Okei, valvotaan sitten

Harvoin olen kellekään kateellinen, mutta enpä muista milloin olisin ollut yhtä  syvästi kateellinen kun neuvolareissulla, jolla eräs äiti kertoi heidän kuusikuisen vauvansa nukkuvan kymmenentuntisia öitä, putkeen.  Meillähän homma menee meinaan vähän niin kuin päinvastoin. Tai oikeastaan täysin, ja sen kyllä näkee jo oikeastaan koko olemuksestanikin.

img_20151029_112105.jpg

”Mites teillä nukutaan?” on se yleinen smalltalk-kysymys vauvaperheisiin (hampaiden jälkeen). No kiitos kysymästä, mutta ei siis nukuta (ja jälkimmäiseen: kaksi alhaalla ja ylös yksi tulossa). Jos en olisi jo kerran tarponut tätä vauva-aikaa läpi olisin varmaan nyt paniikissa, mutta onneksi sentään tiedän, että joku päivä minäkin vielä muistan, miltä tuntuu nukkua kokonaiset yöunet. Tai ainakin sellaiset, mitkä eivät ole vaikkapa kahdeksassa osassa. Joskus  vain kolmessa, mutta joskus kuudessa, joskus viidessätoista. Onneksi tiedän, että tulee aika, jolloin päässäni ei humise ja huimaa ja jolloin pystyn taas keskustelemaan vaikkapa päivän uutisista tai kirjoista, mutta juuri nyt en vain taivu sormiruokailuja pidemmälle.

Vauvalla on juuri nyt sellainen vaihe, ettei hän oikein suvaitsisi minun poistuvan kolmeakymmentä senttiä kauemmas. Yöllä hän nukkuu mieluiten tissi suussa ja herää välillä tarkistamaan, että olenhan yhä saman peiton alla (enkä vaikkapa julmasti rullannut peittoa feikkiäidiksi viereen ja karannut itse esimerkiksi suihkuun). Toisaalta hirveän suloista, mutta toisaalta myös aika raskasta. Siihen öiseen hetkeen tiivistyy oikeastaan se, kuinka käsittämätöntä ja hullua puuhaa tämä äitiys on, kun aamukolmelta rauhoittaa viidennen kerran kymmenen sentin päähän siirtyneen vauvan rinnalle ja suukottaa pehmeää vauvantukkaa. Viikko sitten uhosin autossa takapenkin osoittaessa varsin kovaäänisesti tyytymättömyyttään, että me kyllä niin heivataan nuo nakerot yöksi hoitoon ja mennään mieheni kanssa nukkumaan hotellin lakanoihin sekä syömään aamiaista ihan rauhassa, jutellaan kenenkään keskeyttämättä. No, päivä lähestyi ja sitä enemmän sisälläni alkoi puristaa ahdistus, kun tajusin että enhän minä voi tuolta pieneltä kadota. Että mitä kun hän aamukolmelta herää minua etsimään ja minä en olisikaan siinä. Ihan hirveetä. Onneksi mieheni suhtautui asiaan ymmärryksellä ja sovittiin, että lähdetään kyllä viettämään treffi-iltaa ja seuraavana aamuna lähdetään jonnekin aamiaiselle, mutta mennään kuitenkin yöksi kotiin (jotta voin herätä kymmenen kertaa :D).

Onneksi olen mieheni ja isovanhempien ansiosta saanut monena viikonloppuaamuna nukkua pitkään, eli on tässä univelkoja saatu tasattuakin. Jossain vaiheessa on varmaan luvassa jonkinlainen mahdollisimman lempeä unikoulu, mutta minusta tuntuu, ettei vauva ole sellaiseen valmis vielä pitkään aikaan. Unikouluajatuksia karkottaa aika paljon se, ettei vauva hyväksy tuttia tai oikein mielellään tuttipulloakaan. Esikoisen kanssa oli ihan toinen juttu ryhtyä unikouluhommiin, sillä hänet sai rauhoittumaan melko helposti tutin kanssa. ”Olisko hänellä jotain tuttua unilelua, unirättiä tai sellasta?”, neuvolassa yritettiin varovasti kysellä ja vastasin, että joo, minä. Eli seuraava askel voisi olla kenties tällaisen unirätin mukaan ottaminen. 

Jos siellä on joku, joka on saanut vauvansa nukkumaan ilman rintaa tai tuttia, niin kuulisin mielelläni miten se on sujunut. Paljastakaa salaisuutenne. 😉

Kommentit (24)
  1. Voih, mua ihan itketti lukea teidän ja muiden kommentoijien yöhulinoista. Samanlaiset omat hulinat vuoden takaa on vielä liian hyvässä muistissa. Mulla yöt meni hulinaksi jo heti raskauden plussaamisen jälkeen kun aloin vain heräilemään yöllä ja jäin valvomaan tunniksi muutamaksi ennen kuin nukahdin uudelleen. Ja tätä jatkui _joka_ yö. Arvatenkin vauvan synnyttyä oma uniongelma vain jatkui, enkä nukahtanu kun sain vauvan nukkumaan ja parin tunnin päästä kun olin juuri nukahtamaisillani, vauva heräsikin uudelleen jne. Lisäksi heräilin koko ajan ilman vauvan äännähdystäkään. Vauva taisi yöllä pisimmillään nukkua just 2h, päivisin 15-30min pätkiä. Päiväuniin ei siis ollut mitään mahdollisuuttakaan ja olin niin yliväsynyt ja ylivireä, etten millään kyennyt edes rauhoittumaan päivisin, tärisin suorastaan jos kävin maate.
    Kolmen kk:n iästä lähtien neiti heräili tunnin välein ja kuten teilläkin, tutti, pullo, räsy mikävaanmuu ei kelvannut ja tyttö nukkui tissi suussa/ aivan siinä vieressä. Olin myös itse niin väsynyt jo silloin ihan raskauden päätytyttyä, etten ikinä kokeillukaan mitään hyssyttelyjä vaan tyrkkäsin heti tissin tarjolle, että pääsisin helpommalla. Vauvan oli mahdotonta päästä herättyään uudelleen uneen ilman tissiä ja heräilyt paheni siihen tilanteeseen, että 15-20 herätystä yössä oli ihan normaalia jo. Muistan joskus yöllä herättyäni ajatelleeni, että nyt on varmaan jo aamuyö kun ollaan herätty niin tuhottoman monta kertaa – kello ei ollut edes puoltayötä, itku tuli.
    Sinnittelin järjettömässä tilanteessa vähän liiankin pitkälle. Koin, etten ollut valmis unikouluun, mutta tiesin myös, ettei tilanne voi jatkua noin. Eniten ehkä pelotti se, että mitä jos yöt menevät kauheaksi huudoksi, enkä enää voi lohduttaa tissillä josta olisi suurella vaivalla luovuttu. Tytön ollessa 9kk mies piti tarkoin suunnitellun unikoulun. Istuin ekana iltana saunassa ”rentoutumassa” ja itkin kasvonaamiota pois melkein yhtä kovaa kuin vauvan itku kuului ilmanvaihdon kautta. Meillä unikoulun tavoitteena oli luopua yösyötöistä ja vauvan oli tarkoitus oppia nukahtamaan omaan huoneeseen itsekseen. Huudattaminen tai kokonaan yksin jättäminen oli täysin poissuljettu. Tyttö pääsi aina syliin, jos ei rauhoittunut tassutteluun ja poistumisviive oli pisimmillään 25sekuntia (jotkut ohjeethan neuvovat aloittamaan minuutista ja pidentämään min/ilta). Kun tuttia/räsyä tms ei ollut kuvioissa, tyttö sai lohtunsa sylistä ja tämä toimi meillä ihan älyttömän hyvin. Unikoulu alkoi tuottaa tulosta neljäntenä yönä ja siirto mun nukutusvuoroon meni yllättävän hyvin.
    Meillä unikoulun onnistumiseen vaikutti varmasti se, että koska tytön motorinen kehitys viivästyi (varmaankin juuri sen todella tiheän heräämisen ja päiväunien lyhyyden takia?), eikä hän unikouluvaiheessa tai vielä parinkaan kk:n päästä (kun tarvitsi vielä rauhoittelua kerran pari yössä) osannut nousta istumaan, konttaamaan tai seisomaan. Ryömiminen pitkin sänkyä oli ainut fyysinen taito ”protestoida”, joten sänkyyn laitto ja siellä makuulla pysyminen oli todella helppoa seisomaan nousevaan verrattuna.
    Mutta ei siis mulla tämän älyttömän pitkän kommentin (anteeksi!) päätteeksi mitään taikasanaa ole sanoa, valitettavasti. Sama lohduton sana, mikä kuitenkin on niin totta – aika. Vuosi sitten aloin jo iltapäivästä pelkäämään yön saapumista ja kiduttavan yön päätteeksi heräsin aamulla entistä väsyneenpänä. Nyt neiti nukkuu hyvin. Heräilee, itkahtelee, mutta nukkuu eikä tarvitse lohduttajaa öisin. Jää iltaisin omaan sänkyynsä hyvän yön toivotuksen jälkeen ja nukahtaa pian omaan höpötykseensä<3 Nyt meillä on tälläinen vaihe, ehkä vuoden päästä elämme sängystä karkailijan vaihetta, kuka näistä vaiheista tietää:D
    Tässä sulle vielä kirjavinkki, siinä esitellään eri unikoulut tosi napakasti ja sieltä on hyvä poimia itselle sopivat ideat ja ainakin me tehtiin ihan oma versio. http://www.healthberry.fi/tag/unihiekkaa-etsimassa/#
    Sinä itse tiedät, milloin teillä on aika tehdä muutoksia. Niin kauan kuin kaikki teidän perheessä ovat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen niin näin on hyvä. Sinä osaat ja tiedät. Sinä jaksat vielä, jos haluat niin, mutta muista, että sinulla on myös lupa olla väsynyt, heikko ja tarvitseva. Olet äärettömän vahva nainen ja urhea äiti, juuri se paras omalle perheellesi.
    Ihan tositosi paljon voimia, sympatiaa ja halauksia sulle<3

    1. No kyllä kyynelhanat aukesi täälläkin tätä kommenttia lukiessani. Kiitos ihan mielettömästi, että jaoit tarinasi täällä. <3 Kuulostaa ihan älyttömän rankalta polulta, mutta vau miten upeaa että teillä nukutaan nykyään. <3 Voin vain kuvitella miten kokonaisvaltaisesti erilainen olo sinulla onkaan kun saat itsekin nukuttua. Niin samaistuin tuohon öiseen hetkeen kun tajuaa, että apua yötä on vielä paljon jäljellä, vaikka ei edes tekisi mieli nukahtaa herätäkseen saman tien, se on niin masentavaa. Meillä meni viime yö suht hyvin, ehkä neljällä herätyksellä ja aamulla oli pitkästä aikaa levännyt olo. Olen myös saanut jollain ihmeen konstilla molemmat lapset nukkumaan päikkärit yhtä aikaa nyt muutamana päivänä ja itse hyökännyt heti nukkumaan heidän keskelle. 😀 Olo on nyt siispä sellainen toiveikkaan ”kyllä tämä vielä tästä”.

      Kiitos myös tuosta kirjavinkistä, täytyypä tutustua! Ihanaa viikonloppua sinulle!

  2. Bakteerikauhalukija täällä taas 😀 … tutulta kuulostaa!! Tyttö on nyt kohta siis vuoden ja ehkä kaks viikkoa on nyt nukkunu pääosin parilla syötöllä, sitä ennen saatto syödä vaikka viis kertaa yössä. Siirrettiin tuolloin nukkuun omaan huoneeseen (joka ihan meiän huoneen vieressä, herään yhä jokaiseen pieneen inahdukseen), ja isänsä rauhotteli aina, jos ed. syötöstä oli kulunu vaan vaikka tunti. Ihmeesti sitte heti jäi pois just ne heräämiset, joilla ei enää saanut maitoa, eli toimi tuo. Nyt herää just niillä kerroilla kun tietää saavansa 😀 (ja välillä pari lisäkertaa).. pitäs vaan raskia vielä totuttaa pois toinen vakiosyöttökerta sen yhen-kahen yön ajan, niin jospa pääsis siihen yhteen, mikä mulle kelpais vallan hyvin..

    Kuitenki lisäksi vielä ehkä kerran viikossa on sillai että herää keskellä yötä ja valvoo pari tuntia, ja sillon ei auta kun nousta sen kans leikkimään :/ Ei itke eikä mitään, päättää vaan että nyt on hyvä aika touhuta 😀 ja ei asetu sänkyynsä millään, kitisee jos vierestä lähtee pois. parhaiten noista ollaan todettu selviävän kun antaa sen kuluttaa sen energiapiikkinsä leikkeihin. Joskus kun vaan sitkeästi rauhoteltiin sänkyyn niin valvo neljä tuntia.

    Kaiken kaikkiaan kuitenki oon miettiny, että ehkä nuo heräilyt vähenee kunhan imetys vähenee, siihen uskon ja luotan ja aattelin alkaa kohta vähentää kun tuo 1v tulee täyteen. Aiemmin en halunnu ainoastaan yöunien takia vähentää, vaikka en kyllä ihmettele jos jotkut niin tekevät!! Kateellinen oon myös heille, joilla vauva nukkuu hyvin 😀 Toivottavasti teillä helpottaa pian!!

    1. Moi taas bakteerikauhulukijani, kivaa kun tulit jälleen kommentoimaan! 🙂 Huh tuntuu ihan terapeuttiselta lukea muiden kokemuksia ja kuulla muiden yöhulinoista. Kuulostaa tosi raskaalta tuo tuntikausien valvominen yöllä, voi toivottavasti kyseessä olisi nopea vaihe! Ja ihanaa kuulla, että siellä on yöheräilyt vähentyneet jo kahteen, huippua. Tsemppiä tulevaan unikouluun! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *