Odotusta, odotusta

Tämä on ihan hullua, kuinka kiireen keskellä haluaisin usein blogata päivittäin. Nyt sitten, kun minulla olisi päivisin aikaa ämpärikaupalla, niin en keksikään mitään kirjoitettavaa. Mitä kirjoittaisin näistä päivistä, jotka kulkevat hyvin samanlaisia ratoja ja ajan kulkua leimaa odotus. Suorastaan huvittavaa, kuinka elämässä ei todellakaan tule montaa vaihetta, jolloin sitä olisi näin herkkänä kroppansa viesteille. Tätä todistaa hyvin nolo loppuraskaus-alkuinen googlaushistoriani: ”loppuraskaus ja ruokahaluttomuus” ”loppuraskaus ja äkillinen kova ruokahalu”, you name it, I have googled it. 

Viime päivinä olen sentään jo vähän uskaltanut liikahtaa sohvalta, laittanut ruokaa ja leikkinyt poikani kanssa. Kaikkein vaikeinta kuluneessa pötköttelykaudessa on ollut jatkuva voi kulta pieni kun äiti ei nyt voi -toistelu. Se on tuntunut niin murskaavalta ja nyt on ollut ihanaa, parasta mahdollista, kun uskallan jo varovaisesti osallistua leikkeihin ja pojan touhuihin. Jos saan huomenna neuvolalääkäriltä luvan, niin tahdon ehdottomasti viedä hänet viikonloppuna tekemään jotain kivaa. On myös hyvin helpottavaa, ettei ihan joka ikinen kotiaskare tiskikoneen tyhjennyksestä iltapalan kattamiseen ole enää yksin mieheni kontolla, vaikka suurin osa hänelle vielä lankeaakin. 

Yöt menevät aika lailla valvoessa, mutta ehkä tämä on jokin biologinen juttu joka valmistaa kroppaa tuleviin yöheräilyihin. Uskomatonta, että laskettuun aikaan on enää neljä viikkoa, viikon päästä vauva lasketaan jo täysiaikaiseksi! Kaikki alkaa olla valmiina, pienet vaatteet laskostettu, turvakaukalon kiinnitykset tutkittu, kauppalistaan kirjoitettu pieniä vaippoja. Nyt vain aletaan pikku hiljaa rentoutua viikkojen puolesta ja jatketaan odottamista. Välillä kaikki jännittää tosi paljon, toisaalta olo on ihmeellisen rauhallinen.

mahapoyta.jpg

 

Kommentit (9)
  1. Voin vaan kuvitella! Juuri noita tilanteita olenkin jo ehtinyt esimurehtia, että tuleeko siinä sitten mustasukkaisuuden tunteet isoveljellä pintaan ja ettei toinen vaan tuntisi oloaan syrjäytetyksi. 

  2. Oi mä tänään just mietin, et kommentoinko sulle tosiaan et ”nythän sulla on aikaa katsoa Downtown Abbeyta”. Tai et niinhän sitä on, mut kun se makailu on niin tylsää.. Mä oon siis vain loppuviikon lepoasennossa vatsahaavaepäilyn takia ja hypin jo nyt täällä seinille. 

    Mut oon totaalisen koukussa Downtown Abbeyhin. Taidan olla jo toisessa tuotantokaudessa..

    Tsemppiä lepäilyyn!

    1. Ou nou! 🙁 Toivottavasti ei ole vatsahaava! Nyt sitten osat kääntyy ja minä kehoitan sinua ottamaan nyt tosi tosi iisisti. Onneksi sulla on siellä koukuttava sarja seurattavana! Täällä alkoi taas ihan ”normaali elämä” ja saan nyt liikuskella (tai oikeastaan lyllerrellä) ihan vapaasti, jes!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *