”Odotapas sitä, kun se nuorempikin täyttää vuoden”

lentoaskeleita_3.jpg

”Vaikka kahden lapsen kanssa tuntuisi joskus rankalta, niin odotapas sitä kun nuorempikin on vuoden. Se on vähän sellanen maaginen raja, jonka jälkeen ne alkaa pitää toisilleen ihan oikeasti seuraa ja huomaat, että sun homma helpottuu. Sitten sä voit vaan lueskella lehtiä ja katsella kun lapset leikkii keskenään *ilkikurista ja hyväntahtoista naurua* ” 

Näin lohdutti minua kokeneempi äitikollega, kun koin tuoreena kahden lapsen äitinä kaiken leviävän hetkittäin käsiin. Tuo heitto jäi mieleeni koko kuopukseni vauvavuodeksi. Ei niin, että olisin odottanut tytön ensimmäisiä synttäreitä ja tulevia lehtienlukuhetkiä kuin kuuta nousevaa, vaan sellaisena kutkuttavana jännityksenä, jolla seurasin lapsieni ensimmäisiä yhteisiä naurunhetkiä, tarkkailevaa katsetta, jolla pieni tyttö seurasi isoveljeään ja sitä tarmoa, jolla hän yritti ryömiä tämän perässä. Leviämishetkinä lupaus helpommista ajoista pysyi mielessäni. Ne alkaa pitää toisilleen ihan oikeesti seuraa.

Ja nyt on se hetki. Minulla on yksi -ja neljävuotiaat lapset, jotka hulluttelevat keskenään, painivat, liukuvat sylikkäin liukumäestä, tanssivat, kikattavat, tappelevat. On isoveli, joka ei kestä siskonsa surua ollenkaan, vaan vaikka sitten kiikuttaa hänelle salaa hammasharjan, jonka olen tytön suureksi harmiksi hampaidenharjaushetken jälkeen asettanut takaisin juomamukiin. Antaa tappelun päätteeksi lelun siskolle, ettei tämä itkisi (o-ou…), tuuppaa selkäni takana lauantainameistaan suklaarusinoita myös pikkusiskon suuhun. Ja tyttö hymyilee ihan vain isoveljelle tarkoitettua hymyä. On pikkusisko, joka kiljuu riemusta aamuisin nähdessään veljensä. Suukottaa tätä niin, että toinen lähtee karkuun ällöä kuolaa. On sisarukset, jotka istuvat yhdessä peittomajan alla, räkättävät naurusta toistensa pöristysäänille, haluavat leikkiä täsmälleen samalla lelulla ja tunkevat mustasukkaisuuksissaan samaan aikaan syliini.

Jos joku kysyisi minulta, että mikä on parasta äitiydessä, niin vastaisin, että tämä. Näiden kahden sisarussuhteen muodostumisen seuraaminen. Sisaruus kun on minulle tuntematon alue, jonka ulkopuolelle olen itse ainoana lapsena elämässäni jäänyt. Suurin haaveeni on, että heidän välisensä side, jonka jo nyt voin nähdä ja aistia niin vahvasti, säilyisi aina.  Niin ja se ”oma hommani”, se ei ole varsinaisesti helpottunut, mutta nykyään pitelen lankoja varmemmin ja lempeämmin käsissäni. Sanoisin samoin jollekin toisellekin tuoreelle kahden lapsen äidille, joka panikoisi riittämättömyyttään tai lapsiensa pilaamista, kun ei kerkeä vastaamaan molempien tarpeisiin samalla sekunnilla puhumattakaan siitä, että pääsisi itse käymään edes vessassa rauahssa, että kyllä se helpottaa ihan oikeasti ja että luvassa on jotain ihan mieletöntä. Ainakin sen maagisen yhden vuoden rajan jälkeen (oikeesti ennenkin). 😉

lentoaskeleita_4.jpg

 

FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

 

 

Kommentit (6)
  1. Tää on totta! 🙂 Ja mietin jo välillä sitä miten erilaista kaikki on taas syksyllä ja ensi keväänä! Pienempi kasvaa ja kehittyy koko ajan, ja viettää samalla enemmän aikaa muidenkin kuin minun kanssani. Saatan huomata välillä, että jestas tässähän saa olla ihan rauhassa kun lapsoset leikkii rauhassa. Vähän oli eri meininki vielä 6kk sitten. 😀

    1. Älä muuta sano, puolen vuoden päästä taas jo ihan erilainen meno! 🙂 Samaan aikaan haikeeta ja ihanaa.

      1. Tää aika on jotenkin tosi ihanaa! Pieni on vielä se mun ”vauva” jota saa suukotella mielinmäärin ja rutistaa sylissä. Samalla kuitenkin jo sellainen taapero joka oppii koko ajan uutta ja osaa jo vaikka ja mitä! Ja koko ajan tulee vahvemmin se persoonallisuus esiin. Meidän pienempi neidin velmuus näkyy koko aika vahvemmin! Kaikki hurmaava hymy ja pilke silmäkulmassa saa kaikki ihastumaan. 😀 <3

  2. Hyvin samat sävelet on täälläkin 🙂 Nykyään nuo kaksi leikkivät keskenään, naureskelevat toisen tempuille ja pärisyttelevät kilpaa eritoten automatkoilla, lohduttavat jos toisella on harmi ja pitävät toisilleen seuraa iltaisin jos jostain syystä uni ei heille tulekkaan heti 🙂 Mikä onkaan parempaa kuin saada kuunnella heidän iltatouhujansa sängyssä 🙂 Eilenkin pikkuisella meinasi tulla harmitus, mutta onneksi veikka pelasti tilanteen hyssyttelemällä ja laulamalla jolloin huone hiljeni välittömästi <3

    1. Oi vähänkö suloinen iltalauleskelija! <3 Ja samaa mieltä, erityisesti automatkoilla on näppärää kun lapset voivat viihdyttää toisiaan. Okei ja joskus huutaa kilpaa. ;D

      1. No joo toisinaan sitäkin tapahtuu 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *