Okei, valvotaan sitten
Harvoin olen kellekään kateellinen, mutta enpä muista milloin olisin ollut yhtä syvästi kateellinen kun neuvolareissulla, jolla eräs äiti kertoi heidän kuusikuisen vauvansa nukkuvan kymmenentuntisia öitä, putkeen. Meillähän homma menee meinaan vähän niin kuin päinvastoin. Tai oikeastaan täysin, ja sen kyllä näkee jo oikeastaan koko olemuksestanikin.
”Mites teillä nukutaan?” on se yleinen smalltalk-kysymys vauvaperheisiin (hampaiden jälkeen). No kiitos kysymästä, mutta ei siis nukuta (ja jälkimmäiseen: kaksi alhaalla ja ylös yksi tulossa). Jos en olisi jo kerran tarponut tätä vauva-aikaa läpi olisin varmaan nyt paniikissa, mutta onneksi sentään tiedän, että joku päivä minäkin vielä muistan, miltä tuntuu nukkua kokonaiset yöunet. Tai ainakin sellaiset, mitkä eivät ole vaikkapa kahdeksassa osassa. Joskus vain kolmessa, mutta joskus kuudessa, joskus viidessätoista. Onneksi tiedän, että tulee aika, jolloin päässäni ei humise ja huimaa ja jolloin pystyn taas keskustelemaan vaikkapa päivän uutisista tai kirjoista, mutta juuri nyt en vain taivu sormiruokailuja pidemmälle.
Vauvalla on juuri nyt sellainen vaihe, ettei hän oikein suvaitsisi minun poistuvan kolmeakymmentä senttiä kauemmas. Yöllä hän nukkuu mieluiten tissi suussa ja herää välillä tarkistamaan, että olenhan yhä saman peiton alla (enkä vaikkapa julmasti rullannut peittoa feikkiäidiksi viereen ja karannut itse esimerkiksi suihkuun). Toisaalta hirveän suloista, mutta toisaalta myös aika raskasta. Siihen öiseen hetkeen tiivistyy oikeastaan se, kuinka käsittämätöntä ja hullua puuhaa tämä äitiys on, kun aamukolmelta rauhoittaa viidennen kerran kymmenen sentin päähän siirtyneen vauvan rinnalle ja suukottaa pehmeää vauvantukkaa. Viikko sitten uhosin autossa takapenkin osoittaessa varsin kovaäänisesti tyytymättömyyttään, että me kyllä niin heivataan nuo nakerot yöksi hoitoon ja mennään mieheni kanssa nukkumaan hotellin lakanoihin sekä syömään aamiaista ihan rauhassa, jutellaan kenenkään keskeyttämättä. No, päivä lähestyi ja sitä enemmän sisälläni alkoi puristaa ahdistus, kun tajusin että enhän minä voi tuolta pieneltä kadota. Että mitä kun hän aamukolmelta herää minua etsimään ja minä en olisikaan siinä. Ihan hirveetä. Onneksi mieheni suhtautui asiaan ymmärryksellä ja sovittiin, että lähdetään kyllä viettämään treffi-iltaa ja seuraavana aamuna lähdetään jonnekin aamiaiselle, mutta mennään kuitenkin yöksi kotiin (jotta voin herätä kymmenen kertaa :D).
Onneksi olen mieheni ja isovanhempien ansiosta saanut monena viikonloppuaamuna nukkua pitkään, eli on tässä univelkoja saatu tasattuakin. Jossain vaiheessa on varmaan luvassa jonkinlainen mahdollisimman lempeä unikoulu, mutta minusta tuntuu, ettei vauva ole sellaiseen valmis vielä pitkään aikaan. Unikouluajatuksia karkottaa aika paljon se, ettei vauva hyväksy tuttia tai oikein mielellään tuttipulloakaan. Esikoisen kanssa oli ihan toinen juttu ryhtyä unikouluhommiin, sillä hänet sai rauhoittumaan melko helposti tutin kanssa. ”Olisko hänellä jotain tuttua unilelua, unirättiä tai sellasta?”, neuvolassa yritettiin varovasti kysellä ja vastasin, että joo, minä. Eli seuraava askel voisi olla kenties tällaisen unirätin mukaan ottaminen.
Jos siellä on joku, joka on saanut vauvansa nukkumaan ilman rintaa tai tuttia, niin kuulisin mielelläni miten se on sujunut. Paljastakaa salaisuutenne. ;)
Kommentit
Huh, täältä säkillinen sympatiaa. Terveisin Äiti jonka lapsi ei huolinut tuttia, tuttipulloa, unilelua, rättiä, mummoa, isää tai mitään muutkaan unikaveriksi, ensimmäisiin 11 kuukauteen... Jollain ihmeellä noihin aikoihin sain vaihdettua tissin minun kainaloon. Nyt mennään sitten sillä. Haha... Mutta yöimetyksen lopettamisen jälkeen ovat kyllä yöt rauhoittuneet huimasti!
tsemiii!
Höh nyt muistan! Haha.. Lopetin vain imettämisen ja aloin nukuttaa vauvaa vaunuissa, sängyn vieressä. Niillä pysty helposti rauhoittaan bebeä, jos ja kun heräsi yöllä. Sitten parin viikon jälkeen otin kainaloon nukkumaan.
Kiitos sympatioista, siellä kuulostaa olleen täsmälleen sama meininki! Tuo vaunuhomma olisi niin onnistunut aikanaan esikoisen kanssa, tyyppi kun oli myös tissittelijä ja huonouninen, mutta nukahti aina tosta vaan vaunuihin.
Hyvää yötä ja kauniita unia ensi yöksi :)
Meillä kaksoset valvotti vuorotellen, oli äärimmäisen raskasta, mutta nyt jo nukkuvat hyvin ja pitkään jopa viikonloppuisin. (Ovat just kohta 16 vee...) ;)
Hahah lohdutttavaa, että sitten kuudentoista vuoden kuluttua on luvassa kokonaisia öitä ja omissa sängyissään nukkuvia lapsia! :D Te kaksosten äidit olette aivan supersankareita mun silmissäni.
Meillä on ollut täällä nyt anoppi apuna niin oon saanut aamuisin tasattua univelkoja muutaman tunnin. :)
Mwidänkään tyttö ei huolinut mitään tutteja, pulloja tai unileluja. Ei ole vieläkään kiintynyt mihinkään yksittäiseen leluun. Se oli äiti ja tissi lähemmäs vuoden ikää kunnes itsestä tuntui että hän ja minä ollaan valmiit yöimetyksen lopettamiseen. Siinä kohtaa isällä oli iso rooli kyllä tassutella ja sylitellä pieni uneen.
Niin ja vielä kaikki sympatiani tuosta väsymyksestä ja väsyhuimauksesta <3
Taitaa tosiaan olla helpointa, että sopivan hetken koittaessa isä tulee apuun unikouluhommissa. Meilläkin oli niin esikoisen kanssa,mutta kun silloin oli se tutti kuvioissa!
Kiitos sympatioista, on tullut niin hyvä mieli näistä tsemppikommenteista! <3
Mulla on "pehmeä" vaunukoppa (kovitetut sivut, vanerilevy pohjalla ja kantokahvat sivuissa) sängyn vieressä. Vauva nukkuu siinä aukinaisessa äp-makuupussissa, jokainen herätyskerta mikä tulee alle 4h edellisestä syötöstä niin hytkytän/pomputan/keinutan uneen polvieni päällä. Vaatii välillä oikeinkin kuoppaista tietä. Jos huutaa ihan kipua niin sit on röyhy tai pieru jumissa ja nostan sillon syliin pystyyn hypytykselle. Ei huoli siis tuttia, rättiä, riepua eikä mitään muuta ku tissin lohduksi mut vaunukoppapomputtelu auttaa ees vähän. Sillä heräily on vähentynyt siitä 7-15 kerrasta 3-7 kertaan (ok flunssayönä oli 10). Not there yet mutta matkalla siihen, että viä joskus, joskus, me nukutaan. Jr on siis nyt 5kk. Aloitettiin tää unikoulu 2,5 viikkoa sitten. Eka yö oli ihan hirveä ja 15 herätystä meni. Toka oli jo parempi. Tsemppiä. Mää niin jaan fiilikset.
Oi apua, siellä mennään näköjään myös tosi tosi katkonaisilla yöuilla. :( Jos yhtään lohduttaa (vaikka laiha lohtu tosin varmasti onkin), niin tosi monella ilmeisesti alkaa neljän kuukauden iässä tuo yöhulinointi, silloin se meilläkin alkoi. Välillä on helpottanut, välillä taas huonontunut, hampaat jne vaikuttaa myös kausittain tosi paljon, eli I feel you. Tsemppiä ja jaksamista, eiköhän tässä vielä joskus tosiaan nukuta! :D <3
9-kuisen kakkosvauvan äidiltä tsempit! Meidänkään kuopus ei huolinut tuttia eikä tuttipulloa. Juuri 6-kuisena oli yörumbailu pahimmillaan, tosin bonuksena että päivisin raivosi rinnalle, (eikä syönyt mitään muuta kuin kiinteätä siis koko päivän aikana) joten öisin oli pakkokin antaa sitä maitoa aika paljon...
Minä en nähnyt hommaan mitään muuta ratkaisua kun imetyksen lopettamisen ja sikeästi yritin antaa pulloa varmaan kuukauden (ja siis nöyränä hetken päästä kaivoin daisarit esiin tai palasin remmiin :D). Olin jo luovuttamassa koko homman, kun kampaajareissulta palatessa tytön kummitäti sanoi että syöhän se pulloa ihan hyvin! Sen maagisen hetken jälkeen, kun taivaankappaleet oli jotenkin kohdallaan juuri oikeaan aikaan, loppui tissihommat ja tyttö oli tyytyväisempi kuin aikoihin kun sai maitoa janoonsa :)
Yöt parani kerralla (ilman huudattamista) ja jopa 8-kuisena nukkui yöt putkeen. Nyt on flunssien jälkeen palattu yhteen pulloon per yö, mutta tää on luksusta.
Tuttia ei syö vieläkään mutta meillä tän hinta oli peukalo, jota käyttää tuttina. Ja siitä sitten ei varmaan päästä ikinä eroon :D
Tämä tarina siis vain kertomisen ilosta :) peukalon imeminen tuskin on kenenkään toiveena ja (ymmärtääkseni) imetyksen lopettaminen ei sinulle myöskään.
Mutta myötätuntoa hurjasti! Ja ihana (sori vaan) kuulla että muitakin huimaa ja hurisee päässä, pelkäsin jo ihan oikeasti hetken silloin että mä olen tosi vakavasti sairas.
On kyllä aivan mielettömän lohduttavaa tässä tilanteessa kuulla muiden tarinoita ja tietää, että muut käyvät aivan samanlaista väsymystä läpi, tietävät mitä tämä on. Ja siis mäkin pelkäsin jo tuossa, että mitä tämä huimaus ja humina oikein on, kunnes tajusin että väsymyksestä ja kipeistä hartioistahan se johtuu. Samoin asioiden unohtelu ja hitaalla käyminen. :D Ihanaa että teillä nukutaan nyt, toivottavasti sama meininki jatkuu! <3
Paljon paljon tsemppiä! Nuo kaiken maailman VAIHEETt on niin raskaita ja pätkissä nukkumista käytetään kuulemma myös kidutuskeinona...
Meillä V nukkui alkuun vieressä ja oli heti tikkana hereillä, jos yritti nostaa pinnasänkyyn. Mutta sitten sille tuli joku VAIHE ja yhtenä iltana se jäikin nukkumaan omaan sänkyynsä. Ja on nukkunut siellä siitä asti. Silloin tajusin, että VAIHE voi olla myös positiivinen. Nyt en tosin muista kovin montaa muuta positiivista sellaista...
Niinpä, voihan VAIHEET! :D Koko vauva-aika on vaan vaiheita vaiheiden perään! :D
Meillä poitsulla oli samainen tissisyndrooma. Melkeimpä jatkuvasti piti yöllä olla tissi suussa, koska a, kaveri ei syönyt tuttia lainkaan b, unilelut/rätit eivät kiinnostaneet. Itse olin ihan romahduksen partaalla kun en saanut kunnolla nukuttua ja hartiat olivat totaalisessa jumissa. Tiesin, että tissistä oli tehtävä loppu, jotta itse jaksaisin, mutta siirsin ja siirsin päätöstä aina vaan, koska pelkäsin yöiden olevan yhtä huutoa. Toisin kuitenkin kävi. Jätkä huusi vain ensimmäisenä yönä kun nukkui iskän kanssa ja itse olin toisessa huoneessa. Näin mentiin kolme yötä ja sen jälkeen kaikki yöt ovat menneet ilman tissiä ja huutoja. Olisi pitänyt vain uskaltaa tehdä peliliike paljon aikaisemmin niin olisin säästänyt omia hermojani.
Tsemppiä, väsymys on hermoja raastavaa.
Täällä kanssa hartiat aivan jumissa, ihan tuolta takaraivosta asti lihakset kosketusarat! Meillä mentiin ihan täsmälleen samalla tavalla esikoisen kanssa, kahdeksan kuukauden yötissistä oli vain pakko luopua. Sitten helpotti, mutta silloin oli tutti mukana kuvioissa. Nyt ei neiti (tai minä) ole vielä yhtään valmis tähän, joten vielä ei ole kyllä ajankohtaista, mutta ihan äärirajoille ei jaksamista voi kuitenkaan viedä kun mukana menossa pyörii tuo esikoinenkin. Nyt on selvinnyt kyllä viime aikojen yöhulinoiden syykin: hampaita puskee sinne ja tänne, joten ei ihme jos harmittaa. Mulle on tullut oikeesti niin hyvä mieli näistä kommenteista, ei siis tietenkään se ilahduta että muutkin tarpovat/ovat tarponeet tässä väsymyksessä, mutta se, että ootte jakaneet omia kokemuksia tänne tuntuu jotenkin tosi helpottavalta. Että on ihmisiä, jotka tietää miltä tämä tuntuu. <3
Voi kuulostaa niin tutulta, minulla oli esikoisen kanssa juuri tuollaista ja pahin aika ajoittui 5-8kk ikään, sitten 8 kk iässä vieroitin yösyötöistä ja se helpotti kovasti, tämän jälkeen nukkui edelleen tiukasti vieressä ja tissi korvautui minun kädellä, mistä oli saatava pitää kiinni. Nyt kuopus kohta 7kk ja ei ainakaan vielä mitään mahdotonta yöheräilyä ole, kop kop. Toivottavasti ei alakaan, mutta jos kovasti alkaa tissillä öisin roikkua niin vierotan varmasti hänetkin yösyötöistä. Tsemppiä vaan sinne! Ja onneksi nämä ovat vain vaiheita! :)
Meillä oli täsmälleen samanlainen tarina esikoisen kanssa, ja yhä nukahtaessaan tuo kolmevuotias silittelee kättäni kuten vauvana. <3 Silloin kuvioissa oli kyllä tutti, mikä helpotti hirveesti. Kiitos tsempeistä! <3 Nyt näyttää siltä, että neiti puskee oikein urakalla hampaita, eli ei ihme jos harmittaa.
Mulla ei ole mitään pikafiksiä tähän, vain se, että jotkut lapset vaan on tommoisia. Toiset nukkuu kymmeniä tunteja jo parin kk:n iässä, toiset ei. Voin vain lohduttaa, ettei se kestä ikuisesti. Nämä on toki ärsyttävimmät sanat, joita voi sanoa (pätee myös esim. silloin kun on raskaana), mutta kliseet on valitettavasti totta.
Että jaksamista vaan. Ja muista, ei se kauaa ole pieni. Joskus tuota kolmevuotiasta katsellessa mietin, että olispa se vielä edes vähän enemmän äidin pieni, eikä vaan "itopoika, ei taa antaa tuukkoja, en tuu tylliin".
Hahah mutta tottahan tuo on! Toiset on vaan "suuritarpeisia" ja toiset niitä kymmennen tunnin unien vetelijöitä. Ja meillä tulee nyt vissiin kaikki hampaat kertarykäyksellä, että ihmekö tuo jos ei oikein unet ole sikeitä. Musta myös tuntuu, että esikoinen on yks kaks jo ihan liian iso poika ja ihmettelen, että missä välissä tämä kaikki tapahtui. Kiitos tsempeistä! <3
Bakteerikauhalukija täällä taas :D ... tutulta kuulostaa!! Tyttö on nyt kohta siis vuoden ja ehkä kaks viikkoa on nyt nukkunu pääosin parilla syötöllä, sitä ennen saatto syödä vaikka viis kertaa yössä. Siirrettiin tuolloin nukkuun omaan huoneeseen (joka ihan meiän huoneen vieressä, herään yhä jokaiseen pieneen inahdukseen), ja isänsä rauhotteli aina, jos ed. syötöstä oli kulunu vaan vaikka tunti. Ihmeesti sitte heti jäi pois just ne heräämiset, joilla ei enää saanut maitoa, eli toimi tuo. Nyt herää just niillä kerroilla kun tietää saavansa :D (ja välillä pari lisäkertaa).. pitäs vaan raskia vielä totuttaa pois toinen vakiosyöttökerta sen yhen-kahen yön ajan, niin jospa pääsis siihen yhteen, mikä mulle kelpais vallan hyvin..
Kuitenki lisäksi vielä ehkä kerran viikossa on sillai että herää keskellä yötä ja valvoo pari tuntia, ja sillon ei auta kun nousta sen kans leikkimään :/ Ei itke eikä mitään, päättää vaan että nyt on hyvä aika touhuta :D ja ei asetu sänkyynsä millään, kitisee jos vierestä lähtee pois. parhaiten noista ollaan todettu selviävän kun antaa sen kuluttaa sen energiapiikkinsä leikkeihin. Joskus kun vaan sitkeästi rauhoteltiin sänkyyn niin valvo neljä tuntia.
Kaiken kaikkiaan kuitenki oon miettiny, että ehkä nuo heräilyt vähenee kunhan imetys vähenee, siihen uskon ja luotan ja aattelin alkaa kohta vähentää kun tuo 1v tulee täyteen. Aiemmin en halunnu ainoastaan yöunien takia vähentää, vaikka en kyllä ihmettele jos jotkut niin tekevät!! Kateellinen oon myös heille, joilla vauva nukkuu hyvin :D Toivottavasti teillä helpottaa pian!!
Moi taas bakteerikauhulukijani, kivaa kun tulit jälleen kommentoimaan! :) Huh tuntuu ihan terapeuttiselta lukea muiden kokemuksia ja kuulla muiden yöhulinoista. Kuulostaa tosi raskaalta tuo tuntikausien valvominen yöllä, voi toivottavasti kyseessä olisi nopea vaihe! Ja ihanaa kuulla, että siellä on yöheräilyt vähentyneet jo kahteen, huippua. Tsemppiä tulevaan unikouluun! <3
Voih, mua ihan itketti lukea teidän ja muiden kommentoijien yöhulinoista. Samanlaiset omat hulinat vuoden takaa on vielä liian hyvässä muistissa. Mulla yöt meni hulinaksi jo heti raskauden plussaamisen jälkeen kun aloin vain heräilemään yöllä ja jäin valvomaan tunniksi muutamaksi ennen kuin nukahdin uudelleen. Ja tätä jatkui _joka_ yö. Arvatenkin vauvan synnyttyä oma uniongelma vain jatkui, enkä nukahtanu kun sain vauvan nukkumaan ja parin tunnin päästä kun olin juuri nukahtamaisillani, vauva heräsikin uudelleen jne. Lisäksi heräilin koko ajan ilman vauvan äännähdystäkään. Vauva taisi yöllä pisimmillään nukkua just 2h, päivisin 15-30min pätkiä. Päiväuniin ei siis ollut mitään mahdollisuuttakaan ja olin niin yliväsynyt ja ylivireä, etten millään kyennyt edes rauhoittumaan päivisin, tärisin suorastaan jos kävin maate.
Kolmen kk:n iästä lähtien neiti heräili tunnin välein ja kuten teilläkin, tutti, pullo, räsy mikävaanmuu ei kelvannut ja tyttö nukkui tissi suussa/ aivan siinä vieressä. Olin myös itse niin väsynyt jo silloin ihan raskauden päätytyttyä, etten ikinä kokeillukaan mitään hyssyttelyjä vaan tyrkkäsin heti tissin tarjolle, että pääsisin helpommalla. Vauvan oli mahdotonta päästä herättyään uudelleen uneen ilman tissiä ja heräilyt paheni siihen tilanteeseen, että 15-20 herätystä yössä oli ihan normaalia jo. Muistan joskus yöllä herättyäni ajatelleeni, että nyt on varmaan jo aamuyö kun ollaan herätty niin tuhottoman monta kertaa - kello ei ollut edes puoltayötä, itku tuli.
Sinnittelin järjettömässä tilanteessa vähän liiankin pitkälle. Koin, etten ollut valmis unikouluun, mutta tiesin myös, ettei tilanne voi jatkua noin. Eniten ehkä pelotti se, että mitä jos yöt menevät kauheaksi huudoksi, enkä enää voi lohduttaa tissillä josta olisi suurella vaivalla luovuttu. Tytön ollessa 9kk mies piti tarkoin suunnitellun unikoulun. Istuin ekana iltana saunassa "rentoutumassa" ja itkin kasvonaamiota pois melkein yhtä kovaa kuin vauvan itku kuului ilmanvaihdon kautta. Meillä unikoulun tavoitteena oli luopua yösyötöistä ja vauvan oli tarkoitus oppia nukahtamaan omaan huoneeseen itsekseen. Huudattaminen tai kokonaan yksin jättäminen oli täysin poissuljettu. Tyttö pääsi aina syliin, jos ei rauhoittunut tassutteluun ja poistumisviive oli pisimmillään 25sekuntia (jotkut ohjeethan neuvovat aloittamaan minuutista ja pidentämään min/ilta). Kun tuttia/räsyä tms ei ollut kuvioissa, tyttö sai lohtunsa sylistä ja tämä toimi meillä ihan älyttömän hyvin. Unikoulu alkoi tuottaa tulosta neljäntenä yönä ja siirto mun nukutusvuoroon meni yllättävän hyvin.
Meillä unikoulun onnistumiseen vaikutti varmasti se, että koska tytön motorinen kehitys viivästyi (varmaankin juuri sen todella tiheän heräämisen ja päiväunien lyhyyden takia?), eikä hän unikouluvaiheessa tai vielä parinkaan kk:n päästä (kun tarvitsi vielä rauhoittelua kerran pari yössä) osannut nousta istumaan, konttaamaan tai seisomaan. Ryömiminen pitkin sänkyä oli ainut fyysinen taito "protestoida", joten sänkyyn laitto ja siellä makuulla pysyminen oli todella helppoa seisomaan nousevaan verrattuna.
Mutta ei siis mulla tämän älyttömän pitkän kommentin (anteeksi!) päätteeksi mitään taikasanaa ole sanoa, valitettavasti. Sama lohduton sana, mikä kuitenkin on niin totta - aika. Vuosi sitten aloin jo iltapäivästä pelkäämään yön saapumista ja kiduttavan yön päätteeksi heräsin aamulla entistä väsyneenpänä. Nyt neiti nukkuu hyvin. Heräilee, itkahtelee, mutta nukkuu eikä tarvitse lohduttajaa öisin. Jää iltaisin omaan sänkyynsä hyvän yön toivotuksen jälkeen ja nukahtaa pian omaan höpötykseensä<3 Nyt meillä on tälläinen vaihe, ehkä vuoden päästä elämme sängystä karkailijan vaihetta, kuka näistä vaiheista tietää:D
Tässä sulle vielä kirjavinkki, siinä esitellään eri unikoulut tosi napakasti ja sieltä on hyvä poimia itselle sopivat ideat ja ainakin me tehtiin ihan oma versio. http://www.healthberry.fi/tag/unihiekkaa-etsimassa/#
Sinä itse tiedät, milloin teillä on aika tehdä muutoksia. Niin kauan kuin kaikki teidän perheessä ovat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen niin näin on hyvä. Sinä osaat ja tiedät. Sinä jaksat vielä, jos haluat niin, mutta muista, että sinulla on myös lupa olla väsynyt, heikko ja tarvitseva. Olet äärettömän vahva nainen ja urhea äiti, juuri se paras omalle perheellesi.
Ihan tositosi paljon voimia, sympatiaa ja halauksia sulle<3
No kyllä kyynelhanat aukesi täälläkin tätä kommenttia lukiessani. Kiitos ihan mielettömästi, että jaoit tarinasi täällä. <3 Kuulostaa ihan älyttömän rankalta polulta, mutta vau miten upeaa että teillä nukutaan nykyään. <3 Voin vain kuvitella miten kokonaisvaltaisesti erilainen olo sinulla onkaan kun saat itsekin nukuttua. Niin samaistuin tuohon öiseen hetkeen kun tajuaa, että apua yötä on vielä paljon jäljellä, vaikka ei edes tekisi mieli nukahtaa herätäkseen saman tien, se on niin masentavaa. Meillä meni viime yö suht hyvin, ehkä neljällä herätyksellä ja aamulla oli pitkästä aikaa levännyt olo. Olen myös saanut jollain ihmeen konstilla molemmat lapset nukkumaan päikkärit yhtä aikaa nyt muutamana päivänä ja itse hyökännyt heti nukkumaan heidän keskelle. :D Olo on nyt siispä sellainen toiveikkaan "kyllä tämä vielä tästä".
Kiitos myös tuosta kirjavinkistä, täytyypä tutustua! Ihanaa viikonloppua sinulle!
Kommentoi