Olipa kerran koira

Lentoaskeleita

Olipa kerran koira, joka voitti monia koiranäyttelyitä. Se osasi seistä mallikelpoisesti rinta rottingilla ja kulkea kauniisti hihnassa. Se näytti juuri siltä miltä näyttelyiden tuomarit toivoivat sen näyttävän. Koira oli niin hyvä, että kennelin omistaja lähetetti sen kiertelemään maailmaa, jotta se voittaisi lisää näyttelyitä ja tekisi paljon pentuja.

Tässä on oikeastaan kaikki, mitä tiedän meidän koiramme taustasta. Sattuman kautta, marraskuussa 2009 tämä koira päätyi pariksi viikoksi tutuillemme heidän koiransa astutuksen ajaksi (muuten kaksi urosta olisivat saattaneet päätyä eripuraan keskenään). Kuulin, että koira oli juuri tullut Balttian-matkalta. Minä, joka olin koko ikäni haaveillut koirasta, ja mieheni, johon olin myös tartuttanut koirakuumeen, kysyimme mahdollisuutta ottaa tuo koira luoksemme niiksi pariksi viikoksi. Näin näkisimme, miten koiranomistajan elämä istuisi meille.

Niinpä meille tuli hoitoon musta nätisti trimmattu kääpiösnautseri, joka oli kummallisin koira, jonka olimme tavanneet. Se ei tullut luokse pyydettäessä, ja jos sille heitti pallon tai luun, se vain istui katse värähtämättä. Minut valtasi outo tunne, ikään kuin se ei olisi tunnistanut nimeään. Istuin iltakaudet silittelemässä koiraa, kävelin sen kanssa pitkiä lenkkejä. Meistä tuli parissa viikossa hyvät kaverit, mutta koira käyttäytyi yhä kuin miestäni ei olisi ollut olemassakaan. Pari viikkoa kului ja kysyin, saisiko koira olla meillä vielä vähän pidempään. Kennelin omistaja vihjasi, että koira voisi siirtyä eläkkeelle, ja kohta koira olikin meillä "koeajalla". Apaattinen koira muuttui hiljalleen maailman hellyydenkipeimmäksi otukseksi. Se ei vain voinut saada rapsutuksista kyllikseen, ja pikku hiljaa alkoi luottamaan selvästi mieheenikin. Taisin vähän itkeä, kun koira ensimmäisen kerran syöksyi vinkuvan possun perään. Koira alkoi totella nimeä Pete, heiluttaa häntäänsä, ryntäämään hihnan napsahduksesta ovelle, istumaan ja odottamaan ruokaansa, ja oli aivan selvää, että emme voisi enää luopua siitä. Pian meidän nimi luki koiran sijoituspapereissa.

Pete toi meidän asuntoomme monta kysymysmerkkiä. Emme tienneet, miksi sen oli selvästi vaikeampaa luottaa miehiin kuin naisiin, miksi se ei tuntenut nimeään (koiran nimen sanominen innokkaasti ääneen ei saanut minkäänlaista reaktiota aikaan), ja miksi se tuijotti vain seinää. Ehkä kiertolaiselämä oli saanut sen tottumaan ihmisiin vain väliaikaisina hoitajina, koteihin vain vaihtuvina paikkoina, en tiedä. Melkoinen mysteeri oli myös, että mistä madotettu koira oli saanut suolistoonsa niin pahat loiset, että olimme menettää sen melkein heti kun se oli tullut meille. 

Pari vuotta sitten Pete pääsi ihan virallisesti kokonaan "kotikoiraksi" sydänvian toteamisen myötä. Täällä Pete nyt sitten viettää ansaittuja eläkepäiviään kanssamme.  Se tekee meidät välillä hulluksi "ilmoitushaukkumisellaan" ja eihän ne aamulenkit ja kuratassujen pesemiset ole aina suurinta herkkua, mutta ilman Peteä olisimme varmaan melkoisia sohvaperunoita ja pojan tuolinalunen täynnä ruuan palasia. ;) Apaattisuudesta ei ole enää tietoakaan, ja luonnekin on tullut kuoren alta esiin. Tarkoitukseni oli kirjoittaa oikeastaan siitä, kuinka meillä on sujunut elo lapsi/eläinperheenä, mutta taisin vähän herkistyä katsellessani tuota mustaa myttyä, joka nukkuu jalat kattoa kohti säkkituolissa. Tuntui, etten voinut kirjoittaa aiheesta ilman aloittamatta ihan alusta.

Jatko-osaa kirjoitukselle siis luvassa, kunhan saan vähän koottua ajatuksiani.

<3

Kommentit

annakarin
Anna Karin

<3 <3 <3 Voi ihana. Pete on vaikuttanut tosi hurmaavalta koiraherralta. Odotan innolla jatko-osaa, haluan palavasti kuulla miten muilla on mennyt pienen lapsen vanhemman koiran kanssa.

Mulla tuli itselläkin itku - meidän Topi-koira muutti viikonloppuna äitini luokse, koska kesä ja toisen lapsen syntymä lähestyy, asumme kolmannessa kerroksessa ilman hissiä ja Aino on pahimmassa "voi haluaisin niin retuuttaa koiraa sydämeni kyllyydestä" -iässä. Eli kädet ei vain riitä. Surullista, vaikka Topilla onkin varmasti hyvä olla - se on tutussa paikassa (asunut äidin kaa ensimmäiset viisi vuotta) ja äiti on kertonut, että Topi nauttii ja öllöttellee onnellisena samanlailla sielläkin sohvannurkassa. Ollaan itketty Matin kanssa kumpikin ja vieläkin tulee itku joka kerta ku Aino etsii "kiaa". Ja nyt taas, tämän postauksen luettuani. Koirakaverit ovat niin korvaamattoman tärkeitä - perheenjäseniä. Ei sitä tyhjää aukkoa oikein mikään muu voi täyttää. :-( Hirveä sepustus, anteeksi - oli pakko avautua!

Elina U.
Lentoaskeleita

Halaus! <3 Voi hitsi, pystyn hyvin kuvittelemaan tuon tilanteen. Itselläkin nousi pala kurkkuun. Kuinka sitten "suojella koiraa ja lasta", kun samalla huolehtii pikkuvauvasta, ei varmasti kädet riitä tosiaan. Muistankin kun kirjoitit teidän tilanteesta aiemmin, ja koitit löytää ratkaisua. Uskon, että teidän Topilla on oikein lokoisat päivät siellä äidilläsi, kun saa olla pikkukäsiltä rauhassa ja olla ihan vaan keskipisteenä. Ei varmasti ollut helppo ratkaisu, mutta varmasti oikea teidän perheelle. Ja onneksi voitte nähdä Topia edelleen milloin haluatte, kun hän on kerran äidilläsi! <3

nansk

Mulla tuli kanssa vähän kyyneleet silmiin - meillä oli kääpiösnautseri kymmenen vuotta, kunnes sairaus vei sen vihreämmille laitumille toissavuonna. Koirat ovat niin upeita eläimiä ja meidän käppänä oli aivan ihana tapaus. Ikävä on kova. Anna Petelle hali mun puolesta?

nansk

Ps. "Vähän kyyneleet silmiin" = Niagaran putoukset. Voi hitto.

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi ei, iso halaus sinullekin! <3 Nousi kyyneleet silmiin, olen näköjään taas kerran tosi herkällä tuulella. Annan Petelle monta monta rapsutusta! <3

Kao Kao

ihana tarina. ottaa eläköitynyt koira. itellä on ihan hirveä koirakuume (minä, vanha koirienpelkääjä) mutta kerrostaloon ei oikein allergisena voi ottaa. ehkä sitten kun on oma puutalo ja iso piha missä se saa kirmailla..

muuten, miten koiranomistajana kokisit, jos joku laittaisi rappuun lapun "voidaan ottaa kiltti koira iltakävelyseuraksi". meidän taloyhtiö on siis täynnä koiruja ja olen miettinyt, että uskaltaisikohan joku antaa mulle koiransa välillä "lainaan" lenkille? en oo vielä uskaltanut kysellä :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Jos olette tuttuja naapureidesi kanssa, niin ihan varmana joku voisi ilahtua ehdotuksestasi. :) Kellekään tuntemattomalle en uskaltaisi tietenkään antaa, mutta esim oman kerrostaloni väestä uskaltaisin antaa kyllä kenen tahansa lenkkikaveriksi koiran "lainaan". Voithan joskus rapussa moikkaamisen yhteydessä vähän tunnustella, jutella koirasta tms, ja sitten laittaa lapun. Oikeastaan tosi kiva idea! :)

ninoh

ihana snautseri herra <3

Elina U.
Lentoaskeleita

Hih, on hän kyllä! <3

Mimosa

Olipas vallan omituisesti koulutettu näyttelykoira. Mutta onneks pääs teille hyvään hoitoon ja pääs selkeesti nauttimaan koiranpäiviä ja elämään koiramaista elämää.

Innolla ootan kanssa seuraavaa postausta. Kiinnostaa kanssa kuulla miten tää koira+vauva kombo toimii muilla.

Elina U.
Lentoaskeleita

Älä muuta sano... En toki ole oikea henkilö arvioimaan koiranäyttelyjä, kun en ole yhdessäkään käynyt, eikä siinä varmasti ole mitään vikaa/haittaa koiralle jos niissä toisinaan käy, mutta ihan tuollainen näyttelykoiran elämä, en tiedä... Koiralle kuitenkin pysyvä perhe on aika tärkeä juttu. On ihan sydäntä särkevää kuulla, kuinka Pete kaipaa meitä esim. mieheni vanhemmilla ollessamme, jos lähdemme käymään jossain. Rassukka odottaa kuulemma koko ajan nenä kiinni ovessa. Ehkä pelkää, että "hylätään" taas, että taas uusi koti, uusi reissu, jne kuten näyttelyaikoina.

Lisää juttua ehdottomasti luvassa! :)

Anna Vihervaarasta

Ihana tarina, tai oikeastaan aluksi vähän surullinen. Ei koiraa saisi laittaa kiertolaiseksi, mutta onneksi Petellä on nyt hyvä koti.<3

Elina U.
Lentoaskeleita

Minullekin tulee aina surullinen olo, kun mietin Peten kiertolaismenneisyyttä. En tosiaan noista koiranäyttelyistä mitään tajua, mutta jotenkin kuulostaa vaan tosi rajulta laittaa eläin kiertämään maasta maahan/kodista kotiin.

Parhaamme ainakin yritetään tässä kaikessa hässäkässä tarjota Petelle niin hyvä koti kuin vain pystymme. Onneksi tyyppi vaikuttaa melko tyytyväiseltä ja lungilta kaverilta nykyään. <3

Kommentoi