytellä ”kaukana” kunnes on vain pakko lähestyä ja avata suunsa? En tiedä.. Ja ehkäpä ravintoloitsijat elävät siinä uskossa, että vain hyvä ruoka on ainoa syy palauttaa ihmiset takaisin ravintolaan, ei niinkään palvelu (tarkoittaen siis juuri tuota väliaikatiedustelua). 

        1. No meidän kulttuurissa toki on suurempi ”oman tilan” tarve, ehkä se ulottuu siksi myös tarjoilukulttuuriin. Veikkaan, että suomalaisessa ravintolassa saattaisin itsekin vähän ihmetellä, jos tarjoilija tulisi kolme kertaa ruokailun aikana kysymään, onko kaikki kunnossa. 😉 Nämä ovat vaan niitä kulttuurieroja, mutta toivottavasti lapset otettaisiin Suomessakin paremmin mukaan ravintolakulttuuriin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *