Olipa kerran briejuusto, ja kuinka kiukkuni meni pilalle

Lentoaskeleita

Tiedättekö sen tunteen, kun kesken riidan tai yleisen kiukuttelun toinen sanookin jotain hassua tai ihanaa, ja suupielet alkavat nykiä ihan väkisin ylöspäin. Tosi ärsyttävää, siinä sitten yrittää olla kiukkuinen ja menettääkin kaiken uskottavuutensa kun alkaa naurattaa. Kun periaatteessa haluaisi olla vielä kiukkuinen, mutta ei enää olekaan.

Kuten tänään jo facebookin puolella kerroinkin, minulle kävi tänään vähän niin. Olin juuri lietsonut itseni oikein sellaiseen kunnon mökötykseen, imuri kädessä siinä kolistelin makuuhuoneessa, mutta mieheni pilasikin suunnitelmani täysin. Sen sijaan että hän olisi lähtenyt mukaan kinasteluuni, hän kävikin kaupassa ja kohta keittiössä minua odotti herkullinen brunssi. No kiukuttelepa siinä sitten! 

Myönnetään, minä kuulun ruualla lahjottavaan ihmisryhmään. En vain osaa olla enää kauhean vihainen (ja kiukutteluni tärkeydestä kertoo varmaan sekin jotain, etten edes muista mistä koko juttu lähti!) jos kupissani on ihanan tuoksuista teetä ja lautasellani croisantteja, briejuustoa, karjalanpiirakoita, munakokkelia, ja ja... 

No, sunnuntaimme kääntyikin siinä herkkuja mutustellen aika erilaiseksi kuin olin jo ehtinyt suunnitella. Ja täytyy myöntää, että paljon kivempaan suuntaan kääntyikin.

Ja kun kerran herkuttelemaan aloimme, emme viitsineet katkaista hyvää alkua ja ollaan syöty (apua, taas) jätskiä ja lötkötelty kotona. Nyt liedellä muhii iso kattilallinen riisipuuroa. Oikeastaan en edes valehtele jos sanon että koko päivämme on pyörinyt ruuan ympärillä.

Mitä tästä opimme? Mainoskliseet ovat oikeassa siitä paremmasta mielestä, minut on helppo lepytellä ruualla (no okei, en jaksa ikinä muutenkaan kiukutella kuin suorastaan ärsyttävän lyhyen hetken), eikä ihan täydellä vatsalla kannata yrittää mennä bodycombatiin.

Make food not war!

Kommentit

Ella F.
Siperian Ella

Sisters in crime! Ja mä olen muutenkin tosi huono mököttämäänkään, kerran otin oikein aikaa, ja pystyin mököttämään n. 45 minuuttia. Ja sä sait vielä ruokaa, aivan kahdettavia herkkuja.

Sunnuntaipäivät on tehty syötäviksi :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Tuo 45 minuuttia kuulostaa minunkin maksimi-mökötyskiintiöltäni, vaikka sitä yrittäisinkin pitkittää. :D Olin kyllä aika otettu noista tarjoiluista, tosiaan ottaen vielä huomioon että olisin "saattanut" leppyä pian ilmankin leipäjuustotarjotinta.

Ella F.
Siperian Ella

K-a-d-e-h-d-i-t-t-a-v-i-a, hemmetti vieköön, mikä Epäsymmetristä nyt riivaa? Ja mä olen sitäpaitsi yksin kotona nyt pari päivää, ettei voi edes syyttää näppikselle pomppivaa lasta =)

Tässä sitä nyt, niinkuin todistettavasti voidan havaita, suoritetaan niitä kesäopintoja.

Elina U.
Lentoaskeleita

No Epäsymmetrinen on niin rajoja rikkova räppäri että tuostakin vaan kuului puuttua kirjain! ;) Vau kesäopintoja, kuulostaapa ahkeralta. Minullakin on ollut tarkoituksena, on ollut kovasti... 

Ella F.
Siperian Ella

Hahaha, totta, eihän se muuten olis Epäsymmetrinen.

No, iinkuin on havaittavissa, näinhä ne kesäopinnot etenee :D Eli ei etene. Nyt lähden keskustaan hakemaan pellavaa niihin tehtäviin, luultavasti oikeasti ostan itselleni kengät ja jonkun pokkarin, ja siinä ne mun opinnot sitten onkin...

Elina U.
Lentoaskeleita

Kesäopinnoissa on vikana se niiden etuliite, ei kesällä vaan tee mieli tarttua kouluhommiin! Onnea pellavan/kenkien/pokkarinmetsästykseen. ;)

Piipo79

Heh, aina voi mennä huomenna combattiin. Vaikken tunne sua yhtään, sun kirjoituksista voi myös päätellä ettet ole mikään maratonsuuttujatyyppi :-)

Elina U.
Lentoaskeleita

Niinpä, uusia jumppatunteja tulee taas! :) Olin siellä puoli tuntia, kunnes tuli vaan niin paha olo siinä täydellä vatsalla pomppiessa että oli pakko lähteä. Noloa! :D

Ja aika hauskaa kuulla millainen kuva tekstien kautta välittyy, kiva että persoona ei vääristy vaikka niin helposti saattaisikin käydä.

Amma
Why you little!!

Ruoka, karkki ja jäätelö on aina tervetullutta lepyttelyä. Mekään ei kyllä paljoa tapella, välillä pitää oikein pikkujutusta lietsoa riitaa, että tulis puhuttua asioita halki. Tosin mies aika harvoin lähtee mun lietsontaan mukaan, vaan alkaa nillittää, että "pitääkö noin pikkujutuista nyt muka suuttua", "ehtii sitä siivota huomennakin" ja "joojoo, meen leikkaan sen ruohon ihan kohta". Yleensä just lietsoonnun sellasista asioista, joista miehen pitäis lukea mun ajatukset.
Todella aikuista :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Tuo ajatuksenlukutaito! :D Kuinka tutulta kuulostaakaan! Siis aivan oletettavasti ajatustenlukutaidon pitäisi kuulua jokamiehen kykyihin. No, onneksi on ne mainitsemasi RKJ, ruoka karkki jätski. ;)

Silkkitassu

Parisuhdeterapeuttini sanoi et mököttämään ei kannata ryhtyä, koska se ei tee hyvää suhteelle. Mieluummin sit sanoo sen harmistuksensa ääneen kuin tuhisee nurkassa "eikö tuo nyt tajua mikä on vialla?". Olen ottanut neuvosta vaarin itse ainakin. Mut ruualla miutkin saa leppymään hyvin helposti. Voisin varmaan syödä koko ajan jotain, jos vaan saisin.

Elina U.
Lentoaskeleita

Fiksuja sanoja! Harmi että vain kohdallani hankalasti toteutettavia. Onneksi olen sentään nopeasti leppyvää sorttia. Mutta petrata pitäisi, totta puhut meinaan.

Ruoalla "lepyttely" tuttua täälläkin ja toimii! Jokaikinen kerta ja toimii se toisinkin päin. Tosin sillä erolla, että meillä on mies jolle se suklaa ostetaan eikä toisinpäin ;) Heh, tulisin itse varmaan vain kiukkusemmaksi saadessani eteeni suklaata.

Elina U.
Lentoaskeleita

Harmi ettei meillä taas tuo ruualla lepyttely käy aivan yhtä helposti tuonne miehen suuntaan. Onneksi olen hyvä tekemään lasagnea. ;)

Kommentoi