Jokin aika sitten kuulin sivukorvalla keskustelun, jossa kaksi äitiä keskustelivat imetyksestä (okei aloin huomaamattani vähän salakuunnella ja jep, aihe on yksi näistä vaaravyöhykekeskusteluista). Toinen heistä oli hyvin väsynyt vauvan herätessä vartin välein rinnalle yöllä, mutta toinen oli sitä mieltä, että sitkeesti vaan, ettei tarvitse alkaa käyttämään korvikkeita. Eilen kirjoitin siitä, millainen olin kolme vuotta sitten ja täytyy sanoa, että tuo kolmen vuoden takainen minä olisi tästäkin keskustelusta vain poiminut pelästyneenä korvike-sanaan liittyvän negatiivissävytteisyyden. Samankaltaisia aiheita, joista yritin hämmentyneenä poimia sen oikean vaihtoehdon, olivat mm. millaisissa vaipoissa vauva kulkee (vai kuuluuko vaippoja laittaa lainkaan :D), matkustaako vauva kantoliinassa vai rattaissa, saako vauvalle antaa tuttia jne. No, kyllä te tiedätte. Tuolloin opin hätääntyneenä uusia sanoja kuten kiintymysvanhemmuus ja lapsentahtisuus, jotka jo sanoina itsessään sisältävät melkoisen arvolatauksen. Sanoja, joiden kääntöpuoli kuulostaa sellaiselta vanhemmalta, joka vastavuoroisesti ei ole kiintynyt lapseensa tai tahdo vastata lapsensa tarpeisiin ja nuo sanat pelottivat minua. Pian tutustuin myös äitislangiin ja siihen liittyviin sanajohdoksiin, esimerkiksi ruokailusanastoon: sormiruokailu, soseilu, tai vessasanastoon: kestovaippailu, pottailu. 

Tovi sitten iloitsin, kuinka nyt toista lasta odottaessani olen viisaampi bodyostoksilla (osaan valkata ne, joiden hihat saa käännettyä tumpuiksi) tai tiedän, että tykkään pukea vastasyntyneen kietaisumallisiin yläosiin. Tuota keskustelua kuunnellessani tunsin kuitenkin suurta huojennusta siitä, että nykyään ymmärrän, ettei vanhemmuuteen ja erityisesti äitiyteen liittyvät asiat ole millään lailla mustavalkoisia. Että rajaa hyviin ja huonoihin ei vedetä niiden vaippojen tai imetyksen perusteella. Eivätkä ne oikeasti saa mitään palkintoa, ketkä kovaäänisimmin julistavat luomusynnytyksen autuudesta tai etteivät tarvitse ollenkaan omaa aikaa. Ne, jotka nousevat barrikadeille (eli facebookiin) kuuluttamaan, että eivät voisi kuvitellakaan vievänsä lapsiaan päivähoitoon ”lapsen paikka on kotona”-iskulauseenaan, eivät saa kuulutuksestaan mitään palkintoa, koska niitä palkintoja ei yksinkertaisesti vain ole. Että ne, jotka keskittyvät kiillottamaan omaa kruunuaan oikeilla valinnoillaan ja niiden voimakkaalla esille tuomisella, eivät voita yhtään mitään peliä, sillä koko peliä ei oikeasti ole olemassa. Tämän olisin halunnut oikeasti tietää jo silloin kolme vuotta sitten. On vain äitejä, perheitä ja ennen kaikkea ihmisiä omine tapoineen, mieltymyksineen, elämäntilanteineen ja inhimillisyyksineen. On hyvää tarkoittavia neuvoja, joita kuulee sieltä täältä kymmenittäin vaikka ei kysyisikään ja ovat keskenään täysin ristiriidassa, mutta nekin ovat vain eri tapojen ilmentymiä. Äitiys on elämänalue, jolla ei kannata pyrkiä miellyttämään ketään muuta kuin sitä omaa perhettään ja itseään, ei sukulaistätien serkkuja tai nettipalstoja. 

Huojennukseeni liittyi myös ilo siitä, että olen oppinut kuinka monenlaisia äitejä on, kuinka monta tapaa on olla hyvä äiti. Ja että koko äitiys-genre on nyt vaan jostain syystä meidän vuosituhannellamme ylipäätään muuttunut genreksi. Nyt tiedän, ettei ole pakko puhua sitä sujuvaa äitislangia, jos se ei tunnu omalta, tai ylipäätään yrittää sanoittaa sitä vanhemmuutta kiintymys-etuliitteillä ja muilla jos ei tahdo. Jos tahtoo, niin sekin on ok. Voi vaan olla äiti, joka käyttää kertakäyttövaippoja (ilman, että kokee suurta selittelyvelvollisuutta refluksivauvan ja pyykkivuoren mainiten) ja kuljettaa lasta vaunuissa, jos se oikealta tuntuu. Voin olla sellainen äiti, jonka on pakko päästä joskus kahvilaan hengittämään kaupunkia lattemuki kädessä ihan itsekseen, mutta silti hiipiä iltaisin katsomaan nukkuvaa lasta vielä viidennen kerran. Ne itsekseen juodut lattemukit eivät sulje pois sitä, että voi itkeä salaa kuinka paljon sitä pupu kainalossa tuhisevaa pötkylää rakastaakaan. Nyt ”kakkoskierroksella” en aio edes myöntää minkäänlaisen äitiyspelin olemassaoloa, tai ainakin peruutan osallistumispaikkani välittömästi. 

EDIT: Jostain mystisestä syystä koko kirjoitus poistui julkaistuista kirjoituksistani ja häipyi luonnoksiin kesken päivän, kokeillaanpa, jos nyt tämä näkyisi uudelleen. Pahoittelen, jos tämä näkyy joillekin kahteen kertaan.